Playmate

31. Kehno yleisö

Käytävät ovat aivan tyhjillään! Yksinkertaisesti iloitsen siitä, ettei kukaan ole näkemässä kasvoilleni leviävää virnettä.

Aina on pieni kynnys rikkoa hiljaisuus, mutta tämän aamun kummalisuus kelpaa syyksi. En voi vastustaa kiusausta.

Vedän vain henkeä ja seuraavalla sekunnilla Schubertin An die musik kaikuu autiossa käytävässä.

Miten hyvältä tuntuukaan kailottaa täydestä sydämestään! Kaikki, mitä kurkusta lähtee, jää minun ja tämän käytävän seinien väliseksi asiaksi.

Kävelen pitkin harppauksin läpi käytävän keskittyen ainoastaan siihen, että jokainen ääneni kantaa ilman halki ja saa tarpeeksi pitkän mitan.

Kun vakava versio alkaa kyllästyttää, vingun pätkän mahdollisimman epävireisesti. Unohdan tahallani laulutekniikan ja tuotan sävelet puolittain huutamalla.

Joku voisi kysyä, mikä itseäni tässä tavassa viehättää. Pidän siitä, koska se on ainoa tyyli, jonka varmasti tiedän osavaani.

"Tulin tänne siinä toivossa, ettei koulurakennuksessa ole kiljuvia ekan vuoden tyttöjä tunteja ennen opetuksen alkamista", tuttu pisteliäs ääni sanoo takaani.

Lauluni hiipuu saman tien ja käännyn nolona ympäri. Verryttelyasu ja nuttura. Ei voi olla totta.

"Oletpas sinä tasokas sopraano", ivaa Keaton sarkastisesti.

"Sinä olet kehno yleisö", tiukkaan takaisin.

"Mitä? Minähän kuuntelin aivan hiljaa", nutturapää nauraa. Huomattuaan äimistyneen ilmeeni hän lisää: "Sama juttu kuin eilen lentopallossa, Avril. Sinun täytyy huomioida ympäristösi."

Kihisen kiukusta, mutten Keatonille vaan itselleni.

"Yleensä oppilaat eivät herää vapaaehtoisesti tähän aikaan aamusta vain laulaakseen käytävillä", Keaton huomauttaa kohottaen kulmiaan.

"Jos ei ole kukkoa, jonka lauluun herätä, täytyy itse ryhtyä sellaiseksi", totean yrittäen pitää pintani.

Keatonin suupielet eivät pysy alhaalla, kun hän mittailee sanojani. Jättiläinen astuu pari askelta lähemmäs, mutta suuntaakin juoma-automaatille, kaivaa pari kolikkoa taskustaan ja ostaa kaksi sitruunajuomaa. Sitten hän ojentaa toisen tölkeistä käteeni. Ymmälläni en saa edes lausuttua kiitosta, mutta seuraan poikaa penkeille ikkunan vieressä.

"Mitä itse teet koululla näin varhain?" kysyn vuorostani Keatonilta.

"Opiskelen", Keaton vastaa yksinkertaisesti, "sillä tähän aikaan päivästä käytävillä ei yleensä ole kiljuvia ekan vuoden tyttöjä."

Tuhahdan huvittuneisuutta äänessäni. Keatonin kommentit kannattaa varmaan omaksi parhaakseen ottaa vastaan huumorilla.

"Milloin sinä oikein nukut?" ihmettelen muistellessani myöhäistä iltaa, jona August ja minä löysimme Keatonin harjoittelemasta. Poika kohauttaa hartioitaan.

"Olen tullut Ainsworthiin opiskelemaan enkä ottamaan torkkuja", hän toteaa kuin uni olisi turhanpäiväistä lorvailua. On minun vuoroni kohauttaa hartioitani.

"Mitä ajattelit tehdä viikonloppuna?" Keaton kysyy yllättäen. Olen purskauttaa suuni sisällön hänen päälleen. "Nielemisvaikeuksia?" hän tirskahtaa tietäen saman tasantarkkaan itsekin.

Olen vastaamassa, etten ole vielä ajatellut niin kauas, kun muistankin mitä sovin Lyran ja Celican kanssa. "Minä, Lyra ja Celica ajattelimme lähteä tutustumaan koulun ulkopuoliseen maailmaan", kerron yrittäen samalla kopioida hänen värikästä puhetyyliään.

"Ai niin", Keaton hymyilee, "te ekan vuoden tytöt ette olekaan vielä kokeneet kaupunkia." Hän katsoo kaukaisuuteen kuin muistellaakseen menneitä vuosiaan, mikä huvittaa minua.

"Siellä on yllättävän paljon elämää siihen nähden, että elämme Englannin pääosaisen sivilisaation ulkopuolella", hän sanoo venytellen hartioitaan.

Saadakseni jotain muuta tekemistä kuin valtavien käsivarsilihastensa tuijottamista, kittaan sitruunajuomaa kitaani. Se menee lähes väärään kurkkuun ja sinnittelen pitääkseni silmäni kuivina.

"Minä, August ja Henry olemme myös lähdössä päiväksi kaupunkiin", Keaton ilmoittaa, "voisitte tulla meidän kanssamme."

Hämmästyn hänen ehdotustaan, sillä sitä en olisi osannut kuvitella kuulevani hänen suustansa. Se kuva, jonka hänestä aiemmin sain, sai hänet näyttämään eri ihmiseltä.

"Oletko varma?" epäröin, mutta Keaton vain nyökkää. Jos Keaton, August ja Henry eivät olisi tarkoituksella lähdössä kolmestaan, luulisin heidän pyytäneen aikoja sitten mukaansa Cosimoa ja Leroyta sekä muita ystäviään, jotka olivat pelaamassa lentopalloa.

"Muut pitäisivät ideasta, ja saattaisin saada kultakutrin houkuteltua mukaan", hän viittaa lempinimeen, jonka Celica keksi Leroylle.

Minusta tuntuu niin uskomattomalta, mutta silti hauskalta, että juuri he kaksi keskenään niin erilaista tulevat toimeen!

"No jos kerran niin sanot, voin ehdottaa kavereilleni", sanon iloisesti.

"Ehdota", Keaton kehottaa ja katsoo suoraan silmiini, "olisi niin kivaa päästä näyttämään paikkoja uudelle tulokkaalle."

Tai siis uusille tulokkaille? Otan uuden kulauksen sitruunajuomaa.

***

Lokakuussa 2019
Sanoja 556