Playmate

52. Kohti juhlia

"Päästä minut ulos!" huutoitken ja itkunauran samanaikaisesti. Pyrin kaikin voimin särkemään huoneeni ovea, jota Courtney pitelee tiukasti kiinni toiselta puolen, nojaten sitä vasten kaikella painollaan.

"En ennen kuin olet kiltti ja puet sen mekon päällesi!" vastaa Courtney nauraen myös, mutta ilman itkemistä.

"Jätän ne juhlat välistä!" älähdän. Ovi pysyy suljettuna.

"Pidä nyt vain kiirettä, sillä haluan vielä ehtiä laittamaan hiuksiani ennen lähtöä", Courtney pyytää. Hän ei näytä antavan vaihtoehtoja.

"Miksi ihmeessä olet ottanut vastuullesi tuon toivottoman tapauksen?" kysyy Lavine niin kuuluvalla äänellä, että minäkin varmasti kuulen hänen kommenttinsa oven tälle puolen.

Courtney tuhahtaa: "Säälin Keatonia."

"Mitä että?" huudahdan. Siinä samassa Courtney riuhtaiseekin oven auki, muttei luovuttaakseen. Roihuava viha silmissään hän heittää vaaleanpunaisen vaatekappaleen suoraan naamalleni.

"Puet sen NYT!" hän karjaisee niin epä-Courtneymaisesti kuin on mahdollista. Sitten hän alkaa omin käsin tunkea sitä pääni yli niin, etten voi muuta kuin vastahakoisesti suorittaa työn loppuun itse.

"Kaikista mahdollisista väreistä pinkkiä..." valitan surkeana.

"Mitä vikaa siinä on, häh?" tiuskaisee tyttö. Hän tarttuu kädestäni ja vetää minut Lavinen eteen, joka näyttää arvatenkin häikäisevän upealta omassa asussaan.

Kumpikaan tytöistä ei ota valituksiani kuuleviin korviinsa. Lavine seisoo tuppisuuna ja skannaa minua katseellaan Courtneyn luomasta hiustaideteoksesta valkeisiin ballerinoihin asti.

"On se hassua, kuinka rumasta ankanpoikasestakin voi saada joutsenen", toteaa hän. Punastun rajusti, enkä ole uskoa korviani. Hänet tuntien äskeinen oli kehu.

"Eikö vain! Tämä on täydellistä jälkeä, vaikka itse sanonkin", myhäilee Courtney. Häh?

Voisinpa vain jäädä viimeistelemään maantiedon esitelmääni, mietin, kun hetken kuluttua jo seuraan vaitonaisena tyttöjä ulos ja pihamaan läpi. Bussipysäkillä suurin osa lähtijöistä odottelee valmiina. Miksi syntymäpäiville lähteminen tuntuu luokkaretkeltä?

Pysäkki tuo mieleeni aamun, jona olimme Keatonin kanssa kahden, ja sanat olivat takertuneet kurkkuun. Nyt tilanne on onneksi toinen, sillä muuten juhliin meneminen yhdessä voisi olla hankalaa.

"Avril!" kuulen Celican kailottavan, ja silmänräpäyksessä ystäväni on ilmestynyt sentin päähän minusta. "Näytät upealta! Oletko nähnyt Leroyta?"

"En, tulin itsekin vasta nyt. Ja kiitos, sinäkin näytät söpöltä", hymyilen. Celicalla on yllään tummanvihreä haalari, joka mielestäni korostaa hänen tähtisilmiään oikein mainiosti.

"En ehkä usko, että tämä on totta - juhliin meneminen Leroy Fletcherin kanssa! Tiedätkö, moniko tyttö tällä hetkellä syö hiuksensa kateudesta?" Celica hehkuttaa. Hymyilen hänen innostukselleen.

"Ja Keaton Louis! Kuinka paljon hyviä tekoja oikein teit edellisessä elämässäsi?"

Purskahdan nauruun, mutta hiljenen saman tien, kun kuulen takaani lähestyvät askeleet. Ja siinä hän pian seisookin pitkänä ja komeana - Keaton. Sekä Leroy hänen kanssaan.

