kiss my sins away

part 75 : pretty but psycho

Tunnen oloni onnelliseksi päästä varpaisiin, kun makaan raukeana sängyllä Antonin kainalossa äskeisen seksuaalisen ilotulituksen jälkimainingeissa. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. En edelleenkään pysty ymmärtämään että olen edes kykeneväinen tuollaiseen, ja vieläpä ilman minkään näköistä morkkista tai häpeää. Antoniin tutustuessa olen tutustunut myös itseeni. En ole se, mikä olen koko elämäni ajatellut olevani. En ole yksi niistä uskovaisista tytöistä, joiden elämä on käsikirjoitettu jo synnytysosastolta lähtien. Olen Saara, jonka tarina on vielä epäselvä, ja se tuntuu mahtavalta.

Anton silittää hiuksiani. "Oot sä kyl uskomaton", hän sanoo edelleen hieman hengästyneenä. "Mis sä oot ollu mun koko elämän?"

Käännyn vatsalleen Antonia kohti ja näen taas nuo ihanat ruskeat nappisilmät. En voi olla hymyilemättä. "Siellä landella mä vaan ootin et sä muutat mun naapuriin."

"Hyvä et ootit", Anton sanoo ja antaa pusun. "Tilataanko safkaa? Tykkääks sushist?"

"Hyi."

Anton tirskahtaa suoralle vastaukselleni. "Jaa. No mä tilaan meille jotain muuta", Anton sanoo ja nousee ylös lähteäkseen, mutta palaa vielä läpsäistäkseen minua pepulle.

Kohotan hänelle kulmiani. "Oli pakko?"

"Oli", hän ilmoittaa ja läpsäisee vielä toisen kerran. "Kerta kiellon päälle."

Pudistelen päätäni huvittuneena ja kietoudun peittoon, kun alaston poikaystäväni häviää keittiöön tilaamaan meille ruokaa. Avaan puhelimeni ja huomaan Sirun laittaneen minulle "miten meni eka työpäivä??" -viestin. Kerkesin jo unohtaa Danin lestadiolaisuuden ja palan halusta kertoa sen siskolleni. Vetäisen alushousut ja shortsit jalkaan, Antonin tämän päivän mustan hupparin päälleni ja kävelen eteiseen, ja ilmoitan meneväni katolle. Solmin kengännauhoja lattialla, kun Anton ilmestyy eteiseen. Hän ikävä kyllä ehti pukea vaatteet päälle, olisin mielelläni katsellut hänen alastonta kroppaa vielä hetken.

"Ei toi nyt nii paskaa seksii ollu et sun tarvii katolt alas hypätä."

"Se oli nii hyvää et jos kuolen nyt, nii kuolen varmasti onnellisena", vastaan.

"Vai niin", Anton naurahtaa ja kyyristyy alas. "Et hyppäis kuitenkaa. En oo kerenny viel kertoo tarpeeks usein kui paljo sust tykkään."

"Et nii", virnistän takaisin ja Anton laskee minut selälleen eteisen lattialle ja antaa ihanan pitkän suudelman. "No? Kerro jo kui paljo tykkäät."

"Nii paljo ettei mua ees haittaa vaik et tykkää sushist. Normaalisti se ois anteeksantamatonta, mut tän kerran voin kattoo asian sormien läpi."

"No kerro kuka muka oikeesti tykkää merilevään kääritystä raa'asta kalasta?"

"Oot outo", Anton nauraa. "Mut ihana."

"Ite oot outo. Joskus oot ihanaki. Mun on nyt pakko mennä soittaa Sirulle. Oliksä muuten tienny tän koko ajan et Dani on kans.. lestadiolainen?"

"Voi vittu", Anton huokaa ja nousee istumaan. "Kerkesitteks te käydä läpi koko elämäntarinan?"

"Eli tiesit?" katson Antonia kysyvästi. Hän huokaa raskaasti uudestaan ja kohauttaa olkiaan. "Miks sä et kertonu mulle?"

"No ihan rehellisesti sanottuna mä toivoin et sä et sais tietää."

Tuo vastaus yllätti minut täysin. "Miks ihmeessä?" tapitan Antonia silmät suurina. Haluan tietää miksi hän ei sanonut sitä esimerkiksi silloin, kun ensimmäisen kerran mainitsin olevani lestadiolainen. Vaikka en koko Danin olemassa oloa tiennytkään, mutta olin koko paljastuksesta ihan rikki ja häpeissäni ja olisi auttanut todella paljon, jos hän olisi maininnut tuntevansa valmiiksi yhden täysijärkisen lestadiolaisen. Silloin minun olisi tarvinnut panikoida sitä, ettei hän tiedä koko herätysliikettä ja pitää meitä ihan hulluina.