Playmate

39. Kävelevä jakkara

Vettä loiskuvat sangot painavat käsissäni, kun raahaan niitä kakkoskerroksen käytävään. Dorian pyyhkii jo parasta aikaa pölyjä käytävän seiniltä.

"Ollaan mahdollisimman nopeita", hän muistuttaa.

"Saatan jopa ehtiä siihen bussiin, joka lähtee puolentoista tunnin sisällä", sanon ja lasken sangot suuren ikkunan eteen.

"Eikö täällä ole edes jakkaraa?" tuhahdan tajutessani, että joudun tekemään uuden reissun siivouskomerolle alakerroksessa.

"Ai koulun käytävällä?" Dorian nauraa.

"Riippuu siitä, onko siellä myös Keatoneita", kolmas ääni kailottaa käytävän toisesta päästä.

"Mitä ihmettä, Keaton?" huudahdan nähdessäni äänen lähteen. En voi uskoa todeksi, että hän on jäänyt odottamaan minua.

"Keksitkö sitten muutakaan syytä sille, miksi tämä jakkara on ilmestynyt luoksesi?" poika kysyy näyttäen kantamaansa metallijakkaraa harppoessaan lähemmäs.

"En puhu jakkarasta! Voitko selittää, miksi ihmeessä sinä olet täällä?" huokaisen.

Ikään kuin ei olisi kuullut kysymystäni Keaton astelee eteeni ja kolauttaa jakkaran maahan. Hänen kasvoillaan on tuttu typerä virne.

"Mitä!?" tiuskaisen.

"Mitä?" Keaton kysyy takaisin.

Dorian naurahtaa jossain kaukana.

"Oletko iloinen nähdessäsi minut?" Keaton kysyy.

"Näytänkö siltä?" kysyn takaisin.

Toinen hiljaisuus alkaa eikä Doriankaan enää jaksa kiinnittää meihin huomiota.

Tartun ikkunanpesuaineeseen, rättiin ja lastaan jättääkseni Keatonin vain omaan arvoonsa. Se ei kuitenkaan onnistu, kuten toivon, sillä ei selvästi ole hänen suunnitelmissaan jättää minua rauhaan.

"Et kertonut, että olit saanut rangaistuksen tälle aamulle", Keaton sanoo rikkoen hiljaisuuden, "kuinka paljon oikein onnistuit häiritsemään tunteja, että jouduit viikonlopputöihin?"

"Kuinka paljon sinua pitää kiinnostaa, että vaivaudut jättäytymään bussista kysyäksesi tuota?" ärähdän.

"Rauhoitu, Aves, en minä sen takia tullut", Keaton tyynnyttelee. Haluaisin oksentaa hänen päälleen. "Olisihan se ollut epäreilua, jos kukaan ei olisi jäänyt odottamaan."

"Enköhän minä olisi osannut tulla myöhemmin perässä", tuhahdan, "oma vikani koko juttu."

"Häh? Miksi olet noin negatiivinen? Ei tässä kauaa mene", Keaton sanoo aidosti hämmästyneenä.

Hetkellisesti minua kaduttaa töykeyteni häntä kohtaan, mutta sitten tulen ajatelleeksi meitä odottavaa kahdenkeskeistä bussimatkaa, ja säälini on tiessään.

"Jätä minut rauhaan, Keaton", sanon mahdollisimman tyynesti ja käännyn takaisin työni pariin.

"Aivan miten vain haluat", Keaton vastaa hymyillen jälleen. Hänen hymyään ei karista pois sitten mikään.

Joudun jynssäämään ikkunoita pojan katseen seuratessa jokaista liikettäni. Tilanne koettelee niin paljon hermojani, että päätän samalla hetkellä, etten enää koskaan joudu vaikeuksiin opettajien kanssa.

"Voisitko lopettaa tuijottelemasta?" kysyn lopulta Keatonilta osin kiukkua purkaakseni, vaikka arvaan huomautukseni jälleen olevan hyödytön.

"Keksi minulle joku parempi tuijoteltava", Keaton vastaa hymyään peitellen.

Koitan olla kääntämättä katsettani, jatkan työtäni. Sentään olen yrittänyt.

"Sinuna olisin iloinen, että pidän sinua seinää kiinnostavampana", Keaton toteaa. Minua hänen kommenttinsa ei juuri huvita. Ei ainakaan paljoa.

Ei sittenkään yhtään.

"Mistä te tunnette toisenne?" Dorian kysyy uteliaana. Hänkin tietää epäilemättä Keatonin, sillä kaikki Ainsworthilaiset katsovat typerystä ylöspäin tietämättöminä hänen todellisesta luonnostaan.

"Löysin tuon raakkumasta käytävällä", Keaton vastaa hykerrellen tyytyväisenä voidessaan käyttää hyväkseen noloa sattumaa.

"Meillä on vain yhteisiä kavereita", sanon painottaen jokaista sanaa toivoen, että Keaton itsekin käsittäisi, ettei välillämme ole mitään. Ei edes kaverisuhdetta.

"Ai", Dorian vastaa, "milloin te aloitte seurustelemaan?"

Seuraa hetken hiljaisuus, jona katseeni kääntyy Keatoniin ja Keatonin minuun.

"Tässä taitaa olla väärinkäsitys", sanon uhkaavasti.

"En minä ole sanonut mitään", Keaton puolustaa, "et sinä enkä minä."

Dorian näyttää hämmentyneeltä.

"Emme me ole pari", selitän yrittäen kuullostaa hyvin lopulliselta. Mistä ihmeestä Dorian on saanut sellaisen käsityksen? Vaikutammeko todella niin paljon riitelevältä pariskunnalta, että joku tulee ajatelleeksi sellaista vaihtoehtoa?

Ei. Tämä on sama juttu kuin aiemmin matematiikan tunnilla, kun kuulin jonkun sanovan Keatonin 'pitäneen minua silmällä"! Eipä enää ole epäilystäkään, puhuivatko Oscarin kaverit minusta.

***

Helmikuussa 2020
Sanoja 541