Playmate

34. Mahdottomia yhtälöitä

"Kuulin joskus, että meidän vuosiluokallamme on joku tyttö, jota Keaton pitää silmällä" pojan ääni kuiskaa jossain selkäni takana. "Hän se siis on."

Voiko olla mahdollista, että hän puhuu minusta? Mutta kenestä muustakaan, jos heidän porukkansa on ollut sama pitkän aikaa? Lupaan, ettei minun ollut tarkoitus kuulla, mitä hän sanoi. Enkä olisi halunnutkaan. En todellakaan olisi halunnut.

Pitää silmällä? Mitä kaikkea se voi tarkoittaa?

Eihän Keaton kaikista maailman ihmisistä voi ihailla kaikista maailman ihmisistä minua? Ei käy järkeen. Mutta entä ne "Olet niin söpö" -kommentit? Ne sopivat yhtä huonosti Keatonin suuhun kuin hellät tunteet sopisivat hänen mieleensä. Voiko ulkokuori pettää niin pahasti?

En osaa kuvitella karkealuontoisen, kaksimetrisen urheilijapojan olevan ihastunut ensimmäisen vuoden tuikitavalliseen viulistityttöön, joka ei pärjää lentopallossa ja lauleleskelee koulun käytävällä aamulla kello kuudelta. Tämän on oltava pilaa ja todella huonoa sellaista.

Mutta jos Keaton olisi todella poikien sanojen mukaan pitänyt silmällä minua, olisi hän varmaan myös tapansa mukaan jakanut ajatuksensa muille. Se selittäisi, miksi Oscar käyttäytyy niin kummallisesti seurassani. Mutta ei Keatonissa ole ollut mitään erilaista aiempaan nähden, vai onko? Olen tuntenut hänet niin vähän aikaa, ettei minulla ole mitään, mihin verrata.

Olen varma, että jossain kohtaa on tapahtunut väärinkäsitys. Pojat ovat vain kuvitelleet kaiken tai joku ennen heitä on keksinyt koko juorun kiusallaan. Tai vaikka kukaan ei olisi tahallaan laittanut valheellista huhua liikkeelle, joku on saattanut ymmärtää Keatonin puhetta väärin. Tai sitten minä kuulin väärin. Eiväthän pojat välttämättä edes puhuneet minusta. Saattahan monikin asia olla pelkästään typerää kuvitelmaa, jota vajaavainen ihmismieli tuottaa itsestään milloin mihinkin asiaan liittyen.

Tajuan Oscarin katsovan minuun odottavasti, mutta en muista enää, mitä hän sanoi viimeksi. Olin kai jähmettyneenä paikoilleni äsken, kun kuulin takanamme istuvan pojan sanat.

"Ai häh?" töksäytän pienen kiusallisen hiljaisuuden jälkeen.

"Oletko nukkunut vähän huonosti?" Oscar nauraa. Pudistan päätäni, mutta sitten tajuan, että pojan kysymys käy hyvin selityksenä äskeisestä miettimistuokioni aiheuttamasta poissaolevuudesta. Niinpä eleeni näyttää pään heiluttamiselta sattumanvaraisesti jokaiseen ilmansuuntaan yksinkertaisen nyökyttämisen sijasta.

Oscar ei näytä huomiovan sitä, vaan sanoo myötätuntoisesti: "Ei se mitään, sillä niin me kaikki, kun eilinen lentopallomatsi venyi myöhäiseen iltaan." Olen kiitollinen, kun hän keksii puolestani tekosyyn äskeiselle ajatuksiin vaipumiselleni.

"Hassua, miten Keaton kuvaili sinut niin erilaiseksi", Oscar miettii. Hämmästyn todella, että hän ottaa jälleen puheeksi jutelleensa minusta Keatonin kanssa, vaikka vielä äsken hän peitteli lipsahdustaan siitä, että ilmaisi kuulleensa minusta hyvinkin ennen eilistä.

Mutta kun katson häntä kysyvästi, hän näyttää huomaavan itsekin tehneensä uuden virheen. "Minun piti esittää, ettei sitä keskustelua ole ikinä käyty", voin kuvitella äänen hänen pään sisällään sanovan. Hän puristaa kynsiään kämmenselkäänsä nuhdellen itseään huolimattomuudestaan. Vai kuvittelenko taas?

Mutta hänen käyttäytymisensä tuntuu ihan selvältä merkiltä! Äsken en vielä olisi keksinyt Oscarin outoudelle mitään syytä, mutta silloin ei olisi tullut mieleenikään, että Keaton olisi kiinnostunut minusta. Jos niin on, Oscar on kyllä todella ajattelematon ja todella huono pitämään salaisuuksia.

Mutta en silti ole varma! Arrrghh! Ei siitä Keatonista saa mitään selville...

