kiss my sins away

part 87 : syvänruskeat silmät

Pienen ohikiitävän hetken tunnen olevani taas kotona.

"EI OO TOTTA", Siru kiljaisee ja juoksee veljemme luokse kyynelten valuessa norona hänen poskillaan.

"Mitä Sirpula?" Samuel sanoo ja rutistaa häntä. "Oliko pimatsuilla vähä ikävä, häh?"

"Älä itketä mua! Tää on parasta! Tän takia halusin tulla tänne! Suvikset on PARASTA!"

"Älä huuda mun korvaan, vittu", Samuel nauraa ja katsoo meitä niin leveällä virneellä, että se tarttuu minuunkin. Vaikka kyyneleet valuvat pitkin poskia, en voi olla hymyilemättä katsoessani tuota näkyä. Pikkusiskoani ja isoveljeäni nauraa räkättämässä ihan kuin minkään valtakunnan ongelmia ei olisi koskaan ollutkaan. Verkkokalvolleni palanut näky lohduttomasti itkevästä siskostani talomme seinustalla alkaa vihdoin hälvetä mielestäni, ja tilalla on taas tuo aurinkoinen, säteilevä pikku-Siru.

Pelkästään Sirun onnellisen hymyn näkemisen takia tänne kannatti lähteä. Sekä Samuelin näkemisen. Hänen hymynsä ja tuon samanlaisen hymykuopan mikä minullakin on toisessa poskessani. Koko hänen olemuksensa, vanhat kunnon Ray-Banin Clubmaster -silmälasit, uutuuttaan hohtava harmaa Calvin Kleinin huppari (jonka olisin varmasti jo varastanut omaan käyttööni, jos asuisimme vielä saman katon alla) ja tuo hänen kasvoillaan oleva ainainen virnistys. Virnistys, joka kielii näillä näppäimillä saapuvasta vittuilusta, mutta tällä kertaa se ei edes haittaisi.

Pelkäsin niin paljon, etten näkisi tuota virnistystä enää koskaan. Samuelin nauru kuulostaa niin kotoisalta, että jos sulkisin silmäni, voisin vannoa olevani viettämässä tavallista perjantai-iltaa olohuoneessa perheeni kanssa.

"Mitä äijä?" Samuel virnistää Mariukselle ja he lyövät toverillisesti nyrkit yhteen. "Säki uskaltauduit lähtee vielä suviksiin?"

"No perkele", Marius vastaa nauraen. "Luuletko et Siru ois antanu mulle mitään muuta vaihtoehtoo? Se juoksee täälä ympäriinsä ku Duracell-pupu. Wäää! Pitsaa! Kavereita! Pullaa! Suvikset best! Wuhuu!"

"Kuulostaa ihan Sirulta", Samuel nauraa ja nykäisee Sirua letistä.

"Eikä kuulosta!" Siru mätkäisee häntä kylkeen ja alkaa sitten kikattaa. "Missä teiän asuntoauto on? Vai millä tulitte? Missä Linnea on?" Siru alkaa pommittaa kysymyksillään. Hän vakavoituu hetkeksi. "Entä.. muut?"

Jossain syvällä sisälläni muljahtaa.

"Muita en oo vielä ehtiny käydä morjestaa, ne tuli kai vasta tänään", Samuel vastaa yllättävän huolettomasti. "Paitsi mummin näin eilen."

"Joo nii meki nähtiin mummi", Siru huudahtaa. "Ja sen Siikalatvan marttakerhon aurinkolippa. Vitsi se oli söpö."

Samuel naurahtaa. "Joo, se kyseli teistä ihan sikana."

"Mitä sä sanoit?" Siru kysyy. Tajuan nyt, etten ehtinyt edes kertoa Sirulle, mitä mummi sanoi isästä (ja pesäpallomailalla mäiskimisestä). En pysty ottamaan asiaa puheeksi. En pysty puhumaan mitään.

"Kerron vähä myöhemmin. Meidän paikka on tuola Lintutorninpolun vieressä, tästä ei oo pitkästi sinne, mennäänkö? Tultiin vaimokkeen kans kahestaan. Ostin kuulkaa söpön pienen asuntoauton, vaikkei se mikään E-sarjan Cabriolet ookkaan", Samuel virnistää minulle. Samuel tietää sen olevan Antonin isän auto, ja minua alkaa taas itkettää.

Siru huomaa ilmeeni ja pelastaa tilanteen kääntämällä katseet itseensä ominaiseen tyyliinsä; kiljaisemalla. "Haluun nähä sen! Ja Linnean! Niinku heti paikalla! Onks sielä monta sänkyä? Saanko tulla sinne, jos Marius alkaa ottaa päähän?"

Marius yskäisee. "Kuules neiti, mä en päästä sua mihinkää", hän sanoo ja vetää Sirun kainaloonsa tiukasti. "Sä ihan itse halusit nimenomaan teltan, nii sielä sä kans nukut. Aamulla heräät sieltä meikän vierestä hikisenä ku pieni porsas."