Etsitty |EXO•Fin|

50.Lehdistötilaisuus

Junmyeon istui väsyneenä tuolissaan ja antoi tytön meikata hänet vähemmän väsyneemmän näköiseksi, samalla kun lisäili pientä karkeutta tämän pyöreille kasvoille.
"Haluatko syödä jotain? Ei olisi mukavaa jos pyörtyisit kesken kaiken."
"Kyllä kiitos", hän sanoi kiitollisena kun tyttö toi hänelle suklaata ja proteiinipatukan, sekä juomista.
"Mitä minun täytyy tehdä", Junmyeon kysyi mutustaessaan patukkaa joka maistui taivaalliselta nälän takia, hänhän oli viimeksi syönyt Minhon luona.

"Vastata kysymyksiin, joihin sinulla on valmiit vastaukset", hän selitti ja ojensi lappusen Junmyeonille, joka kohotti kulmaansa. "En ymmärrä edes näitä kirjoitusmerkkejä."
"Oh, tietenkin, unohdin kokonaan, ettet edes puhu samaa kieltä kuin me, kun meillä on automaattikääntäjät käytössä", tyttö huokaisi ja mietti hetken.
"Saat kirjoittaa ne itsellesi, minä sanelen ne koreaksi, niin kopioit ne."
"Mutta näitä on monta sivua..."
"Ihan sama."

Jäljennysurakka alkoi ja Junmyeon joutui kirjoittamaan niin nopeasti kuin saattoi, pitämättä taukoja. Hänen rannettaan särki kun hän sai kaiken valmiiksi.
"Oh, meillä on enää viisi minuuttia lähtöön."

Junmyeon nielaisi ja purisi lappuja kädessään seuraten tyttöä, kunhan hän oli ensin kiinnittänyt kahleen tämän jalkaan.
"Tämä on vain varotoimenpide, ei mitään sen kummempaa", hän selitti Junmyeonin huokaistessa syvään. "Miksi meitä kohdellaan kuin hirviöitä?"
"En tiedä, minusta vaikutat aivan tavalliselta pojalta tuota vellovaa valtamerta lukuun ottamatta silmissäsi..."

Poika hätkähti ja vilkaisi viereistä peilistä, ja totta se oli: hänen sielunpeilinsä kuvastivat hänen tunteitaan juuri nyt, kaikki stressi oli tiivistynyt suureksi valtamereksi.
"Vedä vielä nämä kamppeet päällesi, niin mennään. Lisäksi laitamme pukusi sisään kylmiä geelityynyjä, jotka estävät sen, ettet haihdu ilmaan, kuten vedellä on tapana, vaikka tuolla ei edes ole kovin kuuma päivä tänään. Ole iloinen ettet ole yhtä herkkä kuin MS99, hänen kanssaan meillä olisi ollut vielä enemmän ongelmia."
"Selvä", poika mietti, ketä kirjainyhdistelmä tarkoitti ja lähti seuraaman tyttöä.

Paikalle ei ollut pitkä matka, puoli kilometriä, mutta siitä huolimatta hänet vietiin autolla, varmaan pakenemisen mahdollisuuden minimoinniksi.
Toimittajia ei ollut vielä päästetty itse katsomoon, he odottivat siirreltävän seinän takana. Sitä ennen kahle sekä johdot laitettiin maata pitkin menemään lavan taakse, josta niitä ohjailtiin seinän takana turvassa katseilta.
Junmyeon seisoi siinä, katsellen taivasta joka oli tänään pilvinen. Tuntui hyvältä haistella raikasta ilmaa, vaikka hän oli ollut vankina hyvin vähän aikaa. Vapaus houkutteli silti.

Muutamia sotilaita ja joku arvokkaampi kenraali tuli paikalle, seisomaan hänen viereensä.
"Onko mun pakko seistä", poika huolehti kun se sama tyttö, joka oli ilmeisesti määrätty hänen avustajakseen, kiinnitti mikrofonin ja kääntäjän hänen päälleen.
"On. Näytät vahvemmalta. Ja selkä suoraksi!"

H-hetki koitti ja toimittajat päästettiin istumaan paikalle tuotuihin muovituoleihin. Avustaja meni lavan reunalle ja piti Junmyeonille peukkuja, joka oli joutunut pukeutumaan federaation vihertävänharmaaseen univormuun. Kypärää hänen ei tarvinnut laittaa.
Naisia, miehiä, robotteja ja jopa oranssi dinosaurus istuivat paikalleen. Kamerat lähtivät lentoon samalla hetkellä, osa kuvasi tilannetta kauempaa ja osa kävi kosketusetäisyydellä Junmyeonista.

Yleisön kohina lakkasi kun upseeri tuli lähelle mikkiä ja pyysi hiljaisuutta.
"Hyvät toimittajat, myös arvoisa triceraton, kiitos siitä, että pääsitte paikalle kuuntelemaan uutisiamme."
Triceraton murahti ja puristi kätensä nyrkkiin, ilmeisen vittuuntuneena siitä, että hänen oli pakko tulla paikan päälle. Muutama miestoimittaja hihitteli tämän reaktioille, mutta he hiljenivät äkkiä kun valkea silmä loi heihin ikävän, murhanhimoisen mulkaisun.
"Meillä on tässä oikea mallikappale uudesta aseestamme", upseeri selitti ja hymyili kun toimittajat taputtivat Junmyeonin astuessa eteenpäin ja oikaistessaan ryhtinsä.

