Tää tuntuu niin väärältä, mutta samalla niin oikeelta. Mun ei pitäis olla täällä.
Mut täällä mä kuitenkin oon.
***
16-vuotias Saara on suuresta lestadiolaisesta perheestä. Vajaan 7000 asukkaan paikkakunta ja tiukka uskonnollinen kuri kotona tukahdut...
"Äiti, saanko mennä Mintulle tänään yöksi? Tehtäis sitä koulutehtävää ja muutenki ois kiva pitkästä aikaa mennä niilläkin käymään", valehtelen. Kysymys ei sinänsä ole suustani normaalista poikkeava, mutta jouduin silti kirjoittamaan koko lauseen puhelimeni muistioon opetellakseni sitä ulkoa. En halua herättää mitään epäilyksiä, jotta en jää kiinni.
"Joo no mee vaan. Kiva jos saat muutakin ajateltavaa ku koulu", äiti sanoo kädet täynnä pullataikinaa. Leivoin myyjäisten mokkapalat päivällä alta pois ja nyt äiti leipoo sinne kanelikierteitä.
"Kiitti äiti", hihkaisen ja muiskautan vielä äidin sylissä olevalle Sisulle pusun otsalle ja hyppelehdin huoneeseeni.
Päätin astua mukavuusalueeltani pois ja lähteä lukion bileisiin. Yksin.
Ja olen aivan kauhusta kankeana.
Ensinnäkin, mitä ihmettä olen tekemässä ja toiseksi, miten bileisiin edes pukeudutaan? Kirjaudun Pinterestiin, sillä sieltä löytyy apu kaikkeen. Kirjoitan hakuun Night out outfit ja selaan suu auki toinen toistaan avonaisempia paitoja.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
En ikinä pukeutuisi tuollaiseen, joka ojentaa millintarkan kuppikoon koko maailmalle hopeatarjottimella. Kurkkaan paitani sisään — tissini on ihan hyvän kokoiset, joten ehkä tuollainen paita ei näyttäis niin tyrkyltä. Pudistan ajatukset pois päästäni, en ole sellainen. Vaikka haluan kokeilla jotain uutta, en silti halua olla kevytkenkäisen näköinen. Avaan vaatekaappini ja näen kaikki ihanat isot villapaitani, kollaripaidat ja jättihupparit. Ei minulla edes taida olla mitään noin paljastavaa. Haluaisin pukeutua hieman erilailla kuin normaalisti, mutta kuitenkin säilyttää oman tyylini. Kenkävalinta osuu kuitenkin tietyistä syistä Vansseihin, joten yläosan tulee mätsätä niiden kanssa. Ei mitään liian hienoa, enhän ole sellainen tyyppi muutenkaan, sillä viihdyn tuhat kertaa paremmin rennoissa vaatteissa. Silmiini osuu valkoinen pitkä hame, jota käytin seurakunnan Lucia-juhlassa viime vuonna.
"Siru, tuotko mulle sakset", huhuilen alakertaan pikkusiskolleni.
"Saara mitä sä teet?" kuuluu ovenraosta. 13-vuotiaat kaksostytöt tunkevat sisään.
"Kokeilen vaatteita", vastaan heille ja tytöt istuvat sängyn reunalle ihaillen. Olen heidän idolinsa, olenhan perheen vanhin tyttö. Sirukin tulee huoneeseen saksien kanssa ja alan hommiin. Olen nuoresta tytöstä lähtien saanut korjata perheen lasten vaatteita, joten tällainen pieni tuunaus on pikku juttu. Leikkaan noin puoli metriä kankaasta pois ja kaivan ompelukoneen työpöydälle. Kaksoset kyllästyvät nopeasti ja häipyvät omiin juttuihinsa. Mekko on jäänyt hieman löysäksi, sillä olen laihtunut muutaman kilon viime joulusta. Ompelen alaosan kaksinkerroin saumaksin ja pienennän hameen vyötäröä tekemällä rypytykset yläosaan, jotta se näyttäisi enemmän skater-hameelta ja vähemmän sitä, että asusta puuttuu Pyhän Lucian kynttiläkruunu.
