Playmate

53. Yönkuningattaren linnassa

Henri Dutilleux: Blackbird

Haluan laittaa näihin lukuihin vähän harvinaisempia kappaleita, vaikka tiedostan, että ne jakavat usein mielipiteitä. Itse tykkään tästä hurjan paljon, ja se sopii myös hauskasti Irinan tyyliin. Nauttikaa luvusta!

***

Olen vieraillut Windsorin, Balmoralin ja jopa Durhamin linnoissa, mutta mitään tällaista en ole kokenut aiemmin:

Juhlat. Kaiken keskiössä kimaltelee Kawain kristalliflyygeli. Lattiat ovat marmoria ja seinät verhottu kultakehyksisillä maalauksilla. Kaikkealla, minne katsookin, on valoisaa ja avaraa, puhdasta ja säihkyvää.

Kristallikruunu komeilee katon rajassa. Pöydät notkuvat arvoesineitä, paitsi siellä, missä tarjottimet on täytetty juhlaruoalla. Lohirullia, vuohenjuustoleipiä, marinoituja juustoja, coctailtikkuja, pizzaa, luumusuklaita, itsetehtyjä makeisia, hedelmävartaita...ja suklaafondue.

"Mikä aatelinen hän oikein on?" kuiskaan Celican korvaan ja irvistän lähimmälle muotokuvalle. Samassa hetkessä tajuan niiden olevan Irina Shepherdin kiiltävänmustat hiussuortuvat, jotka laskeutuvat kuvan neidon sifonkiselle mekkokankaalle. Kavahdan.

Lian katse on muuttunut haaveelliseksi ja suuntautunut suurinpiirtein jonnekin japanilaisten kukka-asetelmien sekaan. Tämä kartano - tarkoitan Irinan koti - on tehnyt tähän päivänsankarin fanikerholaiseen vähintäänkin vaikutuksen.

Siksi hänen sijaan yritänkin viritellä keskustelua seuralaistemme kanssa, etten tylsistyisi kuoliaaksi.

Tällä hetkellä, kuten jo useita kymmeniä minuutteja sitten, juhlaruokapöydät ovat niin suuren väkijoukon ympäröimiä, ettei meillä ole muita vaihtoehtoja kuin tunkea tungokseen tai odotella kärsivällisesti sivussa. Valitsemme yksimielisesti jälkimmäisen.

"Oletteko käyneet täällä ennen?" käännyn siis Leroyn puoleen.

"Henryn takia, ja tietenkin viime vuoden juhlissa", vastaa kaikki oletukseni täyttäen Keaton. Kumpikaan pojista ei jatka aiheesta sen enempää, mikä tarkoittaa yrittäneeni turhaan karkoittaa tutun hiljaisuuden, joka nyt palaa keskuuteemme.

"Missä Henry muuten on, ja entäs itse prinsessa? Eivätkö he tulleet tänne heti aamusta?" kysyy Leroy ikuisuuden kuluttua.

"Tosiaan", huomaa myös Keaton, "ehkä se tyttö haluaa saada kunnon show'n pystyyn."

Leroy huokaisee äänekkäästi. "Tule, Tähtisilmä", hän sanoo Celicalle sipaisten vaaleita kiharoitaan, "varastamaan katseita. Ei siihen mitään show'ta tarvita."

Celica kipittää hänen jälkeensä herkkuja notkuvia pöytiä kohti, joten minä ja herra Louis jäämme taas kahden.

"Etkö sinäkin haluaisi syötävää?" hän kysyy katsoen olkani taakse saliin.

Tutkin häntä alta kulmieni, analysoin silmä kovana jokaista hymylihasta huomatakseni mahdollisen nykimisen. "Tuntuuko sinusta kiusalliselta olla kahden?" piikittelen.

Pojan silmät välähtävät ilkikurisesti. Hän kumartaa lyhyesti ja tarjoaa kyynärpäätään.

Sivuutan sen tietenkin, mutta lähden silti seuraamaan häntä, kun hänellä kerran on suunnitelma ajan tappamiseksi.

Astelemme suorinta tietä Augustin seuraan, mutta mielenkiintoni small talkia kohtaan lopahtaa siinä samassa, kun katseeni saavuttaa Lavinen. Kateus vihlaisee sisintäni nähdessäni hänet ja vieri vieressä punatukan kanssa, hymyilemässä toinen toisilleen muiden hymyilessä heille.

"Menen sittenkin hakemaan juotavaa", ilmoitan Keatonille, ja käännyn kannoillani ennen kuin hän ehtii reagoida mitenkään.

Milloin ihmeessä minä suostuin tulemaan tänne? Sitä kysymystä toistan mielessäni, kun haahuilen tungoksessa pöytien ympärillä. Ei haittaa vaikka minulla menisi koko ilta vesilasillista etsiessä, sillä Lavinea tölläämään minulla ei ole kiirettä palata.