Playmate

5. Ensimmäinen päivä

Seuraavana aamuna nurmikko on kostea öisen sateen jäljiltä. Saan kiittää viulukoteloani sen vedenkestävästä ominaisuudesta, sillä itse viulu on ihan kuiva ja turvassa.

Pilvet ovat onneksi väsyneet kilpailemaan auringon kanssa ja paljastaneet altaan kauniin vaaleansinisen taivaan. On ihanaa nähdä kampus uudessa valossa.

Huonosti nukutusta yöstä huolimatta oloni tuntuu ihmeen kevyeltä. Ehkä asioiden purkaminen on saanut minut voimaan paremmin.

Ensimmäinen oppituntini on musiikin historiaa, eikä se ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto aamutunniksi. Voisin väittää, että ainakin puolet oppilaista esittävät seuraavansa opetusta ja oikeasti keskittyvät siihen, etteivät nukahtaisi.

Musiikinhistorianopettajamme ei vaikuta tähän seikkaan positiivisesti. Hän puhuu yksitoikkoisella, matalalla äänellä, joka kuulostaa samalta kuin mikä tahansa puhuja rentoutusvideolta.

Niinpä en saa aloitettua keskustelua vielä kenenkään kanssa,

mutta toinen tunti ei ole sen parempi. Yritykseni jutella vieressä istuvan saparotukan kanssa päättyy nimeni uhkaavaan lausumiseen, jolloin tiedän olevan viisainta perääntyä.

Odottessani välituntia toiveikkaana saan pettyä taas, sillä opettajamme on päättänyt, että minun on järjestettävä kirjahyllyt rangaistukseksi käytöksestäni. Oltaisiko sitä laskettu tavallisessa koulussa edes rikkeeksi?

Ja koska en saa työtäni valmiiksi varttitunnin aikana, opettaja kehottaa minua viimeistelemään sen seuraavalla välitunnilla. Sen seurauksena ruokatuntinikin menee kirjahyllyä järjestellessä, eikä minulle jää paljoa aikaa syödä lounastani tai varsinkaan istua mukavannäköisen henkilön viereen hieroakseni tuttavuutta.

Kun lopulta kiirehdin tunnille ruoan osittaisen hotkimisen jälkeen turhautuneena koulumme perfektionistisesta ilmapiiristä ja valmiina laittamaan kaiken rohkeuteni likoon päivän viimeisen tunnin kunniaksi huomaan maineeni huonontuneen selvästi aamusta.

Kurssikaverit, joista toivoin ystäviä, vilkuilevat minua vähän väliä epäilevin katsein. Eikä sekään selvästi ole kohtalon mielestä tarpeeksi, sillä viulutuntini on arvottu kaikista mahdollisista päivistä juuri tälle, ensimmäiselle päivälle.

Jos kavereiden saanti tuntuu mahdottomalta, viulutunneista selviytyminen tuntuu sitäkin mahdottomammalta.

***

Eleonoraksi kutsuttu D-rakennus on täynnä oppitunteihin ja vapaaseen harjoitteluun tarkoitettuja luokkia, tai sellaiseksi ainakin johtopäätökseni muotoutuu.

Menen sisään pääovesta, josta silmieni eteen avautuu pienikokoinen aula. Lasiovista pääsee ensimmäisen kerroksen luokkahuoneisiin ja portaikosta sekä toiseen että kolmanteen kerrokseen.

Laahustaan harmaita kiviportaita ylös ja pysähdyn toisen kerroksen käytävälle johtavien lasiovien kohdalla. Syvä sisäänhengitys on tarpeen. Heti raottaessani ovea korviini hyökyy uskomattoman värikäs äänimaisema. Joka oven takaa soi eri soitin ja eri kappale, enkä muista ikinä kuulleeni mitään samankaltaista edes orkesterin lämmitellessä.

Tältä siis kuulostaa käytävä, jonka jokaisen oven takana on joku soittaja harjoittelemassa. Kunpa joskus voisin olla eroittumaton osa tätä. Ahdistun pelkästä ajatuksesta, että soittoni pistäisi esiin.

Pysähdyn neiti Swannellin luokkahuoneen eteen. Minun on kuitenkin odotettava edellisen oppilaan soittotunnin päättymistä ennen kuin voin mennä sisään. Kuvittelen erottavani viulun soivan kaikkien muiden äänten keskeltä. Ruutulattian neliöt hyppivät silmissäni epätasaisesti. Suljen silmäni, että ne lopettaisivat tekemästä niin, kun äkkiä viulukotelokin tuntuu käsissäni painavammalta.

Voisin ehkä oksentaa jännityksestä. Näen sen ruutulattialla sieluni silmin. Jos ovi nyt hitaasti avautuisi, voisin varmasti kuvitella sydämeni hyppäävän kurkkuun.

"Nähdään ensi viikolla", kuuluu yhtäkkiä aivan läheltä, ja silmäni rävähtävät auki. Pitkähkö tummaverinen tyttö pursuileva nuottikansio ja viulu toisessa kädessään tarkastelee minua muotoiltujen kulmien alta ja jättää sitten oven raolleen.

Erehdyn tuijottamaan ovea, kunnes muistan tutustumisyritysten tärkeyden. Yritän epätoivoisesti saada aikaan katsekontaktin ja hymyn, mutta Swannelin toinen oppilas katoaa äänieristysten toiselle puolen.

"Voit tulla sisään, Westbrook", neiti Swannellin ystävällinen ääni kujertaa oven takaa. Selkäpiitäni karmii.

***

Tammikuussa 2019
Sanoja 472