Playmate

58. Kirjastonhiljaisuus

Viime luvusta ei ole ehtinyt kulua montaa päivää, mutta en silti aio jättää välistä tilaisuutta heti luvun alkuun kiittää teitä lähettämistänne kommenteista ja äänistä!

Kuulumiset eivät siis paljoa ole muuttuneet - soiton ja soitonopetuksen parissa lomaa olen viettänyt. Lisäksi viime aikoina olen ollut aivan hurahtanut Griegin musiikkiin!

En pidättele teitä enempää ;)

***

En ole pahoillani Lavinelle siitä, että se olen minä, jolta August välituntisin kysyy, missä olen ja minne menen. Totta puhuen August tekee niin myös tunneilla tai milloin vain.

...Ja totta puhuen puolet ajasta se olen minä, joka laittaa ensimmäisen viestin.

Eilen, tiistaina, olimme taas harjoittelemassa. Oli hauska huomata, että pystyimme soittamaan yhteen jo muutaman sivun enemmän kuin edellisellä kerralla. Nyt olemme hioneet alun siihen kuntoon, että sen uskaltaisi esittää jopa Swannelille, vaikka viikko on vasta puolessa välissä.

August on osoittautunut valtavan hyväksi soittokaveriksi, sillä hän tekee erittäin hyödyllisiä huomioita kappaleesta yleensä, mutta huomaa minun soitossani sellaista parannettavaa, mitä en itse tule ajatelleeksi.

Upeinta hänessä on se, että hän tietää kaiken itse säveltäjästä, ja osaa kertoa milloin ja missä tilanteessa kappale on sävelletty. Haluan pystyä samaan.

Siispä tällä kertaa, kun saan hänen nimellään varustetun ilmoituksen puhelimeeni, olen kävelemässä koulun pihan poikki kirjastolle. Kun kerron sen August<3:lle, hän ilmoittaa liittyvänsä seuraani. Ei haittaa minua!

Otan silti loputkin kiireiset askeleet sisälle lämpimään, koska olen sormiani myöten jäässä. Harkitsen Keatonilta saamani villapaidan käyttöönottoa tulevina talvipäivinä.

En ole nähnyt nutturapäätä sitten Irinan juhlien, ja se tosiasia tunkee tajuntaani joka kulman takaa, jatkuvasti. Mutta se ei ole aiheetonta, sillä koko sinä aikana, kun olen hänet tuntenut, hän ei ole ikinä vältellyt minua näin. Hän on aina ollut meistä se, joka pakostakin on järjestänyt tilanteen puhua asiat selviksi ja nyt hän ei anna edes minun tehdä samaa.

"On vain ajan kysymys, milloin ensilumi sataa", August toteaa saapuessaan aulaan hengästyneenä. Hänen on täytynyt juosta tänne suoraan toiselta puolelta koulua, ja olen valehtelematta tyytyväinen, että hän ylipäätään tuli.

"Se sulaa kuitenkin heti pois", vastaan turhan skeptisesti ennen kuin ehdin lainkaan harkita sanojani. Huojennuksekseni August kuitenkin vastaa niihin tutulla naurullaan.

"Luulin, että kaikki tytöt rakastavat ensilunta!" hän saa sanottua sen lomasta. Tajuan ehtineeni jo kaivata tuota hänen tapaansa reagoida puheisiini. "Eikö se ole kaunista?"

Kohautan olkiani. Sekin saa Augustin huvittuneeksi. "Olet niin hauska, Aves", hän väittää, "Mitä tulit lainaamaan? Nyt kun olemme täällä, voisin itsekin katsella vähän ympärilleni, jos vaikka löytäisin Scarlattia." Selvästi taas joku pianistien juttu, sillä minulle sana ei tarkoita mitään.

Mitä tulee minun suunnitelmiini täällä kirjastossa vierailun suhteen, en voi estää suupieliäni kaartumasta ylöspäin, mikä koituu niiden paljastukseksi. Niinpä yksinkertaisesti tunnustan, että: "Tulin lainaamaan Dvorakin elämänkerran luettavaksi."

"Kuinka ahkera oletkaan!" huudahtaa August, "en tunne kovin montaa sinunlaistasi, jotka tutustuvat soittamiinsa kappaleisiin noin perusteellisesti. Se, mitä teet, on ihailun arvoista."

Augustissa hassua on se, ettei hän ikinä ota itseään huomioon - edes tässä asiassa, jonka suhteen hän itse alunperin motivoi minua. En ehdi kertoa sitä hänelle, kun hän jo katoaa nuottihyllyjen taakse kädenheilautuksen kera.