kiss my sins away

part 55 : gaudeamus igitur

Siru rapistelee hermostuneena käsissään sellofaaniin käärittyä ruusukimppua. "Mä en oikeesti pysty tähän."

"Meidän on pakko."

"Mitä jos ne tekee Mariuksesta rikosilmotuksen?" Siru niiskaisee ja myös minua meinaa alkaa itkettää.

Siru täytti pari päivää sitten 16, joten hän on nyt yli suojaikärajan. Siru ja Marius ovat yhdessä niin onnellisia, että en kyllä kestäisi jos isä katsoisi heidän suhteensa olevan rikollista. Sokeakin näkee, että niin ei ole. Mutta se nyt vain on fakta, että alle 16-vuotiaan kanssa käyty seksuaalinen kanssakäyminen on rikoslain mukaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, vaikka toinen olisi ollut seurustelun alkuvaiheessa muutamaa kuukautta vaille 16 ja se olisi tehty molempien suostumuksella. Tuo rikosnimike kuulostaa ihan hirveältä. Varsinkin, kun heidän henkiset ikänsä kohtaavat ikäeronsa puolivälissä, kun Siru on ikäisiään huomattavasti aikuisempi ja Marius on, no, Marius. Kun he ovat yhdessä, heidän ikäeroa ei edes tajua.

Astumme monitoimitalon sisään ja jalkani tärisevät. Alan saman tien kaipaamaan turvallisia tasapohjaisia vanssejani, nämä korkokengät oli surkea valinta. En edes pääse niillä juoksemaan pakoon, hitto, en tiedä pystynkö edes kävelemään.

Katselen eteeni ilmestyvää monitoimitaloa, suurta liikuntasalia, jossa on yleensä kaikki tämän kaupungin koulutapahtumat, sillä istumapaikkoja on niin paljon. Katsomot vedetään seinästä ja laskeutuvat parvelta asteittain alas liikuntasaliin. Istumapaikat on jaettu neljään eri osaan, joita kaikkia erottaa katsomon tasoille vievät portaat. Seisomme niistä ensimmäisen yläpäässä ja tunnen satojen silmäparien tuijottavan meitä.

Ensimmäinen portaikko on lukiolaisille.

"Tsemppiä, laita viestiä jos näät äitin", sanon ja halaan Sirua. "Oot rakas."

Siru rutistaa minua takaisin. "Niin säkin."

"Ja Marius, oli kiva tuntee", sanon ja jopa hymyilen hieman. Marius virnistää takaisin, iskee minulle silmää ja näyttää yllättävän rennolta ottaen huomioon, että hän luultavasti saa tänään halosta päähän. Parivaljakko häviää etsimään vapaita paikkoja muille vieraille tarkoitetusta katsomosta, sillä aikaa kun itse jään Antonin viereen seisomaan ensimmäisten portaiden yläpäähän ja tartun häntä kädestä.

Kun Anton painaa suukon poskelleni kaikkien lukiolaisten edessä, en voi olla huomaamatta kuinka Eerikan ilme venähtää ja hänen hännystelijänsä katsovat meitä suu auki. Henna ei kehdannut kertoa mistään bileissä tapahtumista asioista, joten sen suhteen olemme saaneet olla rauhassa. Jos tästä päivästä ei seuraa mitään muuta hyvää, niin ainakin Eerikan kateudesta vihreä naama on ainakin ollut näkemisen arvoinen.

Tunnen oloni vähän itsevarmemmaksi ja uskallan taas hengittää. Onneksi minulla on sentään Anton vierelläni.

Istumme katsomon yläreunassa oleville vapaille paikoille. Yritän varovasti vilkuilla omaa perhettäni muista katsomoista, mutta en löydä heitä katseellani. Tulevat ylioppilaat istuvat useassa siistissä rivissä liikuntasalin oikealla puolella. Ensin silmääni osuu Elisa, joka on ainoa tytöistä, kenellä on puku päällään. Näen siellä myös Samuelin, joka vilkuttaa meille iloisesti. Ainakin kolme henkilöä perheessämme hyväksyy meidän suhteemme — Siru, Samuel ja Milli, joten enää kymmenen muuta ihmistä hurmattavaksi.

Voi helvetti.

"Kiitti ku suostuit tähän", kuiskaan Antonille.

"Sun takii mitä vaa", Anton sanoo suloisesti hymyillen. "Vaikka sit haulikol otsaan", hän lisää virnistäen ja saa sillä pienen osan minusta rennoksi.

Suvivirren pianosäestys alkaa ja kaikki nousevat seisomaan. Liikutun aina kyseisestä laulusta, se tuo mieleeni niin paljon ihania muistoja koulun päättäjäisjuhlista, kuinka Mintun kanssa suunnittelimme tulevan kesän tapahtumia, piknikkejä, huvipuistoreissuja ja jännitimme kesän suviseuroja. Se oli ihan parasta, oikeasti.