Playmate

33. Tuhoon tuomitut

Katson avuttomana, kun Lyra laahustaa ulos luokasta oppilasvirran mukana. Minä ja uusi juttutoverini, jota kuulin kutsuttavan Raclottiksi, jäämme odottamaan tuomiotamme professori Scarborolta.

"En toivonut joutuvani keksimään enää perjantaina rangaistusta oppilailleni, mutta löydän silti itseni tästä onnettomasta tilanteesta. Miksi?" Scarboro kysyy kuin olisimme hänelle ylivoimainen taakka.

"Olen pahoillani", sanon ja huomaan, ettei Raclott pysty toistamaan samaa, sillä keskittää kaikki voimansa naurunsa pidättämiseen.

Minustakin tilanne on aika naurettava. Kumpikin meistä tiesi, että näin tulisi käymään, jos puhuisimme kovaan ääneen Scarboron tunnilla, mutta jatkoimme silti. Jostain syystä minua ei edes harmita, huvittaa vain.

Viimeksi tilanne oli toinen, kun olin yksin rangaistavana, mutta nyt minulla on kohtalotoveri. Jos tälläkin kertaa meidät määrätään järjestämään hyllyjä, työ tulee tehtyä nopeasti jutellessa.

"Valitettavasti en koko loppupäivänä ennätä vahtimaan rangaistustanne, joten joudun määräämään teidät siivoojille apulaisiksi. He keksivät teille jonkinlaisen tehtävän, ja te teette kuten he käskevät", professori ilmoittaa. Nyt kumpikaan meistä ei ilahdu. Vilkaisemme toisiamme kiusaantuneina.

Scarboro johdattaa meidät erään naisen luo, joka vastaa koulun siisteydestä. Nainen epäröi hetkisen, eikä näytä keksivän mitään töitä. Sitten hän kysyy yllättäen, onko kumpikaan meistä lähdössä viikonlopuksi kotiin. Pudistan päätäni samaan aikaan Raclottin kanssa, mutta epätoivoisena siitä, että arvaan mitä on tulossa.

"Siinä tapauksessa voisitte tulla huomenaamulla kymmeneltä auttamaan muutamassa työssä. Siinä ei pitäisi mennä puolta tuntia pidempään", siivooja ehdottaa.

"Tapaan ystäviäni kymmeneltä", yritän, mutta Scarboro estää kylmänviileästi aikeeni.

"Eli sinulle käy", hän sanoo, "ystävien tapaaminen ei ole este, Westbrook." Nyökkään nolona. Minä ja Raclott lähdemme eri suuntaan kuin professorimme heti, kun asia työstä on saatu sovittua.

"Meidän tuuriamme!" huokaisen syvään.

"Tätä on Ainsworth", ystäväni toteaa, "Sisarukseni, joka kävi myös tätä lukiota, väitti, että joka viikonloppu, kun hän ei ollut kotona, hän oli töissä koulun siivoojana niin kuin me nyt."

"Rangaistuksia saa ihan tyhjästä", valitan.

"Minun nimeni on muuten Dorian", tyttö esittäytyy, "Dorian Raclott. On niin omituista, kun tunnen sinutkin vain sukunimeltä."

"Minäkin vihaan muodollisuuksia. Sano vain Avril", vastaan. Dorian vastaa hymyllä.

"Me varmaan näemmekin sitten huomenna", hän sanoo. Minun on pakko vastata myöntävästi. Jos siivouksessa menee vähänkään puolta tuntia pidempään, Scarboro on tuhoon tuomittu.

***

Raahaudun masentuneena matematiikan luokkaan, jossa tunti on jo alkamassa. Scarboron tiukkapipoisuuden takia menetin mahdollisuuteni kerrata ennen tuntia. (Tämä ei kerro olisinko käyttänyt mahdollisuuteni...)

Etsin ympäriltäni joitain kasvoja, jotka olisivat tulleet tutuiksi viime päivien aikana, sillä tähän asti olen joutunut viettämään matematiikan tuntini yksin.

Huomaan nuoremman Keatonin istuvan takapenkissä ystäviensä ympäröimänä. Minusta on edelleen hämmentävää, miten Oscarilla on aivan identtiset kasvot veljensä kanssa. Jos en tuntisi häntä tai Keatonia, luulisin heitä kaksosiksi valtavasta pituuserosta riippumatta.

Olen jo päättänyt, etten kehtaa ujuttautua kaveriporukan keskelle, kun Oscar vastoin kaikkia oletuksiani viittoo minua tulemaan luokseen.

Tusina päitä kääntyy välittömästi suuntaani, mutta yritän olla välittämättä niistä, kun astelen pojan luo. Istuudumme vierekkäisille paikoille ja meitä ympäröivät pöydät varataan hetkessä.

En ole tottunut siihen, että tuntemani ihmiset ovat tällaisia luokkakohtaisia julkkiksia.

"En muistanut, että olet samoilla matikantunneilla", Oscar hymyilee.

"Viime tunnilla emme vielä tunteneet", muistutan.

"Häh?" hän hämmästyy, "miten voi olla mahdollista, että tutustuimme vasta eilen?"

Minulle tulee outo olo. Oscar näyttää kummastuneelta, mutta selittämättömällä tavalla aistin, ettei hänen tunteensa yllä kasvoja syvemmälle. Hän ei tiennyt minusta ennen eilistä. Mitä sellaista hän tietää, mistä minulla ei ole aavistustakaan?

"Emme ole puhuneet ennen eilistä lentopallopeliä. Olemme kyllä varmasti nähneet toisemme useasti yhteisten kavereiden takia", mietin. Oscar nyökkää.

Uteliaat katseet seuraavat meitä vieruspaikoilta. Oscar päättää selittää tilannetta sitä seuraaville.

"Avril on Keatonin ystävä", hän ilmoittaa estäen kaikkia itsensä ja Avril Westbrookin välejä koskevia juoruja syntymästä. Hän niin ikään torjuu taitavasti ihailijoidensa kaikki mahdolliset kauhuskenaariot.

Toivottavasti hän ei ajanut kuulijoita olettamaan jotain minun ja veljensä suhteesta, sillä itse jään miettimään, onkohan jopa ystävä hieman liian läheinen sana kuvaamaan sitä.

Ajatus Keatonista saa mieleni levottomaksi, sillä muistiini palaa tämänaamuiset lauleloni käytävässä ja siitä seuranneet kiusalliset keskustelut.

"Hei, kivaa! Taidankin olla nähnyt sinut fysiikan tunneilla", eräs tyttö sanoo.

"Voisimme istua vierekkäin yhteiskuntaopin tunnilla", sanoo toinen.

Hämmästyn sitä, miten paljon Louisin veljeksillä voi olla vaikutusvaltaa lukion hierarkiassa, jos pelkästään heidän tuntemisensa voi lisätä oppilaan suosiota. Pyyhin kummallisen ajatuksen pois mielestäni.

Sitten kuulen jotain, mikä muuttaa täydellisesti oletukseni omasta suhteestani Louisin veljeksiin tähän asti:

***

Joulukuussa 2019
Sanoja 665