"Olin kuulevinani, että puhuitte minusta", nutturapää väittää.

"Oletpas itsevarma", hämmästelen, "Luuletko, ettei maailmassa ole mielenkiintoisia puheenaiheita?"

"Jos teitä ei lasketa, täällä ei ole mitään mielenkiintoista. On suorastaan ihme, että Irina Shepherd kutsui kaksi ensimmäisen vuoden opiskelijaa juhliinsa. Se tekee teistä turistinähtävyyden", Leroy kertoo.

"Jos ette olisi juuri te, teillä olisi mielenkiintoista katseltavaa, mutta koska olette te, ympärillänne ei voi olla mitään mielenkiintoisempaa kuin me", Keaton selittää.

"Mitä? Ei tuossa ole logiikkaa, typerys", huokaisen. Poika kohauttaa olkiaan.

"Limusiini on täällä", Leroy virnistää nähdessään kaupungin ainoan linja-auton pysäköivän tien varteen, "Tule, Tähtisilmä." Hän ojentaa kätensä Celicalle kuin prinsessalle. Hetkeäkään empimättä ystäväni katoaa pojan mukana väkijoukkoon.

"Näetkö, miten onnessaan tuo tyttö on?" kysyn Keatonilta, kun kaksikko on mennyt.

"Näetkö kuinka onnessani minä olen?" hän virnuilee, mutta vakavoittaa sitten kasvonsa. "Et kai vain tarkoita, että otit Irinan kutsun vastaan Celican takia?" hän hämmästyy. En voi muuta kuin nyökätä, sillä hänen sanomansa pitää paikkansa.

"Kuka tässä on typerys? Etkö miettinyt asiaa sen pidemmälle?"

"Tiedän, että hän teki sen tarkoituksella. Siis, madalsi kynnystäni lähteä juhliin kutsumalla Celican, mutta en edelleenkään ymmärrä, miksi."

Keaton menee vaitonaiseksi. Vasta, kun tavoitan hänen sinisilmiensä katseen, hän kertoo mietteensä: "Minulla on aavistus."

"Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?"

"Se, minkä en anna tapahtua", Keaton ottaa käteni ja vetää sen taskuunsa. En vastustele, sillä meillä ei ole varaa myöhästyä kyydistä.

"Kuule", poika sanoo, kun seuraan häntä hämilläni autoon muiden seuraan, "mitä tahansa se onkaan, jätä se minun huolekseni."

Käteni on yhä hänen kädessään, kun istumme vierekkäisille paikoille Celican ja Leroyn taakse. Näen vilauksen punaista tukkaa bussin perällä, mutta lopetan vilkuilemisen Celican etsiessä huomioni.

"Eikö sinunkin mielestäsi Lyran olisi pitänyt tulla Cosimon kanssa?" hän kysyy valittavaan sävyyn. Sellaisen toivominen on valitettavasti myöhäistä.

"Cosimo on tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut tällaisista jutuista", Leroy muistuttaa. Celica tuhahtaa pettyneenä.

"Älä huoli, Lia. Hänen on oltava kunnossa nyt, kun sai tietää päässeensä kuoroon", vakuutan.

Bussi lähtee liikkeelle, ja niinpä katson liasta harmaantuneesta ikkunasta, kuinka koulu katoaa kauemmaksi ja kauemmaksi. Tai ehkä katselen sittenkin lasista heijastuvaa Keatonin kuvajaista, pojan komeaa, huoliteltua sivuprofiilia.

Kuinkahan moni tyttö haluaisi olla minun paikallani nyt, katselemassa tätä näkyä? Mitä tuhlausta, että olen täällä vain muiden vaihtoehtojen puutteessa.

"Olisi ollut niin hauskaa kolmistaan", Celica huokaisee. Leroy rykäisee ja viittoo itseään sekä Keatonia, mutta tytön ajatukset ovat jo toisaalla.

***

Toukokuussa 2020
Sanoja 756