Playmate

59. Eripariset sanat

Olen luullut Keatonin välttelevän minua, mutta hän onkin päättänyt välttää tarpeen vältellä minua.

"Se, mitä haluan kysyä sinulta, on, että tiedätkö syytä tälle, koska sinä olit hänen kanssaan sinä tiettynä iltana Irinan juhlissa", August sanoo.

En osaa katsoa häntä silmiin, kun minä olen se, jonka vuoro on puhua. Vielä äsken olin päättänyt vaieta kaikesta, mutta entä nyt? Eripariset sanat risteilevät kieleni päällä niin, etten saa niistä yhtäkään ymmärrettävää lausetta muodostettua.

August huomaa kyllä hämmennykseni. "Jos se tuntuu vaikealta, annan kyllä aikaa", hän toteaa.

Mutta en halua minun heikkouteni pakottavan häntä odottamaan. Kyse on kuitenkin hänen parhaasta ystävästään ja asiasta, mitä minun ei kuuluisi ollenkaan salata häneltä.

"Jotain silti tapahtui, eikö?" hän arvaa. Hermostunut huokaus pääsee huuliltani.

Tuloksena on naurettavan epäselvä kuvaus perjantaisesta: "Jotain, mikä ei koskaan ollut hyvä juttu ja mikä myös päättyi huonosti. Hän epäilemättä katuu", Hermostuneisuus kuultaa läpi joka ikisestä sanasta, jonka sanon.

Silti August vastaa: "Kiitos, Aves. Minulle riittää nimittäin jo tuo", hän ojentaa Dvorakin elämänkerran minulle, vaikkei sillä enää ole mitään merkitystä.

Keaton on lähtenyt, kadonnut. Ja se johtuu siitä, ettemme osaa olla keskenämme vain ystäviä.

"Älä väsytä itseäsi huolestumalla Keatonista, sillä näin on tapahtunut aiemminkin. Kyllä hän palaa ennen pitkää", August lupaa ja kuulostaa odottamatta hyvin varmalta sen sanoessaan.

"Minne ihmeeseen hän oikein on lähtenyt? Eikö häntä todella voida löytää ennen kuin hän omasta tahdostaan palaa? Miksi hänen tarvitsi lähteä? Eikö hän tee tällä tavoin vain asioita pahemmaksi? Hän joutuu sitä paitsi ongelmiin koulun johdon kanssa!"

August keskeyttää minut: "Kun kyse on Keatonista, mitään ei voida tietää tarkkaan. Hänelle monet asiat menevät mainitsemiesi edelle", August selittää. Onko tässä sitten hänen mielestään järkeä? "Kaikesta huolimatta tämä on hänen tapansa selvittää päätään. Jos hän ei tekisi tätä, saattaisi hän tehdä pahaa itselleen, ja siksi en syytä häntä lähtemisestä."

Tehdä pahaa niin kuin...itsetuhoisesti? Rehellisesti minulla ei ole aavistustakaan, millaisia asioita Keaton pitää kovan kuorensa sisäpuolella. Häntä on ensinkin mahdotonta lukea, ja toiseksi olen liian usein keskittynyt hautomaan omia ajatuksiani. Se saa minut tuntemaan oloni loputtoman ajattelemattomaksi, vaikka kyse onkin ymmärtämättömyydestä.

"Pyydän, ettet syyttäisi itseäsikään", August pyytää vielä, kun olen asettamassa kirjaa koodinlukijaan. Tiedän, ettei kaikelle tapahtuvalle löydy aina yhtä aiheuttajaa. Tilanne on valtavan paljon sokkeloisempi ja moniuloitteisempi.

"Rakastan sinua, Aves", August muistuttaa.

"Pätee myös toisin päin", hymähdän. Vaikka kaikki muu olisi sekavaa ja vaakalaudalla, nämä tunteet kestävät.

Kun käännyn ympäri kirjani kanssa, huomaan muutaman silmäparin tarkkailleen meitä. Tunnistan joukosta oboisti Dorian Raclottin, jonka kanssa reilu viikko taaksepäin kuurasin koulun käytäviä rangaistuksena häiriköinnistä.

Kun kaikki muut joukossa kääntävät katseensa nolona kuka seinään, kuka lattiaan tai kirjansa sivuille, Dorian vilauttaa kättään ja pujottelee nojatuolien ja lehtitelineiden välistä luoksemme.

Kirjastonhiljaisuus rikkoutuu siinä samassa, kun tyttö avaa suunsa: "Avril! Tuntui kuin olisit kadonnut tuhkana tuuleen! Meidän pitää nähdä useammin kuin kerran tai pari kertaa viikossa teoriatunneilla!"