kiss my sins away

part 20 : oot uskomaton

Käytävä on tyhjillään. Tiistaisin tähän aikaan kaikilla muilla on jo koulupäivä tullut päätökseensä, mutta minulla ja muutamalla muulla on vielä valinnaisen saksan kaksoistunnit. Meitä on ihan pieni kahdeksan hengen ryhmä opiskelemassa, joten koulu on todellakin ihan hiirenhiljainen. Istun käytävällä tekemässä viime hetken kielioppiläksyjä, kun muut oppilaat ovat jo luokassa odottamassa opettajaa, vaikka hän ei tule vielä ainakaan viiteen minuuttiin. Tekisi mieli sanoa, että hiton nörtit, mutta sellainen taidan vähän itsekin olla.

"Kann ich mich setzen?"

Meinaan tukehtua purkkaani kun kuulen yhtäkkiä hiljaisuuden keskeltä äänen. Anton seisoo edessäni, lausuen saksaa virheettömällä ääntämisellä ja meinaan sulaa siihen paikkaan, oikeasti.

Saksan kieli on heikko kohtani. Kaikki kielet.

"Du bist wunderschön, weißt du das?" Anton virnistää, istahtaa viereeni käytävälle ja vanhat tutut perhoset vatsassa alkavat lepattaa villinä. Maailman komein poika sanoo minua upeaksi lempikielelläni, joten ei ihmekään.

Pidättelen silti hymyäni, viikonloppuna tapahtuneet asiat pyörii silti liikaa mielessäni. "Mitä sä yrität?"

"Emmä mitää yritä", Anton virnuilee. "Autan sua läksyis."

"En tarvi sun apua, danke schön vaan", vastaan huolettomasti kääntäen katseeni takaisin kirjaan ja yritän näyttää coolilta, vaikeasti lähestyttävältä, arvokkaalta, söpöltä ja siltä, kuin tekisin tätä joka päivä, vaikka sisäisesti olen ihan riekaleina.

Miten tuo tyyppi onnistuu saamaan pasmani aina ihan sekaisin? Ihan naurettavaa, Saara.

"Sä oot päättäny sit kopioida mun tyylin ihan kokonaan", Anton sanoo ja pyörittelee sormissaan risaisten farkkujeni polvesta roikkuvaa langanpätkää.

"Joo, mulla on pakkomielle suhun."

Anton naurahtaa ja sivelee varovasti peukalollaan paljasta polveani farkun isoimman reiän läpi. Pienikin kosketus paljaalle iholle saa koko vartaloni väreilemään.

Vilkaisen seinäkelloa, joka on pari minuuttia vaille kaksi ja pieni paniikki alkaa iskeä. "Mun on oikeesti pakko tehä tää tehtävä loppuun—"

"Enhän mä sua tässä mitenkään häiritse", Anton keskeyttää minut ja väläyttää yhden suloisimmista hymyistään. Näytän merkitsevän katseen hänen kättään kohti, joka edelleen piirtelee sormellaan varovaisia ympyröitä polveeni. Anton hymähtää ja nappaa saksan tehtäväkirjan itselleen. Hän kirjoittaa kynä viuhuen vastaukset tyhjiin kohtiin, selaa kirjaa eteenpäin, valitsee sivun ja alkaa kirjoittaa alanurkkaan jotain. Istun vaan jähmettyneenä ja yritän salaa hengittää hänen tuoksuaan varastoon.

"Guten Tag, Saara und.. Anton! Hahahaa, tehän olette pukeutuneet samoihin vaatteisiin! Fantastisch!" saksan opettajamme Markku hyökkää meidän eteemme kuin tyhjästä. Markku on lempiopettajani, todellakin. Sellainen perus keski-ikäinen, lievästi ylipainoinen ja vähemmän lievästi kaljuuntuva miesopettaja, joka heittää läppää ainakin 50% tunneista. Anton sujauttaa kirjan laukkuuni, nousee ylös ja ojentaa oikean kätensä kätelläkseen opettajaa. Sen sijaan, että Markku tekisi samoin hän nappaakin Antonin kainaloonsa.

"Tämä nuorimies tässä on aiheuttanut itselleen jo toisella kouluviikollaan jälki-istuntoa", Markku sanoo hekottaen. "Eli saamme nauttia hänen läsnäolostaan tänään tunnilla. Kannst du Deutch sprechen, Anton?" Markku kysyy saksan kielen taidoista, mutta Anton vain kiristelee poskiaan muka-kiusaantuneena, kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä ollenkaan. Markku nauraa röhkien, sopertaa jotain saksaksi ja jatkaa päätään pudistellen matkaansa luokkaan.