kiss my sins away

part 76 : huomiohuora

"Jos sä siivoot ton pikkuhuoneen, nii mä imuroin tän isomman", Dani sanoo haukotellen.

Kello on 10.26.

"Mistä hyvästä mä saan helpomman homman?"

"Koska noi sun silmäpussit on kokoluokkaa Ikean kassit, joten siks", Dani virnistää. Näytän hänelle keskisormea, mutta olen harvinaisen tyytyväinen työnjakoon. Eikä hän ihan väärässä ole, pelästyin itsekin silmien alle ilmestyneitä nyssyköitä katsoessani aamulla peiliin. Raskas työ ja huonosti nukutut yöunet alkavat jo näkyä naamassa. Nyt on perjantai ja muutaman tunnin kuluttua ensimmäinen työviikko on vihdoin takana ja alkaa viikonloppu. Halleluja.

Napsautan imurin päälle ja siivoan puolessa tunnissa koko pienen huoneen. Menen suurempaan tilaan ja istun seinää vasten levähtämään. Dani keskeyttää työnsä ja tulee seuraksi.

"Meidän suunnitelma on nyt ollu vähä jäissä", Dani muistuttaa. "Ooks keksiny miten savustetaan se yks lortto vittuun täält?"

"En. Oon yrittäny vapaa-ajalla olla ajattelematta koko ihmistä."

"No meidän pitää keksii jotain ja vähä äkkii. Mä en jaksa enää katella miten se kohtelee sua."

En minäkään. Tämä työviikko on ollut ihan kamala. Tiistaiaamuna Rosa keikisteli alusvaatteissaan pukuhuoneessa ja "unohti" oven auki, kun saavuimme töihin. Tottakai Anton näki myös tämän esityksen, vaikkakin käänsi katseensa refleksinomaisesti pois. "No ei oo eka kerta ku sä näät mut tällee", Rosa huusi hänen peräänsä kikatellen. Meinasin oksentaa. Mitä pidemmälle viikko on mennyt, sitä rajummaksi tilanne on äitynyt. Kaikki pukuhuoneessa viettämämme pienet hetket työpäivän alussa ja lopussa hän on yrittänyt ottaa Antonin kanssa viettämänsä ajan puheeksi. Yhtenä aamuna Rosa selitti ummet ja lammet hänen lempikaulakorustaan, joka tietenkin on Antonilta hänelle tuoma Ranskan tuliainen, mikäs muukaan. Saman päivän päätteeksi kuulin hänen koko työpäivän olleen täynnä "sitä Antonin peruspomotteluu" ja siihen vielä korvakäytäviä raastavat kikattelut päälle. Antonin versio tarinasta oli se, että hän tiuskaisi Rosalle sata kertaa että lopettaisi itsestään kuvien ottamisen ja alkaisi tehdä töitäkin. Toisena aamuna sanoin että ulkona on ihana ilma. Siinäpä vasta kätevä aasinsilta Antonin kotikaupungin Torreviejan ilmastoon, jossa he ovat viettäneet paljon aikaa Antonin lapsuudenmaisemissa. Olin kateudesta vihreä ja meinasin työntää hänet pukukoppiin ja lukita sinne, mutta siitäkin hänellä varmaan vain tulisi mieleen joku hänen ja Antonin yhdessä kanssa kokema ihan sikakreisi seikkailu. Eilen Anton ja Rosa joutuivat ulkotöihin ja näin ikkunasta heidän pitävän tupakkataukoa yhdessä. Oli lämmin päivä ja Rosa oli nostanut toppinsa niin, että vatsa näkyi. Hän paistatteli siinä päivää poikaystäväni silmien alla ja teki tiukkaa etten mennyt repimään hänen auringossa kimmeltävää napakorua irti. Eilinen ruokatunti oli myös ensimmäinen kerta, kun saavuimme kaikki sattumalta taukohuoneeseen samaan aikaan. Rosa söi minikokoista kasvisateriaansa ja otti kontaktia pelkästään Antoniin. Hän vaihtoi puheenaiheen jatkuvasti vanhoihin aikoihin eli suomennettuna: aikaan ennen minua, jotta en voi yhtyä mukaan keskusteluun. Enkä olisi halunnutkaan.

"Mä en vaan ymmärrä miten sillä on pokkaa", huokaan ja valun maahan makaamaan. Silmäni tuntuvat todella raskailta ja fantasioin päiväunista Antonin kainalossa sellaisessa maailmassa, jossa ei ole yhtäkään Rosa Lehtoa. Olen niin poikki. Fyysisesti ja henkisesti.

"Se on sellanen vitun prinsessa joka on saanu aina kaiken mitä se on ikinä halunnu. Kukaan ei oo koskaan sanonu sille ei ja se vaan provosoi lisää jos jollain on jotain sitä vastaan. Sen kans on oikeestaan aika turha taistella, ku se voittaa aina."

"Arrrrggggggh", puuskahdan. "No mä aion voittaa sen. Näytän sille mistä Saara Kantola on tehty. Mä en enää jaksa."

"No nyt puhut asiaa", Dani tuulettaa ja ottaa esiin hänen game facen. "Mä oon itseasias jo vähä suunnitellu jotain."