You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

22

Amandan pov

Kyyneleet puskivat ulos silmistäni, kun katsoin Aleksin ja muiden ystävieni loittonevia selkiä. Meikkini olivat varmasti levinneet ympäri kasvojani mutta siitä en tällä hetkellä jaksanut välittää.
Tuo angstisilta nuorisokapinallisilta näyttävä, oikeasti sympaattisten lampaiden kultti tallusti reput selässä kohti konettaan kuin ekaluokkalaiset syksyllä kouluun. Jännittyneinä, mutta innoissaan tulevasta. Minä olin se äiti joka katsoi ylpeänä poikansa uutta polkua, samalla kun tirautti muutaman kyyneleen. Tällä hetkellä olin maailman onnellisin. Miten minä saatoinkaan ansaita sellaisen ihmisen elämääni, kuin Aleksi. Maailman kiltein ja hyväsydämisin ihminen oli juuri pyytänyt minua olemaan hänen tyttöystävänsä. Minulla ei ollut hajuakaan siitä että hän oikeasti olisi pitänyt minusta. Luulin Nikonkin vain vitsailevan asialla. Jäin tuijottamaan tyhjenevää lähtöporttia, muistellen samalla aamuista tilannetta, joka johti siihen että seisoin nyt itku kurkussa nyt jo ikävöiden nallekarhuani, tai siis nallekarhujani.

*75 minuuttia aikaisemmin*

"Nyt loppui tuollainen itsesäälissä rypeminen! Nainen, sä oot maannut kotonas pari kuukautta, lukuunottamatta sitä että oot käynyt töissä! Ja sielläkin sä vaan teet hommia konemaisesti perusilmeellä ja masentuneena etkä oo enään se ihana barista jota kaikki rakastaa. Tiedän että tää johtuu vaan ja ainoastaan siitä yhdestä samaisesta tyypistä joka alkaa A: lla ja loppuu leksi. Mutta jos se saa sut ihan pois tolaltaan niin eikö silloin se tarkoita että on aika tehdä asialle jotain tai unohtaa se kokonaan?" Nora tilitti minulle meidän syödessä aamupalaa minun ruokapöytäni ääressä. Hän oli saapunut aamulla luokseni vara-avaimilla jotka olen hänelle antanut. Tarkoituksena hänellä oli saada minut ryhdistäytyneeksi. Kieltämättä elämäni on mennyt hieman huonoksi sen jälkeen kun en ole nähnyt Aleksia. En edes tiedä miten se on mahdollista. En ole masentunut, olen surun murtama ikävästä ja peloissani koska tunteeni kasvavat häntä kohtaan päivä päivältä. Pelkään että minuun sattuu ja sen takia olen kokenut parhaakseni vetää elämäni paskaksi. Olen elänyt pizzalla ja jäätelöllä. Hukuttautunut netflixin maailmaan ja nukahtanut aina ajoissa koska olen ollut niin väsynyt kaikesta itkemisestä.

"Mä en halua tehdä asialle mitään!" Huusin tuolle päättäväisille blondille joka oli tänään tunkeutunut asuntooni muistuttaen vallankumouksellista vaikuttajaa.

"Amanda, mikä on pahinta mitä vois käydä?" Nora kysyi vakavissaan ja ripotteli käsistään pois leivänmurut lautaselle. Tuijotin hetken omaa lautastani ja vaikka tiesin vastauksen samantien.

"Se että muhun taas sattuu" sanoin hiljaa kun kohotin katseeni Noraan. Nora katsoi minua hetken hiljaisesti. Hänen katseensa ei ollut säälivä, lempeä tai päättäväinen kuten yleensä. Se oli kylmä.

"Millon oot viimeks puhunut Aleksille?" Hän kysyi kylmästi. Kurtistin kulmiani hänen äänensävylleen, mutta mietin vastausta kysymykseen.

"Pari päivää sitten puhuttiin facetimea" vastasin.

"Ja sä oot silti kuin joku olis kuollut" Nora sanoi. Katsoin häntä peloissani. Hän ei ollut yhtään oma itsensä.

"Mikä sulla on" kysyin arasti.

