Playmate

17. Romanssi

Kun kahvit ja sitruunarooibostee on juotu ja Courtney on päässyt esseensä kanssa jotakuinkin alkuun, Lavine nousee ensimmäisenä pöydästä.

Jännitys kasvaa levottomuutena sisälläni, kun yritän keksiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lähteekö August Lavinen perässä huoneeseen, vai lähteekö hän vain takaisin omalle asuntolalleen? Minusta tuntuu, ettei puheissa ole vielä esiintynyt kunnollista syytä siihen, miksi hän edes on täällä.

En uskalla katsoa kuin Courtneyn kynän liikkeitä paperilla. Lavinen lähtö kummastuttaa minua. Hän ei sano edes hyvästejä vieraalleen, mikä saa minut ajattelemaan, että hän ehkä tulee takaisin. En huomannut, että kukaan olisi sanonut mitään loukkaavaa hänelle.

Tämä on niin outo ja epärealistinen hetki.

"Lähdetäänkö?" kuulen Augustin äänen jossain kaukana kysyvän. Puhuuko hän minulle? Hetki muuttuu vain absurdimmaksi.

"Ota viulusi mukaan", August kehottaa. Courtneykin näyttää hitusen huvittuneelta siitä seikasta, etten tunnu ymmärtävän tilannetta. Lavinen lähtö ja vaitonaisuus... voi luoja. Kaikki käy ja mikään ei käy järkeen.

Tiedostan Lavinen katseen polttavan selkääni seinänkin läpi, kun poistun Augustin kanssa.

Onko Lavinen ja Augustin välillä jotain?  olin kysynyt itseltäni. Toivon sydämeni pohjasta, että tämän illan jälkeen Lavine ei vihaa minua niin paljon kuin aavistelen. Enhän minä millään logiikalla ole viemässä Augustia häneltä.

Miten komea ja suosittu August Bridgestone voi pysäyttävän upean Lavine Vancen sijaan pyytää lähtiessään mukaansa ensimmäisen luokan Avril Westbrookiin, joka ei osaa soittaa viulua? Miksi minulla on viulu kädessäni, jos en aio soittaa sitä hänen kuultensa? Minä en säveltele vapaa-ajallani etydikokokoelmia tai käy ulkomaalaisten professoreiden kesäkursseilla.

Lavinelle kampoihin laittaminen on sittenkin hienointa, mitä olen tehnyt. Ja jos se tuntuu tältä, tähän voisi vaikka tottua.

Se voisi olla suoraan unesta: August pitää minua kädestä tässä ja nyt. Hän vie minua Ainsworthin iltaan tummuneiden maiden läpi jo toista kertaa elämässäni. Voisiko sydämeni lakata tykyttämästä näin?

"Mitä mietit?" August kysyy. Voisin sulaa hänen välittävän katseensa alla.

"Olen vain hieman väsynyt", vastaan empien, "koulun jälkeen jouduin heti läksyjen pariin, sitten harjoittelemaan viulukappaleita ja suoraan soittotunnille." Tosiasiassa tuntuu, kuin monta päivää olisi sulautunut yhteen yhdeksi möykyksi, jonka rajoja en enää erota.

August näyttää olevan aidosti pahoillaan. "Olisiko pitänyt odottaa huomiseen?"

"Ei, siihen taidan olla liian utelias", vakuutan. Nolostun tapaani puhua hänelle. Augustin kanssa uupumuksestani ei saa olla jäljellä muistoakaan.

Augustin katse viipyy minussa hetken kuin varmistaen, että tarkoitan todella, mitä sanon. Sitten hän kääntyy ohjatakseen askeleemme poikien asuntolalle päin.

"Käyn noutamassa kansioni", August ilmoittaa, "haluatko tulla mukaan?"

Nyökkään ja kävelen hänen rinnalleen, vaikka jännitän tätä jo nyt enemmän kuin ensimmäistä päivääni lukiossa. "Olemmeko menossa soittamaan?" kysyn keräten rohkeuteni.

"Jos ehdimme", August vastaa epämääräisesti, "minulla on sinulle eräs pyyntö."

Hämmästyn hänen sanojaan, koska en osaa kuvitella niiden olevan osoitetut minulle. Yritän olla miettimättä liikaa ennen kuin hän todella esittää pyyntönsä. Pelkään, että petyn, jos herättelen enempää toiveita. Tähän asti tapahtunut on jotain niin taianomaista, etten halua lumouksen millään hinnalla särkyvän.

