kiss my sins away

part 92 : muru

Suin huppuni sisällä olevia hiuksiani hermostuneena samalla kun kävelemme metsästä takaisin seura-alueelle. "Miltä mä näytän?"

Anton virnistää pienesti ja ujuttaa kätensä takapuolelleni. "Vitun kuumalta, niinku aina."

Pyöräytän silmiäni. "Tiedän, mut näytänkö tasan siltä mitä just tehtiin?"

Anton pysäyttää minut ja mittailee minua katseellaan. "Oot parhaimmillas just nyt, ku sun huulet helottaa tollee turvonneena ja tukka sekasin. Näytät just silt mitä oltiin tekemäs ja tiiän et se on just se milt sä et halua näyttää, mut arvaa mitä? Se sopii sulle, koska sä näytät onnelliselta." Anton silittää poskeani ja tarkkailee kasvojani. "Ja sä oot sillon kauneimmillas. Ei tota onnellisuutta saa piilottaa tai hävetä."

En voi olla hymyilemättä noille sanoille.

"Usko mua ku mä sanon, et sä oot kaunis", Anton painaa vielä kerran suudelman huulilleni, kun olemme katseilta piilossa. "Niin kaunis, et se ansaitsee saada täyden huomion."

"Okei", vastaan, kun huulemme irtautuvat toisistaan. "Mä uskon."

Kyllä, tein juuri sen mikä on varmasti väärin ihan joka vinkkelistä katsottuna. Harrastin esiaviollista seksiä suviseura-alueen kupeessa ja käytimme vielä ehkäisyä. Kaksi syntiä yhdellä iskulla.

Tuntuuko minusta syntiseltä? Ei tippaakaan.

Tarvitsin tätä kahdestakin syystä. Pelkäsin, että suviseurailmapiiri olisi täydellinen kasvualusta pääni sisällä muhineille demoneille. Että ne alkaisi uudestaan kiusaamaan ja jopa voimistuisivat, mutta minun oli pakko näyttää niille. Minun oli näytettävä että pystyn kuuntelemaan sydäntäni ja tekemään juuri sen, mitä sillä hetkellä eniten haluan. Ja minä todella halusin poikaystävääni ja tulen aina haluamaan eikä siihen ole yhdelläkään demonilla nokankoputtamista.

Toinen syy on se, että minulla oli kamala ikävä Antonia. Joka levelillä. Sitä kutkuttavaa jännitystä, jonka hän onnistuu luomaan ihan kuin tapaisimme aina ensimmäistä kertaa. Anton on niin tuttu ja turvallinen, mutta silti hän onnistuu aina saamaan minut tuntemaan oloni siksi hihitteleväksi neitsyeksi, joka ei ollut koskaan edes pitänyt poikaa kädestä kiinni.

Meistä riippumattomista syistä emme olleet saaneet nauttia kahdenkeskeisestä ajasta ihan liian pitkään aikaan. Ensin liian pitkään kestänyt Rosa-sotku ja sitten Marius ja Siru tulivat Helsinkiin ja siitä suoraan tämä suviseuramatka. Me todella tarvitsimme tuon täydellisen kahdenkeskisen hetken metsässä, oli siitä kuka mitä mieltä tahansa. Tarvitsin tuntea hänet niin lähellä. Sekä fyysisesti että henkisesti. Ja se oli täydellistä.

"Tää kyl ei auttanu yhtään hillitsee tätä mun himoo sua kohtaan", Anton murahtaa. "Mun pitää käyttää kaikki mun jäljel oleva energia siihen et pidän itteni kuris."

"Tiedän", vastaan. "Meidän pitää keksii joku elekieli."

Antonin ilme kirkastuu heti. "Jos puren mun huulta nii se meinaa sitä, et haluisin pussailla noi sun huulet puhki."

"Ja jos mä niksautan mun niskoja, nii se meinaa et haluisin et työnnät mut seinää vasten ja otat mut siinä", vastaan ujosti hymyillen.

"Arrrggggg", Anton murahtaa. "Tota sä et saa tehä sun perheen nähden. Vittu mul alkaa heti seisoo."

Purskahdan nauruun. "Okei, ei sitä."

"Hmm", Anton sanoo mietteliäänä. "Jos mä räpsäytän mun silmät kiinni tällee, nii se meinaa et mul on ikävä sua."

"Sähän räpsäytät sun silmiä muutenki kokoajan", muistutan.

"Tiedän", Anton sanoo räpsyttelen silmiään. "Mut mul onki sua kokoajan ikävä."