41

1.5K 73 57
                                    


Aleksin pov

Heräsin pehmeältä hotellin sängyltä siihen, kun valo tunki sisään huoneeseemme nopeammin kuin lapsi tunkee päätään ulos äitinsä lehtikaalista.
Olimme varmaankin unohtaneet sulkea verhot yöllä palattuamme aulabaarista. Onneksi en ollut juonut kun vain muutaman oluen, sillä krapula olisi viimeinen asia mitä kaipaisin tähän päivään. Huokaisin syvään ja katselin ympärilleni. Muut känniääliöt nukkuivat vielä. Joel ainakin sen verran sikeästi, että hänen suustaan valui kuolaa enemmän kuin bulldogilta.
Nostin itseni nojaamaan kyynärpäideni varaan ja hieroin hieman silmiäni toisella kädelläni. Sen jälkeen katsoin itseäni vastapäisestä peilistä. Korjasin hieman tukkaani ja pörrötin sen tietynlaiselle kuohkeusasteelle. Katseeni valui hieman alaspäin ja tajusin että minulla on nykyään liiankin yleinen aamuongelma. Taas.

"Helvetti" huokaisin ja lähdin kipittämään mahdollisimman hiljaa vessaan pitäen käsiäni munatsuikkeleideni edessä. Nyt en jumalauta halua jäädä kiinni siitä että pikkuAleksi on taas vähän vittumaisella päällä. Hänkään ei koskaan nuku perkele.

Saapuessani vessaan, kävin istumaan viileälle lattialle ja aloin hivuttamaan kättäni kohti boxereideni vyötärönauhaa. Pian käteni löydettyä tuon pystyssä jomottavan sukuelimeni, joka puski päästään noita pieniä tippoja, aloin vedellä pieniä vetoja ylösalaisin pitkin tuota mulkkua.
Suustani pääsi pieniä ja hiljaisia huokauksia samalla kun aloin nopeuttaa tahtiani. Tämä jokaisen miehen aamuinen kirous oli samaan aikaan yksi maanpäällinen Taivas, mutta samaan aikaan alempaan Helvettiin kirottu kuolemantuomio.
Ette tiedäkään kuinka monena aamuna olen juossut vessaan ennen Amandaa vain tämän kakkapyllyn pitäessä bileitä alapäässäni heti aamusta.
Joskus olen vain ajatellut Ollia harrastamassa spinningiä borat-asussa. Se on yleensä auttanut laskemaan niiden bileiden tunnelman. Mutta kun ei, niin silloin se on kilpajuoksu tuon pippelin kanssa vessaan.
Nautinnosta johtuvien huokailujen täyttäessä hyvän akustiikan omaavan kylpyhuoneen, liikutin kättäni yhä nopeammin leikkisän haravani varrella.

"Eiköhän se jo riittäis, ei sun palliskaan tota koko päivää jaksa" Joonaksen virnuileva ääni kuului vessan oven ulkopuolelta samalla kun hän koputti siihen ja kokeili ovenkahvaa. Luojan kiitos se oli lukossa. Säikähdin tuota niin, että kokonaan tuossa lapsentekonesteessä oleva käteni löysi itsensä nopeasti kauhistuneen suuni edestä. Tajusin heti pitäeni suutani auki ja aloinkin heti sylkeä kaikkea mahdollista eristettä ulos suustani lavuaariin, heti kun olin päässyt ylös tuolta syntiseltä lattialta.

"Nytkö sä oksennat?" Joonas kysyi hämmentyneenä oven takaa.

"Porko turpa kiinni!" Huusin ja huuhtelin suutani juoksevalla vedellä, hanan alla. Olen kohta raskaana itselleni vaikka en edes tiedä miten se on mahdollista.

Katsoin itseäni peilistä koko runkkuepisodin jälkeen ja pyöräytin silmiäni samalla kun ilmoille pääsi pitkä ja syvä huokaus. Se ei enään johtunut nautinnosta. Kuivasin puhtaat käteni pyyhkeeseen ja lähdin kohtaamaan itse Joonas Porkon.

"Ei hätää Aleksi, mulla on sama ongelma" Joonas iloitsi vähän liiankin onnellisena ja osoitti kalsareitaan. En halunnut edes vilkaista vaan työnsin tuon nopeasti vessaan ja pidin ovea niin kauan kiinni että tuo panokeisari suvaitsee pistää sen lukkoon.

"Helvetin pervo" tuhahdin. Eihän täällä uskalla tehdä mitään ilman että Joonas tunkee munkaan. Hyvä ettei ihan kädestä äsken pitänyt kun minä olin kädellä. Voi jumalauta.

"Eikai sun smäigää levinny ympäriinsä?" Joonas varmisti kylpyhuoneesta.

"Kyllä mä nää hommat osaan puhtaammin hoitaa kun sinä" vastasin tuohtuneena ja lähdin makaamaan takaisin sängylleni.
Ei helvetin helvetti.
Olisikohan kivaa olla nainen? Niillä ei ainakaan kasva pikkuversiota itsestään haarojen välissä, jota pitää tyydyttää aina kun tuo itse halua.

You're my destiny || Aleksi KaunisvesiWhere stories live. Discover now