You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

47

Amandan pov

"Mikä päivä." Isäni huokaisi väsyneenä, mutta onnellisena istuessaan vieressäni toisella aurinkotuolilla talon terassilla. Tuijotimme juhlien jälkeistä sotkuista pihaa ja sen rajaamaa pensasaitaa hipovaa laskevaa aurinkoa.

"Oli kyllä aikamoista. Oli ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa!" Totesin iloisena katsoen tiiviisti maassa yksinäisenä nököttävää keksiä.

"Sepä se! Ja mummokin otti ihan hyvin sen että Aleksi ei näyttänyt siltä bändikaveriltaan!" Isäni totesi naurahtaen.

"Niin Ollilta!" Naurahdin ja muistelin koko tilannetta.

"Oletteko te kaikki kavereita keskenään?" Isäni kysyi katsoen minua.

"Ollaan. Me vietetään tosi paljon aikaa yhdessä. Ollista on tullut mulle todella läheinen. Hän on mulle vähänniinkuin miesversio Norasta. Nora ja tää kitaristi Joonas, niin niillä on koko ajan ihan omat kuviot meneillään." selitin nyökytellen päätäni edestakaisin kuin Niko ja Joel aina toistensa vieressä haastatteluissa toisen puhuessa.

"Omat kuviot?" Isäni kysyi haluten tarkennusta.

"No välillä ne vihaa toisiaan, mutta välillä ne haluaa olla ihan vain kahdestaan." Selitin jättäen romanttisen osion pois.

"Onko niillä sitten jotain meneillään?" Isä kysyi.

"Luulen että ne ei itekkään tiedä mitä ne on." Totesin ja siirsin lasini toisesta kädestäni toiseen, sillä edellinen alkoi hikoamaan liikaa.

"Sellaista se on, se nuori rakkaus. Muistan kun Oskari puhui mulle ekan kerran Juulista. Hän oli kuulemma niin nätti, mutta ei osannut kuulemma pelata hyvin liikuntatunneilla!" Isäni nauroi ja sai minutkin hymyilemään. Tosiaan Oskari ja Juuli ovat tunteneet ylä-asteesta asti. He alkoivat seurustella lukion ensimmäisellä ja ovat pitäneet siitä asti tiiviisti yhtä.

"Ne on kyllä yksi superpari! Uskomatonta että meidän perheeseen syntyy vauva!" Iloitsin. Olin maailman onnellisin tällä hetkellä. Vanhempani ja veljeni rakastivat Aleksia, joka tällä hetkellä hakkaa nuo rakkaat sisarukseni änärissä. Sen lisäksi Oskari saa vauvan ja minusta tulee täti. Rakastan vauvoja, rakastan Oskaria, se on yhtäsuurikuin "meinaan räjähtää onnesta" tunne.

"Äläs muuta sano! Aina kuvittelin että Niklas olisi ensimmäinen joka on perhettä perustamassa. Mitenköhän Oskari selviää?" Isäni naurahti ja nappasi välipöydältä yhden viinirypäleen ja heitti sen suuhunsa taitavasti.

"Kieltämättä Oskari on meistä ollut aina se villein ja eniten pahaa tehnyt lapsi, mutta se tulee pärjäämään oikein hyvin. Siitä tulee mahtava isä. Ja onhan sillä Juuli." Totesin ja hörppäsin lasistani jo hieman lämmennyttä raparperimehua, mitä oltiin terästetty hieman vahvemmalla nesteellä. Se oli hyvää kylmänä.

"Totta! Niistä tulee aivan ihana perhe, niinkuin toivottavasti myös susta ja Aleksista jossain vaiheessa!" Isäni totesi iloisena.

"No ehkä sen aika ei oo vielä" naurahdin hermostuneena.

"En mä sitä sillein tarkoittanutkaan. Mutta Aleksi on kunnon poika. Se tekee sut onnelliseksi eikö vain?" Isäni varmisteli. Hänelle meidän lasten hyvinvointi on aina ollut ykkösprioriteetti, niinkuin varmasti kaikille vanhemmille.
Katsoin isääni hymyillen.

"Se tekee. Aleksi on parasta mitä mulle on tapahtunut." Selitin onnellisena totuuden mukaisesti ja huidoin yhden hyttysen pois korvani juuresta. Nuo pikku paskiaiset ne kyllä aina osaavat pilata tunnelman.

"Se on hyvä kuulla. Te olette Aleksin kanssa aina tervetulleita meille." Isäni selitti innoissaan. "Mähän voisin viedä Aleksin vaikka joskus sinne meidän mökille veneilemään ja sitten me voitaisiin kalastaa yhdessä!" Isäni intoili niin että meinasi lähteä lentoon tuosta penkistä. Naurahdin tuon vanhan miehen iloisuudelle.