"Tajusin heti, että sinä, jos joku, voit toteuttaa sen", hän sanoo hiljaa, muttei puhu pyynnöstään vielä sen enempää. Perhoset vatsassani muistuttavat jälleen läsnäolostaan. Alan tottua siihen, että Augustin lähellä ne ovat aina siellä.

Yritän etsiä lisää johtolankoja hänen kasvoiltaan, mutta hänen ilmeensä ei paljasta mitään. August kai huomaa tuijotukseni, sillä hän sanoo hieman kiusaantuneesti: "Kerron tarkemmin kohta." Tunteeni eivät voi jäädä häneltä huomaamatta.

Olemme tulleet jo hänen asuntolansa luo ja August viittoo minua astumaan sisään ensimmäisenä. E-rakennus poikkeaa siinä mielessä äskeisestä C-rakennuksesta, että sitä käytetään ainoastaan asuntolatarkoituksessa.

Sisältä se on moderni ja avara eli aivan toisenlainen kuin maalaisromanttisesti sisustettu C-rakennus, joka on Ainsworthin kartanon ainoa jäljellä oleva alkuperäinen osa. Kun kartanoa alettiin muuttaa kouluksi, muita rakennuksia remontoitiin ja uusia rakennettiin vanhojen tilalle.

Nousemme hissillä kolmanteen kerrokseen, jonka puolessa välissä August pysähtyy kaivamaan esille avainnippunsa, josta roikkuu flyygelinmallinen avaimenperä. Se on jotain suloista, mitä en heti ajattelisi pojan omistavan.

"Terve, Augie", Henry huikkaa heti, kun astumme sisään. "...ja Avril?" hän lisää ihmetellen. Hän ei siis voi olla osa salaisuutta, koska ei tiedä tulostani. Kupliva jännitys alkaa käydä sietämättömäksi, ja toivon, ettei se ole läpinäkyvää myös Henrylle.

"Tulin vain hakemaan kansioni", August selittää. Henry ainoastaan vilkaisee meitä, mutta jatkaa sitten puhelimensa selaamista enempiä kyselemättä.

August kohauttaa olkiaan ja avaa oven viereiseen huoneeseen. Astun sinne hänen perässään, vaikkei enää tarvitsisi. En voi vastustaa kiusausta nähdä, miltä hänen huoneessansa näyttää. En tule välttämättä saamaan samanlaista tilaisuutta toista kertaa.

"Tämä on minun ja Henryn", August kertoo, "Cosimolla ja Leroylla on samanlainen."

"Sitten on tuo yhteinen keittiön ja olohuoneen sekoitus. Tilaa on vähemmän kuin teidän asunnossanne, mutta sillä selviää", August sanoo.

"Tämähän on ihan kodikas", totean silmäillessäni huoneen sisustusta. Tavarat ovat täydellisessä järjestyksessä toisin kuin minulla ikinä. Jotain sanoittamattoman persoonallista hänen tyylissään myös on. Ehkä ne ovat tottumaani voimakkaammat värit tai itsemaalatulta näyttävä taulu takaseinällä.

August nappaa kansion pöydältä ja alkaa heti selata sitä etsien kai jotain tiettyä nuottia. Minulla on hyvin aikaa katsella ympärilleni ja painaa salaa yksityiskohtia mieleen. Pian August pysäyttää kätensä eräälle sivulle katsellen sitä kuin harkitakseen viimeisen kerran haluaako näyttää sen minulle vai ei.

Hänen epäröinnistään päätellen tämän on oltava hänelle jotain tärkeää tai henkilökohtaista. Ehkä oma sävellys?

Sydämeni hakkaa entistä lujempaa hänen ojentaessaan luettavakseni kappaleen nimen ja säveltäjän:

"Romanssi...Dvořák?"

"Tämä kappale on ensirakkauteni klassiseen musiikkiin. Sen kuullessani ymmärsin, että musiikki on asia, jolle haluan elää", August kertoo.

Puhuessaan hän ei enää epäröi vaan katsoo minua silmiin luottaen omiin sanoihinsa.

"Haluan soittaa sen kanssasi, Avril."

***

Maaliskuussa 2019
Sanoja 855