kiss my sins away

part 86 : riekaleina

Ryntään mummin kaulaan kyynelten putoillessa pitkin poskiani. En ole nähnyt mummia pitkään aikaan, koska hän asuu eri kaupungissa. Hän on äidin äiti ja hän olisi ollut yksi niistä monista ihmisistä, kenet olisin halunnut Samuelin juhlissa nähdä. Mummi on niin rakas ja ihana ja pikkuruinen.

"Herran tähden, elä noin voimakkaasti, mennee rillit huuruun", mummi tokaisee ja saa minut nauramaan. Hän tarttuu poskiini. "Elä itke, tyttö hyvä."

"On vaan ollu ikävä", vastaan ja halaan häntä vielä kerran. Mummi tutkii minua katseellaan, kuin yrittäen etsiä jotain. Merkkejä siitä, että olenko vielä uskossa. Korvakoruja. Tatuointeja. Lävistettyä napaa.

"Tyttö-rakas, et oo syöny! Aina oot nii laiha ollu, nyt oot vielä laihempi. Mennään hakemaan pitsaa, mummi tarjoo."

"No mennään", naurahdan ja viiton Mariusta kohti. Mummi huomaa vasta nyt hämmentyneenä seisoskelevan nuoren miehen. "Onko tuo herrasmies se Anttoni?"

Näköjään poikaystäväuutiset ovat edenneet jo Siikalatvalle asti. Marius vetää kasvonsa leveään hymyyn, kuin aikaisemmasta ahdistuksesta ei olisi tietoakaan. Hän ojentaa kättään mummia kohti kohteliaasti, ja mummi tarttuu siihen. "Nyt erehdyitte, rouva. Oon sen nuoremman Kantolan poikaystävä, Marius Peltokorpi. Hyvää iltaa."

Mummin katsoo vuorotellen minua ja vuorotellen Mariusta päästä varpaisiin. "No jopas! Peltokorven poikia! Minä tunsin sinun ukin. Mukava mies, vaikkei kauhiasti mittään puhunu", mummi sanoo leveästi hymyillen. "Vai noin pitkän miehen se Siru otti! Minä oon aina tykänny pitkistä miehistä, mutta se nytte ei oo vaikiaa, ku minä oon tällanen tantta. Enkö ookki Saara kutistunu viime kerrasta? Kohta tarvii kaks emännänjakkaraa päällekkäin, että saa pullajauhot kaapista. Minä oon nii vanaha jo, kohta seittemänkymmentä. Minkäs ikänen sinä oot?" hän kääntää katseensa taas Mariukseen.

Hymyilen mummin puheripulille, mutta vatsaani vääntää. Marius on Sirua 5 vuotta vanhempi, en tiedä miten mummi sen ottaa.

"Kakskymmentä", Marius vastaa huolettomasti. Joko häntä ei ahdista tämä tilanne tai sitten hän on Oscar-tason näyttelijä.

"Meleko vanahan ukon otti", mummi sanoo. "Mutta ei kait se rakkaus ikkää kato. Missäs se Sirpula mennee? Minä unohin lähettää sille synttärirahhaa."

Huokaan helpotuksesta ja otan mummin käsikynkkään. "Luulen et sielä missä on pizzaa, on myös Siru."

"Mennäänpä koko konkkaronkka yhessä sinne! Saat kertua kaiken! Minä kuulin, että sinä oot ottanu ukokseks espanjoolin. Meleko rohkia veto."

"Joo, Antonin iskä on Espanjasta", vastaan enkä voi lopettaa hymyilemistä. Sydämelläni oleva möykky tuntuu ahdistavalta, mutta tällä kertaa ihan oman tyhmyyteni takia. Häpesin Antonia ihan turhaan. Toivottavasti hän antaa minulle anteeksi.

"Minäki kerran rakastuin semmoseen nuorena likkana ko olin au pairina. Ennen ko tapasin sinun ukin. Ne espanjoolit on hurmureita, sano minun sanoneen. Piä varas ettet polta näppejäs sellasen kans", mummi sanoo ja kuulen Mariuksen tirskahtavan. "Sekö Anttoni ei oo uskossa? Minä vähä kuulin semmosta huhua."

"Joo, ei se oo", vastaan hiljaa. Mummi on aina ollut suorapuheinen, mutta se on toisaalta hyvä asia. Ei ainakaan tarvitse arvuutella, mitä mieltä hän on mistäkin. Rehellisyys on piirre, jota olen viime aikoina oppinut arvostamaan erityisen paljon.

"No ei kait sille mittään voi. Jos ei oo syntyny uskoon, nii se on vähä vaikiaa. Ookko sää saanu sen kuitenki tänne seuroille mukkaan? Vai mitä sää täälä Sirpulan kaverin kans teet?"

"Hukkasin sen", vastaan nopeasti. Ihan kaikkea en halua mummille kertoa.

"Hukkasit! Voi hyvän tähen lapsi, elä hukkaa ukkoas tänne. Täälä on kuule palijo likkoja ketä sellaset espanjoolit kiinnostas", mummi sopertaa topakasti ja toljottaa minua aurinkolippansa alta. Niin söpö mummi. "Mennää ehtimään se, ennenku joku muu ehtii."