kiss my sins away

part 40 : voittamaton

Tanssahtelen huoneessani hymy korvissa ja koetan keksiä söpöä asua kouluun. On taas tulossa erittäin lämmin päivä, kuulemma +23, joten yritän pukeutua sen mukaan. Löydän kaapin perukoilta vanhan Monkista ostetun vaaleanpunaisen lappuhaalarimekon, jonka yhdistän mustiin sukkahousuihin ja mustaan ihonmyötäiseen T-paitaan. Laitan puolet hiuksistani sotkuiselle nutturalle päälaelle vaaleanpunaisella isolla donitsilla. Katson itseäni peilistä ja hymyilen. Tunnen oloni voittamattomaksi.

Menetin eilen neitsyyteni.

Nappaan koulukirjat pöydältä. Psykan, enkun ja saksan kirjat. Tungen ne reppuuni, joka on vaaleanpunaista vakosamettia. Kaiken täytyy olla sävy sävyyn. Tanssahtelen hyräillen alakertaan ja astun keittiöön, missä on äiti sekä kolme perheemme pienintä syömässä aamupuuroa. Annan pusun syöttötuolissa istuvan Sisun päälaelle ja nostan Siirin reppuselkääni. Siiri kikattaa innoissaan ja äiti tuijottaa minua kuin olisin tullut hulluksi.

"Mikäs suhun on menny?" äiti katsoo epäuskoisena.

"Se on rakastunu", Samuel pamahtaa keittiöön kahvikuppi kädessään ja nojailee keittiön tasoon. "Näkeehän sen."

"Älä viitti, oon vaan hyvällä tuulella", tuhahdan ja lasken edelleen kikattelevan Siirin alas. "Ei kai se mikään rikos oo?"

"Ettei vaan olis erään O:lla alkavan ansiota?" Samuel kohottaa kulmiaan kahvinkupin takaa.

Ei, Samuel, se ei ole O:lla alkavan ansiota. Vaan erään A:lla alkavan ansiota. Ja sen, että harrastimme S:llä alkavaa asiaa ja olen siitä maailman Onnellisin, ja se on ainoa O:lla alkava asia, joka liittyy tähän tarinaan.

Äidin kasvoille leviää välittömästi hymy. "Sikskö oot pukeutunut noin nätisti?"

"Pitäähän se Ottoliini nyt hurmata joka päivä", Samuel sanoo lässyttäen ja kun äiti komppaa, oksennan vähän suuhuni.

"Lopettakaa nyt."

"Vitsillä me vaan", Samuel nauraa.

"Mitä sä ees täälä teet?"

"Tuli ikävä teitä", Samuel virnistää ja hellyn saman tien. Samuelilla ja mulla on ollut aina vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Olemme liian samanlaisia luonteeltamme, että se on aiheuttanut aina meidän välille riitaa. Unohdamme riidat kuitenkin aina pian ja hetken päästä olemme taas ihan bestiksiä. Yritän peittää hymyäni, sillä ylpeys ei anna periksi näyttää tuolle idiootille, että koti ei tunnu kodilta ilman häntä.

"Voin heittää sut kouluun samalla ku lähen ajelee Jyväskylään", Samuel ehdottaa. Kuulostaa todella hyvältä, nyt ei tarvitse pelätä että täydellinen kampaukseni menisi tuulessa pilalle ja näytän yhtä söpöltä vielä, kun olen koululla. Että näytän söpöltä Antonia varten.

"Sun vikat kamat on mun huoneessa oven vieressä, käy hakee ne mukaas", sanon Samuelille samalla kun kaadan kahvia takeaway-kuppiini.

"Kyllä, rouva kersantti", Samuel sanoo kämmen sotilaallisesti ohimollaan. Pyöritän silmiäni, mutta en voi olla nauramatta.

***

Solmin Vanssini eteisessä ja astun ulos. Otan hörpyn kahvistani ja vilkaisen Antonin pihalle, johon on ilmestynyt uutuuttaan hohtava hopeinen avomersu. Hänen isä on ilmeisesti tullut takaisin kotiin. Onkohan hän yhtä rento kuin Jutta?

Avaan Samuelin auton oven, joka ei ole yhtään niin häikäisevän hieno kuin naapurissa oleva. Ei todellakaan. Se on varmaan halvin mahdollinen auto, mikä löytyi. Samuel hommasi heti ajokortin täyttäessään 18 ja osti tämän pienen hondan, jotta voi matkustaa Linnean luokse Jyväskylään, missä Linnean perhe asuu. He matkustivat toistensa luo vuoroviikonlopuin junalla kaksi ensimmäistä vuotta. Samuel ja Linnea löysivät toisensa yhteisten kavereiden kautta suviseuroista kolme vuotta sitten. Olin silloin 13-vuotias ja olin niin kateellinen, kun he olivat niin söpöjä. Katselin heitä kävelemässä suviseuroissa käsi kädessä ja haaveilin joskus itsekin olevani yhtä ihastunut — ja jonkun olevan yhtä ihastunut minuun. Vilkaisen auton taustapeilistä Antonin taloa ja hymyilen.

Nyt olen vihdoin löytänyt sellaisen.

Näen ikkunasta Samuelinkin tiirailevan naapurin pihaan, ennen kun hän avaa oven ja istuu kuskin paikalle. "Vittu mitä kermaperseitä noi uudet naapurit. Mercedes Benz. E-sarjan Cabriolet, mitä helvettiä?"

