Playmate

18. Soittokaveri

Six studies in English folk song  -  No.2 Spurn Point (Sov. M. Wagner)

***

Hetken unohdan hengittää. Vain yksi ajatus pyörii lakkaamatta päässäni: Duetto. Duetto, josta August puhui ruokalassa. Duetto, josta jo ehdin olla kateellinen.

En tiedä, olenko sekaisin kauhusta vai ihastuksesta. Miksi August haluaisi soittaa juuri minun kanssani?

Hänen ensirakkautensa... Se kuulostaa niin tärkeältä, etten voi uskoa hänen tarkoittavan pyyntöään todella. Silti minä hänen mukaansa voisin toteuttaa sen...ja esiintyä yhdessä hänen kanssaan?

Jos minun on vaikea soittaa opettajani kuullen, kuinka voisin tehdä niin Augustin edessä? Koulun tilaisuuksiin hän ei ikinä saisi minua vedettyä mukaan.

Ei, tämä on liian hullua. Hän ei edes ole kuullut soittoani. Minkä perusteella hän on muka päättänyt, että juuri minä olen oikea viulisti hänelle?

"Sen täytyy olla sinä, Avril", August sanoo kuin lukien ajatukseni.

"Miksi et kysy ketään toisen vuoden viulisteista? He ovat paljon pidemmällä soittamisessa", sanon ajatellen Lavinea. Enhän minä ole edes verrattavissa häneen.

August hymähtää. "Ikä ei mittaa tasoa musiikissa", hän toteaa ärsyttävän tyynesti.

"Mittaa se kypsyyttä", väitän. Voisin itkeä.

En edes ymmärrä mihin pyrin, mutta en osaa olla hiljaakaan. En haluaisikaan muuta kuin olla se, jonka August valitsee. Haluaisin todella suostua. Jos lupautumiseen ei vain liittyisi säveltäkään minun jousellani, olisin jo suostunut ja hypännyt hänen kaulaansa.

"Et taida huomata nyt, mikä on tärkeämpää kuin nuottien lukeminen tai loppuun asti hiottu tekniikka", August vastaa.

Katson häntä ymmälläni. "Ethän sinä ole edes kuullut soittoani", muistutan.

August pysyy kuitenkin sanojensa takana. "En vielä", hän sanoo totisena, "mutta tiedän jo, Avril, että sinulla on jotain, mitä ei ole kenelläkään muulla Ainsworthissa."

Ne kuulostavat isoilta sanoilta. Hämmästyn niin paljon, että hiljenen viimein. Hänen sanansa saavat minut vaikuttamaan erityiseltä. En usko häntä. En ymmärrä häntä. Voisihan hän saada kenet tahansa soittamaan kanssaan.

Lavinelle hän asettaa ehdoksi parhaan sävellyksen luomisen, mutta minua hän pyytää soittamaan kanssaan. Mitä ihmeen järkeä tässä muka on?

Seuraava kysymys on, miten ihmeessä kieltäytyisin tästä. En haluaisi torjua tätä uutta kiehtovaa tilaisuutta lähentyä Augustin kanssa, enkä missään nimessä haluaisi loukata häntä. Voisinpa vain kertoa hänelle kaiken. Voisinko?

"Tule", August kehottaa. Keskustelu on toistaiseksi ohi, ja voin huokaista hetken helpotuksesta. Seuraan Augustia mihin tahansa, koska saan joka tapauksessa kullanarvoista lisäaikaa miettimiseen. Poistun hänen jäljessään käytävälle, mutta moikkaan Henrylle hyvästeiksi.

***

Emme puhu mitään koko aikana ennen soittorakennuksen toiseen kerrokseen saapumista. Aavistan pettymyksen Augustista, vaikka hän ei sitä sano. Lasiovien takanakin on harvinaisen hiljaista. Suurin osa oppilaista on jo lopettanut harjoittelemisensa tältä päivältä - onhan kello yli yhdeksän. Ovien takaa kuuluu enää klarinetin ja jonkin matalan vasken äänet.

"Tuuban soittajia ei tässäkään koulussa ole kovin montaa", August toteaa hymyillen. Mitään minulta kysymättä hän kävelee pitkin käytävää löytääksen äänen lähteen, ja koputtaa pian määrätietoisesti yhteen ovista.