Kaukana saman galaksin laidalla pyörivässä viritelmässä Jongin ja Taemin kuuntelivat triceratonin pulinaa, kunnes suuri ruutu heidän lähellään meni päälle ja siinä alkoi pyöriä jotain uutisia.
"Jaha, federaatio tuputtaa taas propagandaansa. Mitä nyt tällä kertaa", dinosaurus ärähti ja siirsi katseensa siihen kuten pojatkin.
"Ei voi olla totta, toi on Junmyeon, vähän maskeerattuna vain", Jongin huudahti hämmästyneenä.
"Mä muistan nuo kasvot hämärästi, hänhän oli sun naapurisi vai mitä", Taemin muisti hetken mietittyään.
"Joo."
"Hys, kuunnellaan mitä paskaa he meille tuputtavat", triceraton käski ja kaikki keskittyivät kuuntelemiseen.

Junmyeon huokaisi syvään ja vilkaisi papereitaan, josta hän luki oman esittelynsä.
"Minä olen JM1, federaation uusin jäsen", hän aloitti värisevällä äänellään, iloisena siitä, että sai ottaa tukea puhujanpöntöstä, johon paperit oli laitettu piiloon.
"Minunlaisiani on monia, mutta me kaikki osaamme tehdä eri asioita", poika jatkoi varmempana, mutta hänestä tuntui, että heikotus alkoi edetä jaloista päähän. "Kuten minä osaan hallita vettä", Junmyeon kertoi ja yleisö kohahti.
"Voitteko näyttää esimerkin", eräs innokas toimittaja kysyi.
"Tietenkin", poika vastasi ja ojensi paljasta kättään. Siihen muodostui suuri vesipisara, joka pysyi koossa vaikka hän sitä liikutteli. Se katosi heti kun pieni lämpö tuli hänen sisäänsä johtoja pitkin. Kaikki meni toistaiseksi hyvin, vaikka heikotus ei mihinkään kadonnut.
Toimittajat kirjoittivat tyytyväisinä ja innoissaan muistiinpanoja samalla kun salamavalot häikäisivät pojan silmiä.
"Kuinka vahva voimasi on? Siis kuinka monta kaupunkia voit tuhota yhdellä tulvalla", oli seuraava kysymys ja Junmyeon etsi hädissään vastausta papereista, muttei sellaista löytynyt. Federaation miehet olivat ajatelleet, että kysymykset liittyisivät muuten sotaan eikä suoraan Junmyeoniin itseensä.
"Öm, en ole koskaan kokeillut", poika alkoi hikoilla, joka tuntui ekstrapahalta punan kohotessa hänen poskilleen. Hänestä tuntui niin kuin hän kirjaimellisesti höyrystyisi. Siihen eivät mitkään geelityynyt auttaneet.
Samalla kipu kasvoi leikkaushaavan kohdalla ja jotain viileää alkoi valua hänen rintaansa pitkin alas. Haava oli auennut, se ei ollut saanut parantua tarpeeksi kauan, vaikka se olikin tikattu.

Olo kävi yhä tukalammaksi, ja lähetystä katsova Jongin katsoi toista hädissään. "Hän ei voi hyvin... mitä he ovat hänelle tehneet? Onko tuo verta joka tulee hänen paidastaan läpi?! Meidän täytyy auttaa häntä."
"He ovat federaation omalla planeetalla, johon triceratoneilla ei ole asiaa. Vain diplomaattimme, joka on seuraamassa tätä lähetystä, saa käydä siellä", dinosaurusystävämme selitti samalla kun hänen paksu häntänsä viuhtoi stressaantuneena edestakaisin.
"Tiedät kuitenkin missä hän on? Hän puhui, että heitä on enemmänkin. Kaikki muutkin ovat siellä", Jonginin silmät loistivat ihmetyksestä, miten ihmeessä kaikki hänen ystävänsä olivat myös avaruudessa.

Innostus vaihtui energiaksi ja poika alkoi poukkoilla teleportaationsa takia hallitsemattomasti. Se oli ensi kerta pitkään aikaan kun hän oli käyttänyt voimaansa. Koska poika ei ollut altistunut kuin kerran ot12 kemikaalille, ei hänen voimallaan ollut samanlaista vahvuutta, joka olisi voinut olla hänen tuhonsa tuossa tilanteessa.
"Jongin hei, lopeta toi."
"En mä voi tälle mitään", Jongin huusi ilmestyessään jokaiseen kulman huoneessa, välillä Taeminin taakse ja välillä triceratonin eteen, joka yritti epätoivoisesti saada hänet kiinni.

Samaan aikaan televisiossa Junmyeon yritti vastata parhaansa mukaan kysymyksiin, mutta se ei onnistunut kun hänen näkönsä meni mustaksi ja hän alkoi hoippuroida lavalla niin, että hänen nilkkaansa kiinnitetty kahle kilisi, meinaten kompastua johtoihin. Upseeri kiiruhti nappaamaan pyörtyvän Junmyeonin vastaan samalla kun avustajatyttö kiiruhti kertomaan lehdistötilaisuuden olevan nyt ohi, mutta lisää saattoi olla luvassa.
"Oliko hänet koko ajan kahlittu?"
"Vuosiko hän verta?"
"Eikö hän ole täällä vapaaehtoisesti?"
"Onko hän meille niin vaarallinen, että hän kuuluisi telkien taakse?"
"Oletteko te löytäneet hirviöitä!?"
Toimittajat laukoivat vielä kysymyksiä minkä kerkisivät, saamatta niihin vastauksia.