Purskahdan nauruun, mikä tapahtuu aina kun kuulen Samuelin kiroilevan. Hän esittää vanhempieni edessä aina niin kelvollista uskovaispoikaa, mutta vapautuu sillä samaisella sekunnilla kun olemme kahdestaan. Se on aina yhtä koomista. Itse asiaan en viitsi kommentoida mitään.

"Muija oli sit pistäny mun huoneen ihan uusiks", Samuel vaihtaa onneksi aihetta. "Kunnon babypinkki hattarahuone. Sielä hais jo nyt joku vaahtokarkki. Ei oo enää meikän testosteronista tietookaan."

Tiskahdan. "Niin ku sielä ei oo enää sun hikiset treenikamat ympäri lattiaa lemuamassa."

Samuel nauraa ja lähtee ajamaan. "Miten on koulussa menny?"

"Ihan hyvin, ens viikolla on vika koeviikko."

"Älä stressaa siitä, koeviikot ei oo mitään verrattuna kirjotuksiin", Samuel sanoo. Samuel on tämän kevään ylioppilas. Äiti oli ihan raivona, kun Samuel ja Linnea halusivat mennä naimisiin niin kiireellä. Muutenhan se on ihan mahtava asia, mutta se teettää myös äidille hirveästi lisää stressiä ja ylimääräistä hommaa. Kahdet juhlat järjestettävänä toukokuussa. Onneksi Samuel ei kuulemma halua isoja ylioppilasjuhlia, sillä häät oli ykkösprioriteetti. Ymmärtäähän sen, että he halusivat nopeasti naimisiin, että pääsevät muuttamaan vihdoin yhteen. Ja saavat oman rauhan.

Ymmärrän heitä nyt vielä paremmin.

Vatsanpohjassa alkaa tuntua jännitys, kun kaarramme koulun pihaan. Näen Eerikan, Marikan ja Miljan seisomassa koulun tupakkanurkalla. Huokaan.

"Ainii meinasin unohtaa", Samuel sanoo ja avaa auton keskikonsolin lokeron ja ojentaa sieltä kaksi tupakka-askia, jotka on kiedottu yhteen vaaleanpunaisella lahjanarulla. "Jäähyväislahja", Samuel virnistää.

"Urpo, sähän tässä oot lähtemässä."

Samuel kohauttaa olkiaan ja vetää minut halaukseen. "Nähään parin viikon päästä, nappula."

Meinaan purskahtaa itkuun. Sisäistän vasta nyt, että Samuel oikeasti muuttaa nyt pois kotoa, enkä näe häntä enää joka päivä. Rutistan häntä kovemmin, en halua että hän näkee silmissäni uhkaavasti lähestyvät kyyneleet ja saa vittuilun aihetta. Irtaudun halauksesta silmiin katsomatta ja tungen askit reppuuni. "Kerro Linnealle terkut."

Samuel nyökkää ja heitän oven kiinni. Auto kaartaa pois koulun pihalta ja huomaan Eerikan porukan katselevan minua. "Sisarusrakkautta", Eerika lässyttää ilkeällä äänellä. "Sitä enempää et tuu ikinä saamaankaan, vitun lesta."

Huokaan. Miten nuo aina jaksaa? Kerään kaiken itsevarmuuteni ja kävelen heitä kohti tupakkapaikalle. En katso edes heitä päin kun ohitan heidät ja sytytän tupakan.

"Ei oikeen sovi sun imagoon, pinkit vaatteet ja rööki", Eerika jatkaa ja Milja purskahtaa nauruun.

"Ei nii, näytät ihan joltain possulta", Milja piipittää.

"Eksä joudu helvettiin, ku sulla on noin lyhyt mekko?" Marika yhtyy keskusteluun.

Eerika nauraa. "Possu kärtsää sielä helvetissä, siitä tulee sellanen ohuenohut savuporsasleikkele."

He nauravat räkäisesti, kun Eerika jatkaa juttua kuvaillen oikein tarkasti, kuinka perheeni saa minusta sitten ilmaisen joulukinkun. "Kerranki tarpeeks iso teiän jättiperheelle", Marika kikattaa. Nojaan seinää vasten pää taaksepäin kallellaan, puhaltelen savuja ulos ja olen kuin heitä ei olisikaan. En alennu heidän kanssaan samalle tasolle.

Tumppaan tupakan seinään ja kävelen Eerikan eteen naama peruslukemilla. Katson Eerikaa silmiin.

"Saitteko kaiken sanottua?" sanon kulmat koholla ja pakotan itselleni hymyn naamalleni. Eerika katsoo ihmeissään, kun vihdoin avasin suuni. Yksikään heistä ei sano mitään - kerrankin. Pyyhällän heidän ohitseen hiuksia heilauttaen ja kävelen kohti koulun ovia. Muutaman metrin jälkeen pysähdyn ja käännyn heitä kohti.

"Ja hei—" osoitan katseellani Eerikan haaroväliä. "—sun housun vetskari on muuten auki."

Eerika katsoo alas ja valahtaa ihan punaiseksi. Jatkan matkaa ja kuulen takanani vaimeasti Eerikan haukkuvan kaverinsa vitun aivokuolleiksi idiooteiksi, kun eivät olleet huomanneet asiaa. En voi olla nauramatta.

Voittamaton Saara Kantola.