"Onko teillä muitakin sisaruksia, vai oletteko ainoat?" kysyn vaihtaakseni pikaisesti puheenaihetta. Oscar vaikuttaa yhtä huojentuneelta kuin minä olen onnistuessani siirtämään kummankin ajatukset muualle.

"Perheessämme on viisi lasta", Oscar kertoo, "Keaton ja minä sekä kolme pikkusiskoamme. Nykyään he eivät enää ole niin pieniä, mutta ennen oli kyllä rasittavaa." Mieleeni nousee hassu mielikuva Keatonista katsomassa kolmen pienen hälisevän tytön perään.

"Keaton ei oikeastaan viihdy kotona, eikä hän anna perheen rajoittaa kulkemistaan", Oscar selittää, "Jotain kertoo se, että hän lähti loman lopulla kotoa kertomatta kenellekään etukäteen ja matkusti Pariisiin ainoastaan liftaamisen turvin."

"No tuo kuulostaa jo enemmän Keatonilta", sanon. Muistan, kun Keaton kertoi kiertäneensä konsertteja Pariisissa. En kyllä tiennyt, että hän matkusti sinne liftaamalla tai että hän lähti salaa.

"Hän olisi edes voinut kertoa sinulle", toteaa Oscarin toisella puolella istuva tyttö, joka on seurannut keskusteluamme sivusta.

Oscar nyökyttää päätään. "Tai ottaa minut mukaansa", hän hymähtää.

"Toivon, ettei tehtävänantoni jäänyt yhtä pahasti kuulematta kuin pyyntöni saada tähän luokkahuoneeseen hiljaisuutta", sivaltaa matematiikan opettajamme. Kaikki ymmärtävät - jopa minä - että nyt jos koskaan kannattaa ryhtyä mykäksi.

"Mikä se tehtävä oli?" kuiskaa Oscar edessä istuville. Hyvä, että hän tekee sen, koska itse en olisi enää uskaltanut. Olisin varmaankin esittänyt tietäväni ja tekeytynyt raapustamaan jotakin vähemmän tärkeää vihkooni. Oscar saa heti vastauksen ja kertoo sen myös minulle.

"Onko totta, että suututit Scarboron kerran niin pahanpäiväisesti, että hän määräsi sinut järjestämään kaikki kirjahyllynsä?" hän utelee. Monestikohan vielä saan muistutuksen tästä?

"Joo, ensimmäisenä päivänäni", nauran ja pyörittelen silmiäni.

Oscar näyttää hämmentyneeltä. "Et muistele sitä pahalla?" hän ihmettelee.

"Se olisi voinut olla kuka tahansa, mutta minä satuin olemaan tulilinjalla", totean, "pahalla muistelusta tulee vain paha mieli."

Oscar syventyy laskutehtäväänsä, joten pyrin tekemään samoin. Trigonometriset funktiot, sanoo otsikko. Mitä se taas kätkee sisälleen, en tiedä. Oscar kirjoittaa täyttä vauhtia, mutta itse mietin vasta ensimmäistä tehtävää. Miten ihmeessä saan selville tuon tangetin?

"Avril", Oscar kiinnittää huomioni juuri, kun olen aloittamassa kirjoittamaan lauseketta.

"Mitä?" kysyn ja huomaan kuulostavani ärtyneeltä, mikä ei todellakaan ollut tarkoitus.

"Nyt ymmärrän, mitä Keaton tarkoitti", hän sanoo. Tarkoitti millä? Eikö hänen pitänyt olla puhumatta Keatonista?

"Hän kuvaili sinua tyhmänrohkeaksi, enkä uskonut. Vaikutit alussa semmoiselta tavalliselta tytöltä, joka ei uskalla mitään ja murehtii kaikkia kömmähdyksiään vielä seuraavan valovuoden päähän. Olin kai sitten väärässä", Oscar sanoo. Mitä ihmettä hän nyt höpisee?

"Anteeksi mitä?" henkäisen. En tiedä järkyttääkö minua enemmän se, minkälaiselta Oscar sanoi minun vaikuttaneen, vai se, että Keaton pitää minua tyhmänrohkeana. Okei, en ihmettele, jos hän pitää minua tyhmänrohkeana, mutta ei hänen pitäisi ajatuksestaan muille kertoa. Ja Oscar on aivan ilmetty hän, kun kertoi tämän kaiken suoraan minulle.

"Minun ei ehkä olisi pitänyt sanoa tuota ihan tuossa muodossa", Oscar epäröi tajutessaan saman itsekin, "tai ei sanoa ollenkaan...?"

"Älä huoli, en jää muistelemaan pahalla", vastaan huumorinpilkettä äänessäni, kun hän edes katuu. Oscar huokaisee helpotuksesta.

***

Joulukuussa 2019
Sanoja 920