"Tuu, nyt mennään" Nora sanoi ja nousi pöydästä. Tiesin, ettei minun auttanut muuta kuin seurata häntä. Puimme kengät jalkaan ja lähdimme ovesta ulos. Nora oli napannut mukaan autoni avaimet. Olin hieman peloissani.

Suuntasimme autolleni ja Nora ei sanonut sanaakaan. Hän päätti ajaa ja minä istuin pelkääjän paikalla. Nora lähti peruuttamaan pois pihasta ja kun pääsimme hetken päästä isolle tielle, jonka tiesin johtavan Helsinkiin, Nora päätti vihdoin lopettaa mykkäkoulun.

"Mä vien sut Aleksin luokse" hän sanoi pitäen katseensa kiivaasti edessä olevassa tiessä.

"Mitä! Eikö ne oo jo lähteny, tai siis miksi?" Heittelin huuliltani kysymystä kysymyksen perään ajattelematta. En tiennyt olinko iloinen vai surullinen.

"Ei ne oo lähtenyt vielä. Se lento lähtee noin tunnin päästä joten kerkeet kyllä kun juokset" Nora vakuutti.

"Mistä tiedät" kysyin ihmeissäni.

"Joonas kertoi" Nora sanoi katsoen edelleen tietä ja hänen suupielensä nykivät kohti äänen vastaanottimia. Se oli ensimmäinen kerta näiden piinaavien kymmenen minuutin aikana kun hän näytti minkäänlaista ilmettä. Hän todellakin oli ihastumassa Joonakseen, ellei jo ollutkin. Hymyilin hieman itsekseni, mutta en alkanut kiusata häntä aiheesta, sillä oma paniikkini oli päällä.

"Mutta miksi, en pyytänyt" sanoin tyhmästi ja löin itseäni otsaan sisäisesti.

"En mä anna sen miehen pilata sun elämää tällä tavalla. Nyt sä meet ja kerrot sun tunteista, jos et saa vastakaikua niin sit anna olla" Nora sanoi taas itselleen tutulla päättäväisellä äänellä.

"Mitä! En sano!" Huusin kauhuissani. Se olisi viimeinen asia mitä tekisin.

"No sitten mä sanon!" Nora huusi takaisin.

"Miks mun pitää tehdä se" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Nora vilkaisi minua ja käänsi katseen takaisin tiehen.

"Ei sun sitä oikeasti tarvii tehä, mutta suosittelen. Vien sut vaan näkemään Aleksia okei? Ja sitten loppu tommonen masistelu" Nora sanoi. Pieni kivi vierähti sydämeltäni mutta silti tunsin jännitystä. Mietin asiaa hetken. Prosessoin kaikki mahdolliset skenaariot läpi ja pääsin lopputulokseen.-

"Miten pääsen turvatarkastuksesta läpi? Meinaan jos oon menossa kertomaan mun tunteista mun elämäni miehelle." Kysyin hymyillen. Nora vilkaisi minua suu auki.

"Niin sitä pitää!" Nora riemuitsi ja nosti kätensä jotta voisin lyödä siihen ylävitosen.

Piinaavan automatkan jälkeen saavuimme lentokentän edustalle. Nousin ulos autosta ja katsoin vielä hetken Noraa silmiin.

"Menis jo!" Nora hoppuutti.

"Eikun mä sitä vaan että. Kerronko terveisiä Joonakselle?" Kysyin naurahtaen.

"Sille synnytyksessä vakavan komplikaation saaneelle taliaivo mulkulle et sano musta sanaakaan, nyt mene ja ilman rakkautta et takasin tule. Ja jos tulet niin täällä hansikaslokerossa on suklaata!" Nora sanoi pokkana. Katsoin häntä nauraen.

"Tiedän, koska itse ostin ne" nauroin ja suljin oven kiinni. Huokaisin syvään ja lähdin kävelemään sisään kohti tuota valtavaa, ihmisiä täynnä olevaa rakennusta.

Tästä se lähtee. Yritä päästä läpi turvatarkastuksesta Noran ohjeilla. Ja kerro tunteistasi pojalle joka satavarmasti nauraa sinulle.

Amanda, ei jumalauta.

...

Helou! Tän luvun piti tulla huomen aamuna mutta laitan sen jo nyt! Seuraava tulee sitten huomen iltana enkä tiedä monelta!