kiss my sins away

part 85 : hakuna matata

"Ei vitun vittu mikä työmaa", Marius kiroilee leuka auton rattiin nojaten. Edessämme kiemurtelee vuosisadan pisin jono, joka koostuu asuntovaunuista, asuntoautoista ja tupaten täyteen pakatuista farmariautoista. Ja perää pitää vanha ruosteinen volvo.

Me olemme siinä volvossa.

Suviseura-alueelle suositellaan tulevan jo torstaina välttyäkseen näiltä ruuhkilta. Meidän päätös lähteä tuli vasta torstai-iltana, joten emme luonnollisestikaan lähteneet silloin. Ikävä kyllä myös lestadiolaiset ovat työssäkäyviä ihmisiä, joten surullisen moni pääsee lähtemään vasta perjantaina neljän jälkeen. Ajattelimme olevan hyvissä ajoin liikkeellä, mutta emme tajunneet että kuuden tunnin matkan viimeinen tunti osuu juuri siihen pahaseen kello kuuteentoista. Näin ollen olemme nyt jumissa ilmastoimattomassa autossa.

Anton nukkuu olkaani nojaten ja näyttää niin viattomalta ja suloiselta. Itse en pysty nukkumaan. Minua jännittää niin paljon, että jouduin ottamaan matkapahoinvointilääkkeen. Tarvitsisin kyllä ennemminkin bentsodiatsepiinia. Elisan tekemän tequila-drinkin. Mitä vaan, joka rauhoittaisi mieleni.

"Voisko tää autojono nyt liikkua", Siru huokaa etupenkiltä ja napostaa juustonaksuja. "Haluun jo nähä Samuelin. En oo nähny sitä puoleentoista kuukauteen, miettikää. Viimeks sillon ku ne muutti. Hyppään sen kaulaan samantien, vaikka iskä sanois mitä."

Sirun viimeksi lausumat sanat saavat vatsani pyörähtämään ympäri. En ole antanut itseni ajatella perheeni kohtaamista. Siis ihan sitä
konkreettista hetkeä, kun näen heidät ensimmäistä kertaa ylioppilasjuhlien jälkeen.

Puhelimeni on edelleen pimeänä laukun pohjalla. Mitä vähemmän tiedän, sitä vähemmän minua pelottaa. Ainakin luulen niin.

"Mitä sä sanot jos näät Mintun?" Siru kysyy Mariukselta. Voi luoja. Siru haluaa nyt avata kaikki haavat kerralla. Marius puristaa rattia tiukemmin eikä vastaa mitään.

"Mä en tiiä mitä sanoisin sille", Siru vastaa itse oman kysymykseensä. "Viimeks ku oon nähny sen nii se oli vielä Saaran bestis. Ku se vielä kävi meillä yökylässä. Mitä sä meinaat sanoo sille, Saara?"

"Toivon, et ei tarvi sanoo mitään", mutisen vastaukseksi. "Se sano mulle viimeks niin paskasti."

"En voi uskoo et se alko selittää sulle kadotuksesta. Menny isän opit perille, saatana", Marius murahtaa katse tiessä.

"Luuletko et sun porukat on tuolla?" kysyn varovasti Mariukselta.

"Totta vitussa on. Ainahan ne on. Isä varmaan soittaa poliisit, ku näkee mut sielä. Varmaan aattelee et oon pahanteossa."

"Sunki pitäis yrittää päästä takas kotiin", Siru sanoo ja tarttuu Mariusta kädestä. "Ehkä ne leppyy, ku oot alkanu seurustelee kuitenki lestadiolaisen kans. Ehkä se menee teidän perheessä toisin päin."

"Vitut mene. Enkä mä haluu takas kotiin, oon jo kakskyt. Niille on vaan helpotus et oon pois maisemista, ei ne kaipaa mua tippaakaan. Nyt ne saa kasvattaa Mintusta täydellisen uskovaisen. Mutsin kahen lapsen tyhjiö täyttyy siinä vaiheessa, ku Minttu alkaa tehä kersoja."

Yllätyn Mariuksen yhtäkkisestä avautumisesta, en ole aikaisemmin kuullut hänen puhuvan perheestään. Heidän äitinsä on aina ollut masentunut siitä, ettei heille ole suotu enemmän kuin kaksi lasta. Ja toisen niistä suistuminen väärille teille ei tehnyt siitä yhtään helpompaa.

Minua käy Marius sääliksi. Häntä ei olisi pitänyt pakottaa tähän. Vaikka Siru on ikäisekseen todella kypsä, niin hän ei taida täysin ymmärtää miten vaikeaa tämä Mariukselle on. 

"Eikö me voitas kokeilla kuitenki?" Siru ei anna periksi. Marius pudistaa päätään ja alkaa hermostua.

"Siitä on viis vuotta. Vittu viis. Jos siinä ajassa ei tuu omaa poikaa ikävä, nii ei ikinä. Vittu mä ohitan ton Toyotan. Vittu", Marius puhisee ja painaa kaasua. Auton yhtäkkinen nytkähdys saa Sirun hiljenemään ja Antonin heräämään.