Playmate

57. Poika vierelläni

Kappale on Poème Alexander Skrjabinin kahden kappaleen sarjasta Op.59.

Mites teillä on kesän alku sujunut? Itse olen keskittynyt lähinnä soittoon, minkä takia kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tässä nyt kuitenkin uutta lukua varsin iloisissa tunnelmissa, johtuen tämänhetkisestä onnentunteestani, jota on "vaikka muille jakaa".

Kiitos muuten paljon viime kerran äänistä ja kommenteista! Ne olivat i h a n i a <3

***

"Miltä Tšaikovski vaikutti?" professori Swannel kysyy uteliaana heti sillä sekunnilla, kun astun sisään hänen luokkahuoneeseensa.

"Se ei tuntunut liian haastavalta - ainakaan nuotillisesti", vastaan hyvilläni.

"Hei, Meg!" huikkaan myös Swannelin toiselle oppilaalle, joka juuri pakkaa tavaroitaan lähteäkseen vapaalle ajalleen. Tyttö vastaa tervehdykseeni hymyillen.

"Hyvä! Luulen, ettei siinä ole sinulle tulkinnallisestikaan mitään sen vaikeampaa", opettaja miettii, "tänään voisimme katsoa, joko löytäisimme sinulle jotain uutta."

Innostus hiipii kylminä väreinä olkavarsiani pitkin, kun vain ajattelen, mitä kaikkea se voisi olla. Myöhäisbarokkia, impressionismia vai galanttia? Khachaturiania, Rahmista vai Shostaa?

Kuten Swannel usein toteaa, uusi kappale on uusi tuttavuus - aina yhtä mielenkiintoinen - ja kenties haastaja.

"Haluaisin silti pitäytyä kanssasi vielä vähän aikaa kansallisromantiikassa", Swannel kertoo, "Tiedätkö sellaisia säveltäjiä kuin Sibelius, Grieg ja Dvořák?"

Säpsähdän kuullessani Dvorakin nimen. Kaksi muuta taitavat olla pohjoismaisia säveltäjiä. "Oikeastaan aloin äskettäin harjoittelemaan erästä Dvorakin Romanssia toisen vuosiluokan Bridgestonen kanssa", uskaltaudun tunnustamaan.

"Ai!" huudahtaa opettajani yllättyneenä, "Augustin?"

Nyökkään ja esitän uuden kysymyksen: "Niin. Luuletko kappaleen olevan mahdoton vielä tässä vaiheessa?"

"Olisin valtavan huono opettaja, jos sanoisin sen olevan mahdoton. Myönnän sen olevan iso teos ja varmasti vaivalloinen oppia. Sen perusteella, miten olen sinut tänä syksynä oppinut tuntemaan, siinä tulee kulumaan aikaa", Swannel vastaa.

Hän ojentaa kätensä, joten luovutan hänelle jo yllättävän paksuksi laajentuneesta kansiostani nuotin, jota hän samantien alkaa silmäillä läpi. Minulla ei ole ikinä ollut näin paljoa nuotteja käytössä yhdellä kertaa, ja se tuntuu yhdeltä rohkaisevalta merkiltä opintojeni etenemisestä.

"Mutta aina voit todistaa, etten vielä tunne sinua tarpeeksi hyvin. Joka tapauksessa se vaatisi tämän hetken kunnollisen keskittymisen, mikä tarkoittaisi, että jättäisimme muut kappaleet vähemmälle."

Punnitsen hänen sanojaan ja vertaan Augustin aiempia puheita niihin. Jotain samankaltaista Augustkin joskus sanoi ajan kulumisesta.

"Joka tapauksessa kyseessä ovat sinun tarpeesi mukaan järjestettävät soittotunnit. Nopealla vilkaisulla tiedän, että tästä Dvorakista voi löytyä montakin ajankohtaista asiaa ja hyödyllistä tekniikkaa työstettäväksi", hän toteaa, "Mitä sanot?"

Kun hän siirtyy tuijottamaan minua silmälasiensa takaa, en voi jäädä aikailemaan mietteisiini. Sen enempää harkitsematta vastaan hänelle myöntävästi: "Se olisi varmasti kappale, jota kohtaan minulla riittäisi mielenkiintoa."

"Pidän asenteestasi! Valmistaudu kuitenkin siihen, että tästä lähin soittotuntien vaatimustaso tulee olemaan hieman korkeammalla", Swannel varoittaa suu yhtenä ylöspäin kaarevana viivana.