Playmate

35. Aito nauru

Keatonko muka siis mitä - saattaaisi pitää minusta! Mutta entä se "tyhmänrohkea" -kommentti? Voiko silmällä pitäminen tarkoittaa sitä, että olen hänen mielestään vain huvittava, ja että hän seuraa tekemisiäni ainoastaan saadakseen naurun aihetta? Kuulostanko jo ihan epätoivoiselta?

Jos saan toivoa, toivon ettei hän pitäisi minusta. Vastakaikua Keaton ei nimttäin voi ikinä saada, sillä minä pidän vain Augustista. Varsinkin nyt, kun tiedän, että hänen suhteensa minulla on vielä mahdollisuus.

Hyvällä tuurilla Keatonilla on joku toinen mielessään. Väärinkäsityksen mahdollisuus on joka tapauksessa ollut valtava.

No, niin kauan kuin tiedän yhtä vähän kuin nyt, en kerro tästä kenellekään. En edes Celicalle. Mutta miten ihmeessä pystyn ensi kerralla kohtaamaan Keatonin normaalisti?

***

Matematiikan tunnin jälkeen tapaan Celican. Hän odottaa minua luokan ulkopuolella, sillä hänen tuntinsa on loppunut etuajassa.

"Laskitko ahkerasti?" Celica kysyy haukotellen raukeasti.

"Jaa, en tiedä siitä", haukottelen takaisin häntäkin suurieleisemmin, "oli juttukaveri, niin kerkesin tekemään töitä vasta lopputunnista."

"Häh? Kuka on samassa matikan ryhmässä kanssasi?" Celica hämmästyy ja yrittää muistaa, mutta turhaan, sillä en ole kertonut hänelle mitään matikan ryhmästäni.

"Istuin hänen viereensä vasta tällä tunnilla. Siis Oscarin viereen", ilmoitan.
Celican ilme kirkastuu. "Aijaa, Keatonin veljen! Millainen hän on?" ystäväni kysyy uteliaana.

Mietin hetken aikaa, ja vastaan sitten: "Hän on erikoinen yhtälö: fiksu, mutta möläyttää jatkuvasti kommentteja, jotka kannattaisi jättää sanomatta."

"Onkohan hän suosittu vain veljensä takia? Siis, koska veljensä ansiosta hänellä on mainetta valmiiksi, hän muistuttaa veljeään ja on siksi komea, ja myös siksi että hän liikkuu paljon isompien kanssa?" Celica epäilee. Varsinkin keskimmäisen syyn kohdalla hänen pokkansa ei meinaa pitää.

"Juuri tuollaisia kommentteja tarkoitin. Hyvä, kun havainnollistit", hihitän.

"Eipä kestä, voisin sanoa samaa", Celica sihisee hampaidensa välistä pidättäessään epätoivoisesti naurua.

Hän ei pysty siihen montaa sekuntia, sillä purskahdamme pian nauruun yhteen ääneen ja saamme osaksemme tutun oudoksuvia katseita kävellessämme pitkin käytävää. Seuraavaksi törmäämme Leroyhyn, keneen muuhunkaan. Hän on aina siellä, missä on huumoria. Hänen on pakko saada yhtyä nauruun ennen sen loppumista.

"Minne matka, Tähtisilmä ja tähtisilmän ystävä?" hän kysyy hyväntuulisesti. Celica nuhtelee Leroyta, siis Kultakutria, typerän lempinimen käytöstä jälleen kerran, mutta huomaan, miten hän oikeasti säteilee onneaan. Hänen onnensa on niin läpinäkyvää, että Leroykin taatusti huomaa. Kuten arvata saattaa, pojan puhtaanvalkeata hammashymyä ei pysty sen seurauksena horjuttamaan mikään.

"Käymme etsimässä Lyran ja menemme sitten syömään", Celica kertoo, "tuletko mukaan?"

"Totta kai, kun kerran nöyrryt pyytämään henkilökohtaisesti", Leroy virnuilee ja pyyhkäisee vaaleita hiuksiaan tietoisena siitä, minkälaisen vaikutuksen ne Celicaan tekevät.

Kun Leroy kääntää selkänsä, pyyhkäisen valuvan kuolan Celican suupielestä.

***

Loppupäivä kuluu vilkkaasti, sillä Leroy roikkuu kannoillamme koko päivän. Tai ennemminkin Celica roikkuu hänen kannoillaan ja minun on pakko pysyä mukana, etten jää yksin.