Anton tuijottaa minua silmät pyöreinä, kun seison yhtäkkiä heidän kotipihallaan. Vedän hetken aikaa henkeä ja yritän koota ajatuksiani, kunnes uskaltaudun astelemaan häntä kohti.
"Onks sulla aikaa, vai onko sulla muuta seuraa?"
"Siis joo, tai siis ei — ei oo ketää", Anton vastaa vaikeana. "Sori, en osannu yhtää oottaa et ilmestyisit tänne", hän ähkäisee perään tukkaansa haroen.
Hitto, tämä oli huono idea.
Mitä edes kuvittelin? Eihän minulla ole mitään muuta lähdettä Antonin ajatuksista minua kohtaan, kuin Jessen laittamat viestit. Ja en edes tunne Jesseä kovin hyvin, joten ihan hyvin hän voisi pelleillä tunteideni kustannuksella.
Anton nojaa talon seinää vasten ja hieroo niskaansa vaivaantuneena ja minä alan oikeasti pelkäämään, että kohta Henna kurkkaa oven raosta satiiniaamutakissa ja molemmat vain nauravat räkäisesti sinisilmäisyydelleni.
Nyt Saara lopetat tuon ylianalysoinnin ja ryhdistäydyt.
"Nii sä halusit kertoo mulle jotai?" Anton rikkoo hiljaisuuden ja katsoo minua kysyvästi.
"Joo", vastaan ja kaivan ensiksi hupparini taskusta Antonin minulle metsässä heittämän vajaan röökiaskin, josta en ole polttanut yhtäkään, ja ojennan sen Antonille.
"Tulitsä tuomaan vaan tän mulle takas?"
"En pelkästään."
"Vaan?"
"Siis voin mä lähtee poiski jos haluut —"
"Älä", Anton sanoo väliin ja tarttuu käteeni, ja saman tien, kun ihomme koskettaa toisiaan, tunnelma latautuu taas. Jännitys tuntuu varpaissa kihelmöiden, tällä kertaa ihan liian jännittävänä, joten irroitan otteeni Antonin kädestä ja istahdan etuovella olevalle portaalle. Kaivan taskustani Samuelilta saadun röökiaskin ja sytytän tupakan palamaan tärisevin käsin.
Anton tekee samoin.
"Olitsä menos marjoi poimii vai?" Anton kysyy ja nyökkää kohti jalkojani.
Mikä upea kenkävalinta, Saara. Mene voittamaan unelmiesi mies takaisin itsellesi ja laita jalkaan kumisaappaat, mitä helvettiä taas? Vuoden suurin järjenjättiläinen -palkinnon voittaa jälleen kerran kuka muukaan kuin Saara Josefina Kantola.
Kohotan kulmiani ja yritän näyttää mahdollisimman coolilta. "Maybe."
Anton hymyilee varovasti, mutta hetken päästä vakavoituu taas. "Olin ihan vitun urpo", Anton sanoo sitten. "Ei mun olis pitäny painostaa sua."
"Olit ihan oikeessa", sanon hiljaa.
"Mut oisin voinu ilmasta asian vähä nätimmin."
"Kieltämättä."
Anton katsoo minua surullisen näköisenä ja karistaa tupakkaansa maahan, kunnes vetää siitä uudet pitkät savut. "Kaikil meil on oma tarina ja mä vaan palan halusta kuulla sun", Anton sanoo vilpittömään sävyyn.
"Ootko varma?"
"En oo ikinä ollu mistään näin varma."
"Älä vielä sano", vastaan hiljaa. "Mä en — mä en oo mikään ihan tavallinen tyttö."
"Sen mä jo tiiän", Anton vastaa hymyillen.
Jännitys leviää varpaista koko alavartaloon.
Vedän henkeä. "Mulla on sisaruksia", aloitan varovasti.
"Tiedän kyl senki", Anton hymähtää. "Siskos, jonka kaa kävit shoppailee ja sun broidis, joka meni naimisiin. Niin ja se söpö dogi", Anton luettelee samalla, kun istuu viereeni portaille.
VOUS LISEZ
kiss my sins away
Roman d'amourTää tuntuu niin väärältä, mutta samalla niin oikeelta. Mun ei pitäis olla täällä. Mut täällä mä kuitenkin oon. *** 16-vuotias Saara on suuresta lestadiolaisesta perheestä. Vajaan 7000 asukkaan paikkakunta ja tiukka uskonnollinen kuri kotona tukahdut...
