You're my destiny || Aleksi Kaunisvesi

23

Amandan pov

"Hei muru! Ihana nähdä pitkästä aikaa" äitini Eeva iloitsi kun oli hyökännyt kaulaani avatessaan valkoisen omakotitalon oven. Halasin tuota polkkatukkaista, ruskeahiuksista naista tiukasti. En ollut nähnyt äitiäni ikuisuuksiin. Tottakai viikottaiset ja joka toinen päiväiset puhelut ovat meille rutiinia ja aina ilmoitamme toisillemme olevamme elossa, mutta vanhempani asuvat sen verran kaukana, ettei aina kerkeä nähdä. Ennen koko perheemme asui Nummelassa, missä minä asun vieläkin, mutta kun muutin pois kotoa, vanhempani ja nuorin veljeni muuttivat Poriin.

"No niin on!" Vastasin tuon minut maailmaan tuoneen naisen olkapäätä vasten ja irtaannuin lämpimästä halauksesta. Astelin sisälle aina niin kodikkaaseen taloon, joka kerta kerralta muistutti minua enemmän lapsuudestani, vaikka en sitä täällä koskaan olekaan täällä viettänyt. Kaikki esineet ja kalusteet tekevät siitä niin tutun ja turvallisen tuntuisen. Rakastin tätä paikkaa koko sydämestäni ja tänne voin aina tulla ottamaan etäisyyttä omasta elämästä, jos jokin painaa mieltäni.

Perheellämme on mitä parhaimmat perinteet ja yhden niistä takia olen täällä tänään. Me katsomme Euroviisut aina yhdessä. Olemme tehneet sitä siitä asti kun muistan. Meillä on aina hullut eväät ja aina yhdessä arvioimme biisejä. Siis yksinkertaisesti olemme hullua euroviisukansaa.

"Nyt kerrot kyllä kaiken!" Äitini innostui ennenkuin olin edes saanut vietyä tavaroitani vierashuoneeseen missä minä nukkuisin. Hän viittasi siihen, kuinka olin kertonut yhteiselostani Blind Channelin jätkien kanssa ja kuinka tunteeni Aleksia kohtaan olivat vain vahvistuneet. Kun olin kertonut tarinaa äidilleni puhelimessa, hän oli kuulemma meinannut pudota sohvalta, nimittäin hän oli ihan rakastunut Blind Channelin euroviisubiisiin. En kyllä ihmettele, onhan se ihan helvetin kova.

"Mä astuin sekunti sitten sisälle. Anna mä käyn ensin moikkaamassa isää ja Eemeliä" naurahdin ja suuntasin vierashuoneesta olohuoneeseen, missä isäni katsoi uutisia. Äitini seurasi minua kuin koira omistajaansa. Tuon hieman harmaantuvan miehen nähdessä minut hän nousi seisomaan hymyssä suin ja levitti kätensä jotta voisin mennä hänen lämpimään syleilyyn, ja niin myös tein.

"Ihana nähdä!" Isäni iloitsi ja rutisti minua juuri samalla tavalla kuin aina ennen.

"On ollut kauhea ikävä" sanoin vasten isäni olkapäätä. Olen aina ollut isin pikkutyttö ja siksi isäni läheisyys on minulle todella tärkeää.

"Miten sun matka meni?" Isäni Juha kysyi. Irtaannuin halauksesta ja kävin istumaan sohvalle, missä isäni oli juuri istunut.

"Hyvin. Keli oli hyvä ajaa ja kaikki meni hyvin" vastasin ja hymyilin. Pian takaatani alkoi kuulua askelia. Käännyin sinnepäin ja näin kuinka rakas 16-vuotias pikkuveljeni Eemeli tallusteli olohuoneeseen hymyssä suin. Nousin saman tien iloisesti seisomaan ja ryntäsin halaamaan tuota.

"Eemeli, sä olet kasvanut!" Naurahdin ja katsoin tuota päästä varpaisiin.

"Tai sä oot kutistunut, taas" hän nauroi ja tönäisin häntä muka loukkaantuneena kylkeen. Isäni hekotti sohvalta käsin. Hänellä ja Eemelillä on aina joku salaliitto meitä muita perheenjäseniä vastaan. Eemeli taitaa olla se kultalusikka perseessä syntynyt lempilapsi. Hänet on varmaan kastetukin jossain pyhässä vedessä.

Heti tämän jälkeen ovikello soi. Tiesin heti kuka siellä oli, joten halusin ottaa kunnian ja mennä avaamaan oven.
Saavuttuani eteiseen avasin oven iloisesti ja näin isoveljeni Oskarin ja Niklaksen. He olivat 24- ja 26 vuotiaita ja heidän kanssaan olen aina ollut todella läheinen. Maailman synpaattisimpia olentoja molemmat.

"Oho! Mitäs pikkusysteri" Oskari naurahti. Hän on se joka on minua vuoden vanhempi. Hän halasi minua ja pörrötti hiuksiani.

"Mitäs tässä, kävittekö te kaupassa?" Kysyin noilta tuijottaen heidän käsissään olevia muovikasseja.