You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

39

Aleksin pov

Katselin ohivilisevää kuusikkoa, jonka takaa aina välillä välähti kirkkaita auringonsäteitä.
Bussimme täytti Nikon, Joelin ja Joonaksen täydellisesti yhteensointuva kuorsaus. Kyllä Tommikin nukkui, mutta hänestä ei lähtenyt tuollaista maailmanlopun ääntä.
Itse olin herännyt juuri. Autossa nukkuminen ei ole vahvuuslajini. Käännyin vieressäni istuvan Ollin puoleen. Hänellä oli nappikuulokkeet korvillaan ja tuo piti silmiään kiinni. Muuten häntä voisi luulla kuolleeksi, mutta ainoa elonmerkki tuossa tukkajumalassa oli hänen ilmeisesti musiikin tahtiin liikkuvat huulet. Olisi vain laulanut ääneen, ei minua tarvitse pelätä.

"Onko asiaa?" Olli kysyi virnuillen, pitäen edelleen silmänsä kiinni. Kurtistin kulmiani ihmeissäni.

"Mitä, tai mistä tiesit että katson sua?" Kysyin ihmeissäni. Hän varmasti oppinut selvännäkijätaitonsa joltain sielunrauhahippikurssilta.

"Kai sen nyt tuntee jos joku tuijottaa" Ollu kysyi avatessaan silmänsä ja ottaessaan kuulokkeet pois korviltaan.

"No joo, totta" vastasin. Päässäni oli hetken pyörinyt aiemmin tapahtuneet asiat. Miksi ihmeessä Ollin ja Amandan välit tuntuivat viileämmiltä kuin se telttayö, mihin Niko oli meidät pakottanut maaliskuussa. Olin toimintakyvytön viikon sen jälkeen.
"Onko sun ja Amandan välillä jotain?" Kysyin asiaa sen enempää kaunistelematta. Katsoin yhtäkkiä paikalleen jämähtänyttä Ollia, joka näytti siltä kuin olisi nähnyt Joonaksen juuri äsken alasti makaamassa sängyssä nahkastringeissä. Sitä näkyä on vaikea saada pois verkkokalvoilta. Nimittäin kokemusta on. Loppupeleissä, olihan tuo aika hupaisan hauskaa.

"Häh, mistä sä nyt oikein puhut?" Olli kysyi ihmeissään kun kääntyi katsomaan minua toivuttuaan tuosta kyseenalaistamisen aiheisesta aasikohtauksesta. Tuon ääni värisi hieman. Ihankuin vibraattori, jonka patterit vetelivät viimeisiään.

"No teidän välit oli aamulla jotenkin omituiset. Ette yleensä käyttäydy toisianne kohtaan noin" ihmettelin ääneen.

"Käyttäydyttiin miten?" Olli esitti jatkokysymyksiä edelleen kuulostaen siltä kuin tuon perseen kautta oltaisiin tungettu se värisevä tunnelityöläinen.

"No te jotenkin välttelitte toisianne. Onko teillä ollut riitaa tai jotain?" Pohdiskelin ääneen. Tuo olisi kyllä erittäin epätodennäköistä, sillä Ame ja Olli on kuin paita ja peppu. Olli on se peppu.

"Mitä sä selität? Kaikki on hyvin. Mua vain väsytti enkä jaksanut olla paras mahdollinen versio itsestäni." Olli selitti vakuuttavalla äänensävyllä. Nyt ne patterit taisivat sitten lopsahtaa. Katsoin tuota hetken aikaa ja ihankuin hänen kuulaalta otsaltaan olisi valunut pieniä tuskanhikikarpaloita. Miksi se on muuten karpalo? Miksei vaikkapa mustikka?

"Olisikohan siellä sun sielunrauhanettisivuilla jotain helpotusta tohon "oman itsensä parhaan version" työstämiseen" vastapäätämme istuva Joonas, joka vielä hetki sitten veteli hirsiä seilaten höyhensaarilla, säikäytti meidän karhealla aamuäänellään.

"Joonas, mä en edelleenkään ole hippi" Olli nauroi niin että tuon pieni hammasväli tuli esille.

"Kyllä mä sen tiedän, mutta tuntui vain siltä että mun piti sanoa se ääneen. Ja hei, en mä edelleenkään väheksy sun kumimattojumppaharrastusta, se oikeasti teki ihan hyvää" Joonas hymyili silmät kiinni. Katsoimme Ollin kanssa toisiamme hämmentyneinä.

"Ootko sä joogannut?" kysyin ihmeissäni tuolta Muumipeikkoa muistuttavalta olennolta. Joonas raotti silmiään kulmat kurtussa.

"No jos mulla on tylsää ja nään sen Ollin joogakirjan mun edessä, niin mitä muuta mä olisin siinä kohtaa tehnyt" Joonas kysyi mielenkiinnolla.