kiss my sins away

part 64 : huono vai hyvä asia

"Yks normikahvi, ja neidille grande-kokonen frappuccino kermavaahdol ja pistä paljo suklaakastiketta", Anton sanoo sulavasti kahvilan työntekijälle samalla kun minä mietin mitä frappuccino edes on.

Päätin, että kokeilen tänä kesänä mahdollisimman montaa eri kahvia. Olen aina kauhean ujo isojen kaupunkien kahviloissa, sillä Niemiharjulla ei ole kuin yksi kahvila ja senkin omistaa tuttu lestadiolaisperhe, joten siellä on helppo asioida. Tunnen oloni niin kömpelöksi, kun en osaa tilata mitään hienoa, kuten grande-kokoista frappuccinoa kermavaahdolla ja suklaakastikkeella. Onneksi Anton osaa, niin voin vain seisoskella uivelona vieressä ja antaa hänen hoitaa tuon ahdistavan sosiaalisen puolen.

Saan käsiini herkullisen näköisen juoman, ja onneksi frappuccino paljastui jääkahviksi, sillä ulkona on edelleen todella lämmin. Rantapäivä oli Rosaa lukuunottamatta ihan täydellinen ja sain jo rusketusrajatkin, mikä oli päivän alkuperäinen tarkoituskin. Aurinkorasvan ja hikoilemisen yhteisvaikutus kuitenkin sai silmät tuntumaan väsyneiltä, joten päätimme lähteä hakemaan piristystä kahvista. Ensi viikolla alkaa kesätyöt ja aikaiset aamuherätykset, joten emme voi hukata hetkeäkään Helsingissä viettämästämme vapaa-ajasta esimerkiksi päiväuniin. Istumme pehmeille nojatuoleille kahvilaan ikkunan viereen ja katselen ikkunasta ohikulkevia ihmisiä. Rakastan katsella ihmisiä, kun täällä saa niin paljon inspiraatiota pukeutumiseen. En malta odottaa, että saan tuhlata ensimmäisen palkkani kokonaan uusiin vaatekerrastoihin.

"Onks kaikki kunnos?" Anton kysyy yhtäkkiä.

"Täydellisesti", vastaan, vaikka se nyt ei ole ihan täysin totta. Mieltäni kaihertaa omien murheiden lisäksi myös Rosaan törmääminen. Palan halusta tietää heidän historiasta enemmän, sillä tiedän asti vain sen, että Rosa oli Antonin ensimmäinen tyttöystävä ja suhde päätyi eroon, kun Rosa petti Antonia hänen parhaan ystävänsä kanssa. Emme ole vielä puhuneet sanaakaan aiheesta, joten päätän nostaa kissan pöydälle.

"Tosta Rosasta—"

"Voi helvetti", Anton huokaa. "Mä arvasin et sä tajuut kuka se oli."

En edes ollut tajunnut, ettei kukaan edes esitellyt Rosaa minulle rannalla, vaan päättelin asian ihan itse. "Et oo ainoo, joka on tehny taustatyötä", paljastan. "Luulin, et te ette oo ees väleissä sen jälkeen mitä se teki sulle."

"No me seurusteltiin kaks vuotta. Ei sitä nii vaa voi unohtaa."

Ei sitä niin vaan voi unohtaa. Pakko myöntää, että tuon kuuleminen sattuu. Vaikka Anton suurimmaksi osaksi kohteleekin minua kuin prinsessaa, niin mistä sitä tietää, vaikka vanha suola alkaisi janottaa? Tai janottaisi jo. Minun on pakko kysyä, vaikka pelkäänkin vastausta yli kaiken. "Onko sulla vielä tunteita sitä kohtaan?"

Anton meinaa tukehtua kahviinsa, ja hän nojaa pöytään lähemmäs minua ja tarttuu käteeni. "Saara-rakas. Ei oo. Ei oo ollu pitkään aikaan."

"Ootko varma? Vaikutti et teidän välillä kipinöi."

"Vitutuksen kipinöitä ainaki mun osalta", Anton tuhahtaa.

"Jaa", vastaan, mutta en voi olla hymyilemättä.

"Me erottiin jo vuos sit, ja jos se ois musta kiinni nii en näkis sitä enää ikinä."

"Ootsä enää kaveri sen tyypin kaa kenen kans se petti sua?" kysyn varovasti.

Pelkään aiheen olevan liian rankka, mutta palan halusta tietää. Anton onneksi vain naurahtaa. "En vitus. Mä jouduin sen takii erotetuks ku menin vetää sitä Attee pataan koulus."

"Ai." Muistan hämärästi ensimmäisen kerran, kun kuulin Antonin puhuvan koulun käytävällä rehtorille. Rehtori puhui jotain väkivaltaisesta käytöksestä, ja Anton sanoi jotain se jäbä ärsytti tahallaan -tyylistä. Olin ihan unohtanut koko jutun. Ihan ymmärrettävää, että se Atte sai ansionsa mukaan. Itsekin olisin lyönyt.