kiss my sins away

part 41 : my lucky shirt

En voi edes uskoa, millainen olin äsken. Eerika on ala-asteelta asti aukonut minulle päätä milloin mistäkin aiheesta (yleensä lestadiolaisuudestani, mutta myös ulkonäöstä), jättänyt pois porukasta ja kuiskutellut kavereidensa kanssa minusta pahaa — ensin selän takana ja myöhempinä vuosina sitten ihan päin naamaa. Olen halunnut jo vuosien ajan näyttää heille, mutta en ole ollut tarpeeksi itsevarma tehdäkseni niin. Anton on saanut minusta paljon itsevarmemman. Hän saa minut uskomaan itseeni. Hän saa minut tuntemaan oloni cooliksi.

Psykan tunti alkaa vasta 20 minuutin päästä. Luokka on 3. kerroksessa, mutta en millään jaksaisi vielä kohdata Minttua, joten menen ruokalakerroksen käytävälle istumaan. Siellä ei yleensä ole ketään, koska siellä ei ole yhtäkään luokkahuonetta ja ruokala aukeaa vasta tunnin päästä. Istun käytävälle seinää vasten ja alan lukemaan jo valmiiksi psykologian koealuetta ensi viikon koeviikkoa varten. Joka kerta, kun olen viimein saanut ajatukseni keskitettyä psykologiaan, viiden sekunnin päästä ajatukseni on taas jossain ihan muualla.

Ajatukseni on Antonissa.

Lukemisesta ei tule nyt yhtään mitään, sillä en pysty ajattelemaan mitään muuta. Tekisi mieli vain huutaa koko maailmalle, kuinka onnellinen olen, mutta en voi tehdä niin. Tämän pitää olla vielä salaisuus. Sen sijaan kaivan kynän ja päiväkirjan laukustani, ja alan kirjoittaa.

***

Rakas päiväkirja.

En voi kertoo tästä kellekkään, ja nää ajatukset on ihan pakko saada purettua johonki. Ja oon tällä hetkellä nii helvetin onnellinen, et haluun joskus myöhemmin palata näihin tunteisiin. Näitä tunteita en halua unohtaa, vaikken usko että niin ikinä käviskään.

Viikonloppu oli ihan täydellinen. En voi uskoo, et mä oikeesti kerroin Antonille et oon lestadiolainen. Enkä voi uskoo että se otti sen niin ihanasti ja edelleen tykkää musta. Niin paljon et Anton vei mun neitsyyden. Kyllä, päiväkirja, kuulit oikein.

Ja se oli täydellistä.

Se, miten hellästi Anton kosketti mua sen koko ajan, ihan ku se ois pelänny et meen rikki. Miten se vilkas aina välillä mua, niinku se ois varmistanu et oon vielä varma. Ja mähän olin. En oo ikinä ollu mistään nii varma. Aina ku me suudellaan, mä unohdan kuka oon. Se on niin ihanaa. Mä luulin ensin, et mun on pakko olla kertomatta et oon lestadiolainen. Et on helpompaa elää kaksoiselämää. Onneks asia oli ihan toisinpäin. Ku uskalsin vihdoin kertoo, äänet pään sisällä hiljeni. Ne hiljeni heti ku mun ei enää tarvinnu esittää mitään. Ku uskalsin vihdoin olla oma kokonaan itseni. Löysin itelleni pakopaikan. Vihdoinki.

Nyt takas siihen seksiin. Tuntuu niin hullulta ees kirjottaa toi sana. En voi uskoo et tein sen. Ja mikä parasta (tai no ei nyt parasta, mut melkein), mulla ei oo yhtään syntinen olo sen takia. Jos mun ois oikeesti pitäny oottaa vuosia et mennään tyyliin naimisiin ja vasta sitten tehty se, oisin tullu hulluks. Oisin seonnu siitä kaikesta himosta mikä mulla on Antonia kohtaan. Sen himon tukahduttaminen ja kaikki muu sen lisäks aiheutti sen paniikkikohtauksen. Ku mun päässä oli niin paljo jo kaikkee meneillään. Kaikki meni niin paljo paremmin ku antauduin niille tunteille. Mulla on nyt niin paljo kevyempi olla.

Antonin kans kaikki tuntuu vaan niin oikeelta.

En kertonu tästä edes Sirulle, en jotenki halua että kukaan tietää. En haluu et se muisto menee pilalle. Se ei saa mennä. Se on ihanin muisto mitä mulla on. En haluu että kukaan sanoo mua hulluks tai tyhmäks tai vastuuttomaks. Tai syntiseks. Kerroin kaiken muun siitä illasta paitsi sitä. Se on mun ja Antonin salaisuus.

