You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

37

Aleksin pov

Kuukausi oli vaihtunut nopeasti ja näytti nyt heinäkuuta. Olimme kerenneet viettämään Amandan kanssa hänen kesälomaansa muutaman päivän yhdessä, mutta nyt oli minun aikani lähteä valloittamaan Suomea.
Rullasin kaiken maailman mahdollisia vahvistimien piuhoja ja pakkasin niitä mustaan, muoviseen laatikkoon. Seuraavana aamuna keikkabussimme nokka osoittaisi kohti Kemiä.

"Joonas ne piti pakata tohon laatikkoon" Joel valitti osoittaen toista muovista laatikkoa, mihinkä Joonas ei ollut pakannut jotain tiettyä asiaa. Käännyin katsomaan tilannetta tarkemmin. Laitoin kädet vyötärölleni, ehkä enemmän selkäni puolelle samalla tavalla miten raskaana olevat naiset käsiään pitelee.
Joonas nousi laatikon syövereistä ja katsoi Joelia kylmällä ilmeellä.

"Menepäs sinä tissiposki siitä helvettiin" hän sanoi ja huiteli kädellään eteenpäin. Joel nosti kätensä ilmaan antautumisen merkiksi. Hän tiesi ettei tätä sotaa jaksaisi kukaan, varsinkaan kun itse olisi häviämässä.

"Paljon kello" miehekäs soundi kuului jostain päin treenistämme. Ääni kuului Tommille. Vilkaisin seinässämme nököttävää kelloa, mihinkä Joonas oli piirtänyt siron kirkkoveneen.

"puoli kolme" huusin vastaukseksi ja jatkoin piuhojen pyörittelyä.

"No missä helvetin välissä tässä kerkeää enää nukkua jos seitsemältä on lähtö?" Olli valitti samalla kun pisti bassoaan koteloon värikkään maton päällä.

"Se ei ole suurin murhe. Kuka täällä pitää huolta Tepistä?" Niko kysyi murheellisena tuossa nurkassa, missä nökötti räkäinen tuuletin ja huonekasvi joka ei voinut hyvin.

"Tepistä?" Joonas nauroi ja kääntyi katsomaan Nikoa. Pian kaikki kymmenen silmää olivat kohdistaneet kiintopisteekseen peuralta ajovaloissa näyttävän Nikon.

"No tämä kasvi!" Niko huusi tympääntyneenä ja näytti käsillään tuota kullanarvoista luottoystäväänsä, minkä lehdet olivat aivan nahistuneet ja puolet niistä olivat jo lattialla ruskeina, rapeina viipaleina.

"Ihan tosi Niko, sillä on nimi?" Olli kysyi nauraen. Kieltämättä omakin hymyni oli herkässä. Olihan tuo kuitenkin aika suloista että tuo niin pelottavalta näyttävä mies on muodostanut tärkeän suhteen kasvin kanssa.

"Miksi sillä ei olisi. Nyt se jää ilman hoitajaa. Kuka sitä käy kastelemassa?" Niko kysyi huolestuneena.

"Mun mielestä tuota ei kyllä enään kastelemisella pelasteta" osallistuin keskusteluun tirskahtaen, pitäen kättäni nyrkissä suuni edessä. Pieni virne levisi kasvoilleni.

"Joo eiköhän tuo ole jo rajan takana tai siis lannoitteena jossain ihanilla saarilla" Joonas komppasi.

"Oon lukenut kuinka huonovointiset kasvit voi pelastaa" Niko puolusteli itseään silmät suurina. Hän on sekaisin.

"Huonovointiset, ei kuolleet" Joel totesi ja kävi istumaan tiensä sohvalle löytäneen Ollin viereen.

"Heitä se hyvä mies roskiin" Tommi jatkoi. Niko katsoi haikeana kasvia, jonka oli ostanut joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.

"Noniin hei hei Tepi, oli kiva tutustua mutta nyt on sinun aikasi kutitella jonkun toisen persettä" Joonas sanoi turhautuneena tähän liian pitkään hiljaisuuteen noustessaan hakemaan sydänruukussa nöpöttävän Tepin. Hän vei sen nurkassa olevaan roskikseen ja näytti perään keskisormea. Me muut repesimme nauruun, kun Niko seisoi edelleen edesmenneen Tepin viimeisessä majapaikassa suu viivana.

"Kutitteliko se sun persettä?" Olli kysyi nauraen.

"Ai kutitteliko. Tuli varmaan joku saatanan ihottuma kun ainahan mä mun skittaani sen edessä soitin" Joonas valitteli kävellessään Nikon luokse.