You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

21

Aleksin pov

Skip taas aivan liikaa aikaa

Tänään on pelottava päivä. Sen jälkeen kun voitimme Umk:oon, ponnahdimme heti jokaisen uutisen aiheeksi, seuraajamme sosiaalisissa medioissa kasvoivat kuin napin painalluksella, Dark Sidea kuunnellaan koko ajan lisää ja lisää, meitä pyydetään koko ajan uusiin haastatteluihin ja saamme koko ajan viestejä uusilta faneiltamme, olemme vihdoin valmiita räjäyttämään isommankin lavan. Nämä kolme kuukautta ovat menneet ikäänkuin jossain hypnoosissa. Töitä, töitä ja vähän lisää töitä. Emme ole nukkuneet varmaan ollenkaan. Kaikki yöt olemme viettäneet joko Joelilla, Nikolla tai studiolla ja treeniksellä. Olemme harjoitelleet ja parannelleet esitystämme päivä päivältä. Olemme pitäneet muutamia Instagram-livejä ja tuntuu kuin elämällä ei olisi enään tiettyä rytmiä. Olemme tehneet myös uusia juttuja, jonka takia olemme olleet super kiireisiä.

Amandaa en ole nähnyt ollenkaan näiden kuukausien aikana. Se tuntuu minusta pahalta, koska ikävöin häntä enemmän kuin osaan kuvailla. Ja tiedän että hän ikävöi minua. Ja meitä. Enään tämä hetki ja sitten pääsen näkemään häntä.

Istuimme jossain takahuoneessa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Lentomme lähtee noin tunnin kuluttua. Tuijotin vain maahan. Miettien kaikkea. Kuinka hullua tämä on. Kuinka hullua on myös se määrä rakkautta jota tunnen Amandaa kohtaan.

"Mietit Amandaa eikö vain" Niko kysyi vieressäni.

"Häh, miten niin?" Hätäännyin ja vastasin refleksinomaisesti. Niko naurahti, niinkuin kaikki muutkin.

"Kyl me tiietään että sä välität siitä. Jätkä on ollu ihan pihalla kaikesta sen jälkeen kun tapasit sen uudestaan" Joel naurahti. Punastuin hieman ja vedin käteni hiusteni läpi joita en ollut pessyt varmaan viikkoon. Hyi, pitää käydä suihkussa. Nyökkäilin vain hieman.

"Ale siin ei oo mitään noloo" Olli vakuutteli. Nostin katseeni oranssista lattiasta häneen.

"Okei joo, tykkään siitä" myönsin ja katseeni löysi aika nopeasti taas tuon mielenkiintoisen oksennusta muistuttavan lattian.

"Hei, sehän on vain söpöä" Niko vakuutti ja taputti minua selkään. Katsoin häntä muka vihaisesti vaikka oikeasti kuolin sisältä koska olin valmis hyppäämään seuraavan lentokoneen nokkaan ja pudottautumaan maahan. En selvästi ole hyvä näissä asioissa jos pelkään edes kertoa ihastuksestani parhaille kavereilleni.

"Nyt ois aika lähteä" joku lentoemäntä vaaleilla hiuksilla tuli sanomaan meille ja nousimme kaikki ylös. Tommi tönäisi Joonaksen hereille ja hän alkoi mutista jotain.

Seurasimme lentoemäntää oikealle portille ja tästä se sitten lähtisi. Kun oli vihdoin minun vuoroni antaa passini ja lentolippuni tarkistettavaksi yhdelle virkailijalle, kuulen takaatani huutoa.

"Aleksi!" Kuulen äänen. Käänny katsomaan mistä tuo ääni tulee. Hymyni levisi korviin kun näin huudon lähteen. Jätin reppuni Joonaksen syliin ja lähdin juoksemaan tuota ilmestystä kohti. Kaappasin tuon ruskeahiuksisen tytön syliini ja painoin silmäni kiinni. Rutistin häntä niin kovaa kuin pystyin ja hän rutisti minua.

"Amanda mitä ihmettä" kysyin melkein itkien onnesta. Mutta minähän en murru.

"En mä voinu päästää sua menemään taas Alankomaihin ilman että saan sanottua tän" Amanda sanoi kuulostaen siltä että alkaisi itkemään.

"Sanottua minkä? Miten pääsit turvatarkastusten läpi?" Kysyin hämilläni ja naurahdin hieman loppua kohden. Irrottauduimme halauksesta mutta pidimme silti toistemme käsistä kiinni.

"Se on salaisuus, mutta mä-mä" Amanda aloitti mumisten. Katsoin häntä odottavasti.

"Sä.." yritin auttaa häntä.

"No kai sä nyt tiiät" Amanda sanoi ja painoi yllättäen täyteläisen pehmeät huulensa omilleni. Sillä hetkellä tuntui kuin maailma olisi räjähtänyt. Kaikki muu olisi kadonnut. Oli vain minä ja hän.
Yhdyin liikuttamaan huuliani samaan tahtiin tuon enkelin kanssa. Vein käteni hänen suloisen pyöreille poskilleen ja annoin niiden levätä siinä. Tuntui kuin vatsani räjähtäisi ihan juuri ja sydämeni lentäisi ulos valkoisten kyyhkysten saattelemana.
Ikuisuudelta, mutta samalla sekunnilta tuntunut täydellisen pehmeän suudelman päättyessä, painoin otsamme yhteen, käsieni edelleen lepäävän tuon poskilla. Tuijotimme toisiamme silmiin. Amanda näytti murtuvan kyyneliin minä hetkenä hyvänsä. Olin todella hämmentynyt tilanteesta, mutta samaan aikaan maailman onnellisin.