Ja sellasena se saa pysyä.

***

Myhäilen tyytyväisenä aikaansaannokselleni ja laitan päiväkirjan takaisin reppuuni. Nyt ajatukseni on ainakin hieman selkiytyneet, joten lukeminen onnistuu hieman paremmin. Luen pari sivua ja se onnistuu siihen asti, kunnes puhelimeni piippaa. Jep, lukeminen ei onnistu enää ollenkaan, sillä viesti on Antonilta.

[8.50]
Hei söpö
Joko oot koulul?

[8.50]
joo oon
😊

[8.51]
Vittu
Pakko nähä sut ennen tuntii
Mis oot?

Perhoset alkavat lennellä vatsassani jälleen, mutta minua alkaa myös hieman ahdistaa. Vaikka omana itsenä oleminen ja rehellisyys on tuonut pelkästään positiivisia vaikutuksia, tähän en ole vielä valmis. Haluan muhia tässä onnellisuuden tunteessa, mutta haluan pitää sen meidän välisenä. En halua ottaa sitä riskiä, että joku vie sen minulta pois.

En silti voi itselleni mitään, kun sormeni jälleen kerran painavat Jaa sijaintini -nappulaa. Hänen näkemisensä on ihan liian houkuttelevaa.

***

"Sun kaa elämä on kyl yhtä suunnistamista", Anton nauraa ja näyttää Whatsappin sijaintijakoa. Tirskahdan.

"Ei pidä päästää liian helpolla."

"Sitä sä et kyl todellakaa tee", Anton virnuilee ja katsoo minua päästä varpaisiin. "Rajota hei vähä."

"Mitä?"

"Näytät esim. vitun hyvält."

Välillämme olevat tuhannet kipinät alkavat lennellä pitkin käytävän seiniä. Huomaan, että Antonilla on päällään se kyseinen Metallican t-paita. Paidan tuttu printti vie minut samantien siihen hetkeen, kun sain sen voimasta itsevarmuutta. Kun se päälläni uskalsin antautua tunteiden viemäksi ja kuinka sain siitä silti voimaa, vaikka se oli mytyssä lattialla. Kaikki muistot eilisestä valuu päälleni kuin kuuma laava. Kaikki muistot Antonin alastomasta vartalosta vasten omaani ja lämpimistä suudelmista ympäri kehoani.

Ja miltä hän tuntui sisälläni.

Anton huomaa minun katsovan hänen paitaansa. "My lucky shirt", Anton virnistää. "Se tuoksuu ihan sult."

Anton näyttää niin hyvältä siinä, että en vaan pysty enää vastustamaan kiusausta. Tarkistan käytävän olevan tyhjä, ennen kun teen jotain, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni koulussa. Hivelen paidan printtiä hitaasti ja nuolaisen huuliani, ennen kun painan huuleni hänen huulilleen. Antonin suusta pääsee yllättynyt äännähdys - hän ei olisi osannut odottaa että teen niin. Koulussa, missä on kaikki mahdollisuudet jäädä kiinni. Hymyilen voitonriemuisena kun katson hänen yllättynyttä ilmettään. Anton virnistää, tällä kertaa hän ei anna minun olla ohjaksissa. Hän kääntää minut ympäri, upottaa kasvonsa hiuksiini ja vetää keuhkonsa täyteen tuoksuani. "Sun tuoksu ajaa mut hulluks", Anton kuiskaa ja koko kroppani väreilee kun kuulen hänen seksikkään matalan äänensä suoraan korvani juuressa. Painan pääni hänen rintaansa vasten, kun hän liu'uttaa kättään tuskallisen hitaasti kaulallani. Alan samantien huohottaa. Hän sivelee poskeani, kunnes kääntää kasvojani kohti omiaan. Hänen huulensa raottuvat samalla kun hänen hengityksensä kiihtyy. Hän on ajaa minut hulluksi, kun tunnen hänen hengityksensä huulillani. Hän painaa huulensa takaisin huulilleni intohimon saattelemana ja kielemme jälleen kerran kohtaavat. Ne liukuvat riemukkaasti toisiaan vasten ja voihkaisen, kun hänen toinen kätensä vaeltaa alaspäin lantiolleni. Intohimo leviää koko vartalooni, kun hänen voimakas otteensa vetää minua itseään vasten. Jokainen solu ruumiissani haluaa häntä.

Kuulen ruokalasta rasahduksen ja irroitan itseni Antonin otteesta. Anton katsoo minua, pyyhkäisee peukalollaan kosteuden alahuuleltaan ja hymyilee. "Nähää myöhemmin", Anton iskee silmää ja häviää portaikkoon.