kiss my sins away

part 65 : oot ihan hullu

"Huomenta söpöliini", Anton kapuaa sänkyyn viereeni. "Sul on vähä kuolaa tos."

Laitan tyynyn naamalleni ja tuhahdan. "Haista paska."

Nyt on lauantaiaamu. Ylihuomenna alkaa kesätyöt, joten tämä on toiseksi viimeinen vapaapäivämme ennen kaksi kuukautta kestävää kesätyörupeamaa rakennustyömaalla.

"Sun pitää nousta, meil on paljo hommaa", Anton sanoo ja piirtelee ympyröitä rintakehälleni.

"En jaksa vielä nousta", huokaan tyynyn alta. "Kello on varmaan jotai seittemän."

"Beib", Anton kuiskaa. "Kello on kohta 12."

"Mitä? Kauan sä oot ollu hereillä?"

"Puol seiskasta", Anton nauraa. "Tuu nyt, mul on sulle ylläri."

Mielenkiintoni herää hieman ja nousen vaivalloisesti istumaan. Silvian lakanat on mukavimmat, missä olen ikinä nukkunut. Paremmat kuin missään hotellissa ikinä. Pitikin alkaa seurustelemaan tuollaisen aamuvirkun kanssa. Anton pomppaa sängyltä ylös ja johdattaa minut olohuoneen erkkerille.

En voi uskoa silmiäni. Erkkerin ikkunalaudalla on vaaleanruskea käärepaperi, jonka sisältä pilkottaa vaaleanpunaisia pioneja. Lempikukkiani. Sen vieressä on hopeatarjotin, jonka päällä on täytettyjä croissantteja, tuplasuklaamuffinssi synttärikynttilällä, Starbucksin kahvi, ja iso kippo sinisiä turkinpippureita. Kyyneleet kirpoavat väsyneisiin silmiini.

"Hyvää synttärii", Anton sanoo ja painaa suudelman huulilleni.

"Anton", henkäisen. "Miten sä—"

"En mä sitä get to know me -pelii ihan turhaan haluu pelaa", Anton virnistää. "Otan siit ideoit et voin hemmotella sua."

"En ansaitse tätä", niiskaisen ja kiedon käteni Antonin ympärille.

"Ansaitset paljo enemmän ku kipollisen sinisiä turkinpippureita", Anton sanoo ja painaa suudelman otsalleni. Minusta tuntuu, että en saa henkeä.

"Miten sä muistit mun lempikukan ja lempikarkin? Siitä on ikuisuus ku pelattiin ekan kerran."

"Pienet jutut on tärkeitä mulle", Anton kohauttaa olkiaan, ja nappaa muffinssin tarjottimelta. "Toivo."

Suljen silmäni ja mietin hetken toivomustani, ennen kun puhallan kynttilän sammuksiin.

***

Syömme herkulliset croissantit ikkunalaudalla istuen, koska Anton tietää minun rakastavan sitä. Nojaan seinää vasten juoden Starbucksin kahvia ja Anton nojaa ikkunaa vasten, ja jalkani lepää hänen sylissään.

"Mikä kahvi tää on? Ihan sairaan hyvää."

"Valkosuklaamokkafrappe", Anton vastaa. "Neljäsataa kaloria pelkkää taivasta. Toi on mun lemppari."

"Nam", sanon ja otan pitkän imaisun vihreästä pillistä. Anton muisti myös sen, kun sanoin himoitsevani Starbucksin kahveja. En kestä. Anton ojentaa karkkikipon eteeni.

"Miten näitä on näin paljon? Ei yhestä pussista tuu ku ehkä maksimissaan 10 sinistä turkinpippuria."

"Siks ostinki 7 pussii", Anton virnistää. "Annoin ne loput värit jollekki kersalle Starbucksis, ku venasin tota sun juomaas. Oli muuten pitkät jonot siel lauantaiaamuna. Siel mä erottelin sinisii turkinpippureit yhteen pussiin kukkakimppu kainalos. Joko mä nyt oon ritari?"

Sydämeni sulaa siihen paikkaan ja kyynel vierähtää poskelleni. "Oot ihan liian hyvä mulle."

"Höpöhöpö", Anton hymyilee ja kumartuu suutelemaan minua. Anton on maailman ihanin.