Playmate

22. Liian hyvää ollakseen totta

Herään oveni aggressiiviseen koputukseen. "Aiotko nukkua koko päivän? Minä olen jo lähdössä", Courtney pilailee ja laittaa valot päälle.

"Auts! Silmäni", kirkaisen ylidramaattisesti, kun Courtney nauraa voitonriemuisesti.

"Paljonko kello on? Nukuinko pommiin?" säikähdän. En tiedä milloin lopulta nukahdin, mutta tuntuu kuin yö olisi kestänyt vain silmänräpäyksen ajan.

"No, tunnit alkavat vartin päästä", Courtney vastaa haukotellen. Hän on jo täysissä pukeissa.

"Minulla on uintia! En saa myöhästyä linja-autosta", hätäilen.

"No vauhtia sitten", Courtney hymähtää.

Vaihdettuani vaatteet kaivan uimapukuni kaappini syövereistä ja kaappaan mukaan pyyhkeen tuolin selkänojalta. Pakkaan kaiken pieneen muovikassiin.

"Lähtikö Lavine jo", ihmettelen astuessani keittiöön.

"Hän heräsi jo kaksi tuntia sitten", Courtney kertoo, "sanoi menevänsä soittamaan heti aamusta."

Nyökkään esittäen hämmästynyttä, vaikka tiedän tasan tarkkaan, miksi hän innostui tänään harjoittelemaan aikaisin.

Mutta en olisi uskonut Lavinen alkavan välttelemään minua. Toivottavasti hän ei ole pitkävihainen.

***

Ehdin linja-autolle juuri ja juuri juoksemalla. Lyra ja Celica katsovat minua moittivasti, kun liityn heidän seuraansa.

He ovat keskiviikkoaamupäiväni todellinen pelastus, sillä en varmaan selviäisi koulu-uinneista hengissä ilman heitä.

"Nukuin pommiin", selitän häpeissäni.

"Tuliko valvottua?" Celica virnistää.

"No...tavallaan", myönnän ja ystäväni vilkaisevat toisiaan.

"Mitä tarkoittaa tavallaan?", Lyra kysyy ilkikurisesti.

"Olin Augustin kanssa", vastaan hymyillen. Celica kiljaisee ja peittää suunsa kädellään. Lähellä istuvat oppilaat vilkuilevat meitä oudoksuen enkä voi olla tuntematta kiusaantuneisuutta.

"Lia!", henkäisen nolona.

"Kerro nyt tarkemmin!" Lyra pyytää. Minua hymyilyttää pelkästään ajatellessani eilistä.

"En voi uskoa sitä itsekään, mutta se Augustin suunnittelema duetto oli sittenkin minun tuleva duettoni", kerron.

"Minähän tiesin!", Lyra huokaisee ihastuksissaan.

"Liian hyvää ollakseen totta! Mikä kappale se on?" Celica utelee.

"Dvořákin Romanssi", vastaan, "hän sanoi sen olevan tärkeä kappale itselleen."

"...Dvořák?" Lyra toistaa makustellen sanaa, "en ole koskaan kuulutkaan."

"Joku tšekkiläinen kai", Celica miettii muistellen musiikin historian oppituntejaan. Uskomatonta, että joku onnistuu painaamaan niillä jotain mieleensä.

Minä en ole ikinä pysynyt hereillä loppuun asti ja kaikki tieto on mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

"Ehditkö sitten ollenkaan harjoitella pääsykokeisiin?" Lyra huolestuu.

"Jonkin verran", vakuutan, "olen saanut laulettua paljon edellisinä päivinä, joten ei mitään hätää."

"Jännittää! Siitä tulee niin hauskaa", Celica iloitsee.

Auto lähtee liikkelle ja katselen ikkunasta, kuinka Ainsworth jää etäälle.

Uimahalli sijaitsee keskustassa, joten täältä syrjältä on sinne pitkä matka, sillä kuten monet muutkin kartanot, Ainsworth rakennettiin aikoinaan maaseudulle.

"Ihanaa päästä jälleen sivistyksen äärelle!", Celica vitsailee.

"Sanopa muuta", nauran, "meidän koulumme on musiikista hullaantuneiden ihmisten sulkeutunut nörttiyhteisö."

Lyra ryhtyy hihittämään ja katson tyytyväisenä sanojeni tehnyttä vaikutusta ystävässäni.

"Pitäisi useamminkin käydä selvittämässä päätä ihmisten ilmoilla", hän toteaa, "muuten emme kohta osaa puhua muusta kuin musiikista."

Saadessani idean en voi olla sanomatta sitä ääneen: "Miksi ei - kai muutkin siellä käyvät? Muistaakseni August menee myös kahden kaverinsa kanssa."

"Niinpä! Olisi ihan superkivaa mennä!" Lyra hihkaisee.

Katsahdamme toisiamme innoissamme. "Meillähän on koko viikonloppu käytettävissä", huomautan.

"Se on sitten päätetty!", Celica tokaisee.

Kotikaupungissani minulla ja ystävilläni ei yläasteella ollut juuri tapana viettää yhteistä aikaa vapaalla. Siksi olen enemmän kuin iloinen päästessäni kokeilemaan ajanviettoa Raran ja Lian kanssa.

Ehkä olen vihdoin löytänyt oman paikkani täällä.

***

Maaliskuussa 2019
Sanoja 482