"Sä taidat tuntea samoin" Amanda naurahti. Avasin suuni muka loukkaantuneena.

"Kysytkin vielä" sanoin ja painoin huuleni vielä tuon omille. Se suudelma oli paljon lyhyempi kuin äsköinen mutta vähintään yhtä taivaallinen. Halasimme toisiamme nyt ja pian kuulin hentoa nyyhkytystä korvani juurelta.

"Heii ei mitään hätää" sanoin rauhoitellen Amandaa ja silittäen hänen selkäänsä.

"Musta vaan tuntuu siltä että oisit taas jättämässä mua yksin vaikka oon maailman onnellisin tällä hetkellä" Amanda nyyhkytti olkapäätäni vasten.

"Mä en jätä sua enään ikinä!" Vakuutin ja suukotin tytön päälakea. Amanda irtaantui halauksesta.

"Mä tiedän" hän sanoi ja pyyhki kyyneliään. Näin hänen kyyneleiden peittämät kasvonsa ja sillä hetkellä meinasin murtua itsekin. Mutta pidättelin.
"Nyt meette ja nautitte" hän lisäsi.

"Arvaa tekeekö enään mieli lähtee mihinkään" vastasin totuudenmukaisesti. Olisin paljon mielummin jäänyt tähän hetkeen Amandan kanssa.

"Me nähään ihan pian" Amanda sanoi ja hymyili. Halasimme taas.

"Tää on varmaan aika selkee keissi mut olisitko sä mun tyttöystävä" kuiskasin naurahtaen.

"Jos sä oot mun poikaystävä" hän vastasi kuiskaten ja käännyimme katsomaan toisiamme hymyillen. Painoimme huulemme taas yhteen ja se oli jotain täydellistä. Onnellisempaa miestä saa hakea.

"Mun täytyy mennä" sanoin vaisusti.

"Mä tiedän" Amanda sanoi ja hymyili vaisusti myös. Taaksemme oli ilmaantunut muut bändiläiset, odottaen ilmeisesti että pääsevät moikkaamaan Amandaa nopeasti. Olli juoksi halaamaan Amandaa nopeasti ja Amanda halasi häntä takaisin.

"Oisit sä mulle voinu kertoo! Et oo ees kerenny ikävöimään mua kun oot aatellu vaa Alee" Olli sanoi loukkaantuneena Amandalle. Heidän kahden välinen suhde oli jotain käsittämätöntä. Heidän luottamus toisiaan kohtaan oli jo aika arvostettavaa. Mutta ilmeisesti tätä asiaa hän ei ollut Ollille kertonut. He olivat kuin sisko ja veli. Toisaalta, en minäkään siskolleni kertoisi rakkausasioistani.

"Mun teki niin mieli. Anna anteeks ja voi kuule, mulla on ollut niin kova ikävä mun parasta juttukaveria että oon senki takia itkeny monta kertaa!" Amanda nauroi ja katsoi Ollia silmiin. He halasivat vielä nopeasti ja kuiskasivat toistensa korvaan jotain. En varmaan koskaan saa tietää mitä.
Niko ryntäsi myös halaamaan Amandaa.

"Ei tarvittu herumekkoja" Niko nauroi ja rutisti Amandaa. Amanda repesi nauruun.

"Luotan suhun jatkossakin näis asiois" Amanda hymyili. Niko irtaantui halauksesta ja lähti Ollin perään portille.

"Ootko ees vähän ikävöinyt mua?" Joel kysyi söpösti.

"Oon ikävöinyt teitä kaikkia! Ja sun kanasalaattia!" Amanda hymyili ja rutisti ainakin päätä pidempää Joelia.

"Teen sitä heti kun tullaan takas" Joel lupasi.

Tommi ja Joonas halasivat vielä Amandaa nopeasti ja sen jälkeen jäljellä olivat vain minä ja hän.

"Tulee ikävä" Amanda sanoin

Halasin Amandaa tiukasti.

"Niin mullakin" sanoin. Irrottauduin haluksesta, painoin huuleni vielä kerran hänen vastaavilleen ja lähdin kävelemään kohti porttia katsoen koko ajan Amandaa. Hänen silmistä alkoi valua suolaisia tippoja. Näytin hänelle kärsivää ilmettä ja sanoin hiljaa "älä itke". Hän tajusi sen ja naurahti minkä jälkeen pyyhki kyyneliään.

"Hei hei Amanda! Kerro Noralle että se on käsittämätön runkku!" Joonas huusi ja asteli kohti putkea mikä johti lentokoneeseen, samalla kun hän vilkutti Amandalle.

"En mä ehkä kerro!" Amanda huusi nauraen. Joonas näytti keskisormea ja nauroin tuolle, niinkuin Amandakin.

Aleksi on nyt varattu mies.