You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

34

Amandan pov

"Anteeks mun ei ois pitänyt" aloitin hätääntyneesti hetken hiljaisuuden jälkeen. Käteni heiluivat ympäriinsä nopeammin kuin minun ajama katujyrä ajaa Noran päältä, jos tuo ei huomiseen mennessä ole soittanut minulle takaisin. No mutta eipä siinä, pankoon Joonasta menemään ihan rauhassa sillä välin kun minä meinaan vahingossa panna menemään aivan vääränlaisia lipputankoja.
Mitä helvettiä minä taas säädin. Sen jälkeen kun olen raivohulluna lehmänä karannut kotoa, jonne olen juuri jättänyt poikaystäväni ketä epäilin pettämisestä, meinaan itse pettää häntä. Ja vieläpä tuon yhden parhaimmista ystävistä kanssa. Olo kieltämättä oli kuin pettäjällä. Tai mistä helvetistä minä tiedän miltä pettäjänä oleminen tuntuu, kun en ole koskaan ketään pettänyt. Varmaan aikalailla tältä, ellei ole tunteeton mulkku.

"Hei ei se mitään, tää oli kieltämättä vähän yllätys. Ei kuulunut suunnitelmiin" viereeni itsensä löytänyt, hyvin hämmentynyt Oululainen kikkuratukka sanoi raapien päätään.

"Mä en tiedä mikä muhun meni" sanoin yhtä huolestuneesti kuin äsken.

"Ei tää sun vika ollut. Mä olin siinä yhtälailla mukana" Olli vakuutteli erittäin jännittyneenä. Hän yritti olla se aikuinen tässä tilanteessa, mutta sisäisesti hän oli varmasti aivan yhtä yllättynyt ja hermostunut kuin minäkin.

"Mutta haluan että sä tiedät että mulla ei oo minkäänlaisia sellaisia romanttisia tunteita sua kohtaan" sanoin kiusaantuneesti. En ollut vielä kertaakaan katsonut tuota silmiin tapahtuneen jälkeen.

"Hei kaikki on hyvin. Ei mullakaan sua. Sä oot mun paras naispuolinen kaveri ja siinä kaikki. Tää oli vaan tällänen merkityksetön väli tapahtuma" Olli selitti jo yllättävän normaalilla, eli rauhallisella äänensävyllään joka sopisi täydellisesti äänikirjoihin, vieläpä romanttisiin sellaisiin, joihin kaikki kiimaiset naiset voisivat nukahtaa kyllästyttyään omien miehiensä iänikuisiin jalkapallo- tai jääkiekkoselostuksiin. Käännyin katsomaan tuota tulevaa podcast-tähteä silmiin ja hymyilin.

"Samaa mieltä" vastasin ja päädyimme halaamaan Ollin kanssa. Vaikka äsken meinasin saada tuon sukukalleuden sisääni, hän oli silti paras ystäväni. Niinkuin myös Aleksin, ketä edelleen sisimmässäni rakastin. Aivan vitun paljon. Ja sen takia minun täytyy saada selvittää asiat hänen kanssaan, heti kun en enään itke silmiäni päästäni tai kun jalkani eivät tunnu siltä kuin niitä ei olisi. "Onko sulla ja Aleksilla sama hajuvesi" kysyin tuon tutun tuoksun taas vallatessa sieraimeni.

"Tää itseasiassa on Aleksin. Mun oma hajuvesi loppu ja pöllin siellä mökillä Aleksin oman" Olli naurahti kiusaantuneesti.

"Kriminaali" tuhahdin ja kävin istumaan minua varten levitetylle patjalle.

"No jos en se minä oo niin kuka muukaan? Kello on jo paljon ja meidän pitäis varmaan käydä nukkumaan" Olli mietti samalla kun kömpi peittojen alle.

"Niin pitäis. Mulla on huomenna iltavuorokin" vastasin tuolle sympaattiselle leijonanharjan omaavalle alfaurokselle.

"Eiköhän se sitten oo hyvää yötä ja sitä rataa" Olli hymyili.

"Hyvää yötä" vastasin tuolle. Olli sammutti vieressään olevasta katkaisijasta valot ja pian tämän pienen tilan täytti täydellinen pimeys. Olli oli antanut minulle aikaisemmin lainaksi hänen verkkarinsa, joten minun ei tarvinnut nukkua pillifarkuissani. Painoin pääni tyynyyn ja vedin peiton ylleni.

Vaikka pystyinkin nauramaan Ollin kanssa asioille heti tapahtuneen jälkeen, minusta tuntui todella pahalta. Miten saatoin tehdä Aleksille tällä tavalla. Enään en ollut edes vihainen hänelle, vaan itselleni. Enemmän koko tilanteesta olin vain surullinen.
Mutta jossain syvällä noiden vahvojen tunteiden hetkittäisen muurin takana oleili ikävä. Ja mitä enemmän mietin tuota, sitä vahvemmaksi se kasvoi. En pystyisi enään olla puhumatta tuolle rakastamalleni miehelle. Tartuin lattialla vieressäni lepäävään puhelimeeni ja aloin kirjoittamaan Aleksille viestiä.