You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

29

Aleksin pov

Katselin tuota suloisesti nukkuvaa enkeliäni, joka tuhisi vieressäni kuin juuri syntynyt vauva. Hänen hiuksensa elelivät omaa elämäänsä tuon kasvojen ympärillä ja hänen silmäluomensa väreilivät aina hieman minun koskettaessa noita poskia joita rakastin.
Vaikka Amanda ei ollut varsinaisesti ollut etäinen tai vihainen, huomasin että häntä oli koko eilisillan vaivannut jokin. Luulen että se johtuu siitä mitä kerroin Amsterdam ajoistani. Kun minulle esitettiin se kysymys, kaduin heti koko hommaan osallistumista. Tiesin että Amandaa sattuisi jos kerron minulla olleen muita. Minun täytyy vain vakuuttaa Amandalle että ainoa kenestä välitän ja ketä rakastan, on hän.
Pian tuon tytön silmäluomet alkoivat avautua paljastaen tuon vihreät silmät. Hymyilin tuolle ja hän hymyili minulle niin, että hänen pienet hymykuoppansa tulivat esille.

"Huomenta" hän sanoi hiljaa, käheällä aamuäänellään.

"Huomenta" vastasin tuolle, omankin ääneni ollessa vielä painoksissa yön jäljiltä. "Millon sä tulit nukkumaan?" lisäsin vielä ja suljin silmäni kiertäen toisen käteni Amandan ylitse. Olin mennyt nukkumaan ennen Amandaa, kun Amanda oli saunonut Noran kanssa yömyöhään asti.

"En paljoakaan sun jälkeen. Me saunottiin Noran kanssa niin pitkään kun yritin saada selvää siitä ja Joonaksesta" Amanda hihitti.

"Mä kaipasin sua mun viereen" valitin kuin pieni lapsi. Amanda silitti poskeani.

"No voii.. tänä yönä mennään yhtäaikaa nukkumaan?" Amanda ehdotti suloisen virneen kera. Nyökkäsin tuolle avatessani silmäni.

"Sovittu. Mutta mitäs se Nora sanoi?" Kysyin mielenkiinnon ripauksen koristaessa lausettani.

"No se myönsi mulle vihdoin että se tykkää Joonaksesta ja onhan se ihan selkeääkin. Ei kukaan oo koskaan saanut sitä sellaiseksi millaseks Joonas sen saa" Amanda selitti innoissaan.

"Joonas ei meille paljoa puhu näistä asioista, mutta kyllähän sekin siitä tykkää ja se on ihan selkee homma. Porko on päätään myöten syvällä meressä ja sen nimi on rakkaus" vastasin ja Amanda oli kanssani samaa mieltä.

"Mennäänkö jo alas?" Hän kysyi minulta samalla kun kaivautui ulos valkoisista lakanoista, joiden sisällä oli lämpimämpää kuin pari vuotta sitten lomallani Balilla.

"Mennään vaan. Onkohan muut herännyt?" Kysäisin ja käänsin kylkeäni sen verran että saatoin tarttua puisella yöpöydällä lepäävään puhelimeeni ja katsoa siitä kelloa, koska tässä huoneessa ei sellaista ollut. 10:30.

"Kyllä tuolta alhaalta jotain kolinaa kuuluu" Amanda tuumi samalla kun asetteli hiuksiaan nutturalle seisoen sängyn päässä.

"Oota mä laitan paidan niin mennään sitten" sanoin ja nousin sängystä nopeammin kuin sonic siili ja oli lähellä etten oisi perään vielä heittänyt kuperkeikkaa. Jalkani kohtasivat viileän laattalattian ja viluväreet kulkivat läpi kroppani. Etsin katseellani paitaa lattialta, jonka muistan eilen siihen jättäneeni.

"Tässä!" Amanda sanoi virnuillen  ja katsoin tuota tyttöä joka piteli mustaa huppariani käsissään. Hän heitti sen minulle ja otin sen taitavasti ilmasta kiinni ja hetken tunsin oloni oman elämäni Lauri Markkaseksi.
Puin tuon pehmeän kangaspalan päälleni ja sitten kipitin varpaillani halaamaan Amandaa, joka juuri puki päällensä IronMaiden t-paitaa. Jalassa hänellä oli harmaat collegehousut. Ai että kun hän näytti hyvältä.

"Mennäänkö?" Amanda kysyi söpöllä äänellä ja antoi nopean suukon huulilleni.

"Mennään" vastasin ja lähdimme kohti alakertaa. Tallustimme käsikädessä rappusia alas, jotka johtivat suoraan keittiöön ja siitä ruokailutilaan minkä täytti jo tuttujen sielujen iloinen sekä ehkä hieman vihainen huuto ja puheensorina.