Siitä tuli täydellinen.
"Miks sä teet tollee?" Siru kysyy mietteliäänä. "Tosta tulee aika lyhyt."
Hän ei sano sitä tuomitsevasti, ennemminkin vain havainto. "Tiedän. Älä kerro äidille", sanon samalla kun huristan viimeiset saumat umpeen.
Siru on aika samanlainen kuin minä — teini-iän kynnyksellä ja pieni kapinahenki päällä. Siru on paljon tarmokkaampi ja rohkeampi kuin minä ja olen ollut siitä aina kateellinen, sillä hän yleensä onnistuu välttämään lastenhoitokeikat pelkällä katseella. Sirun koulumenestys ei ole koskaan ollut erityisen hyvällä mallilla, mutta se on viime aikoina entisestään huonontunut. Äiti on niin kiireinen pikkuisten kanssa ettei hän edes ole huomannut.
Siru katsoo pää kallellaan aikaansaannostani. "Minkä kans meinaat yhdistää ton?"
"Ootas ku näät."
Nappaan kaapista lempikollaripaitani, pompin portaat alas hakeakseni eteisestä biker-nahkatakkini ja heti yläkertaan palatessani sujahdan vessaan vaihtamaan asun. Hame istuu nyt täydellisesti. Katselen hetken itseäni peilistä ihaillen lopputulosta ja menen tekemään catwalkin Sirulle.
Siru alkaa taputtaa käsiään. "Ihan superhypermegaihana."
"Eikö ookki", vastaan tyytyväisenä myhäillen. Asu ei paljasta liikaa, mutta on silti sopivan erilainen ja pidän silti kiinni omasta tyylistäni.
"Saanks mä ton hameen sit ku oot kyllästyny?" Siru anelee. "Tai edes lainata joskus?"
"Saat, mut ei ehkä seuroihin kannata laittaa—" madallan ääntäni ettei vaan kukaan kuule, "—ei kattois saarnamiehet hyvällä, jos peppu vilkkuu."
Siru tirskahtaa. "No ei varmaan."
Siru on onneksi ihana. Emme ole kauhean läheisiä, mutta ehkä juuri siitä syystä uskaltaisin paljastaa hänelle joskus salaisuuteni. Minusta tuntuu, että hän saattaa pyöritellä päässään samoja asioita — jos ei nyt niin ehkä parin vuoden päästä. Halaan siskoani. "Oot paras", Siru kikattaa, kun pörrötän hänen hiuksiaan.
"Säki oot ihan ok seiska puol."
Vaihdan farkut jalkaani ja sujautan hameen laukkuuni. En todellakaan aio liihotella perheeni ohitse näin syntisen lyhyessä hameessa. Hiukseni pidän juuri niin kuin ne oli aamulla herätessäni, tänään on onneksi good hair day.
Huikkaan perheelle moikat ja menen pihalle. On toukokuun alku ja ilmat on alkaneet yhtäkkiä lämmetä ihan toden teolla, kohta täällä ei tarvitse enää edes takkia. Hengitän raikasta kevätilmaa keuhkoni täyteen, asetan laukkuni pyörän koriin ja polkaisen pyöräni liikkeelle.
Aion mennä vaihtamaan hameen ABC:n vessaan ennen bileitä. Kello on kohta yhdeksän, joten bileiden pitäisi olla jo ihan täysillä käynnissä, alkoivathan ne virallisesti jo pari tuntia sitten. Mahassa alkaa lennellä tutut perhoset, mutta tällä kertaa odottavina.
Mitä helvettiä olen oikein tekemässä? Olen ihan sekaisin.
Tai ainakin sekaisin eräistä syvänruskeista, kiehtovista silmistä, jotka haluan kuollakseni nähdä tänään.
