kiss my sins away

part 44 : marius

Pyörin huoneessani hermostuneesti ympyrää ja katselen eri asuvaihtoehtoja. Tasaisin väliajoin vilkaisen puhelinta, johon ei ole edelleenkään tullut yhtäkään viestiä tai soittoa. Kokeilen vaaleanpunaista kollaripaitaa. Ei, vaaleanpunainen saa kasvoni nyt näyttämään pinkiltä. Tai no, possulta, niin kuin Milja sanoi. Heitän paidan takaisin kaappiin ja otan seuraavan. Monkin pilkullinen mekko. Ei. Näytän ihan joltain kirjastontädiltä. Kukkamekko? Ei. Liian kesäinen. Adidaksen t-paita? Liian arkinen. Murahdan tuskallisesti ja rojahdan sängylle vilkaisemaan puhelinta. Ei vieläkään viestiä.

Oli niin lähellä, että en lyyhistynyt koulun pihalle itkemään, kun kuulin taas äänet päässäni. Yritin hengittää syvään ja esittää, kuin en kuulisi niitä ollenkaan. Se onneksi tehosi ja päätin, että nyt saa riittää. Olen niitä vahvempi, oli Anton minun tukena tai ei. Anton ei laittanut minulle mitään viestiä, eikä hän edes vilkaissut kertaakaan koulussa minuun päin. Ei maanantaina, ei eilen, ei tänään.

Siivosin eilen koulun jälkeen koko talon ja olin koko illan lapsenvahtina, että äiti ja isä pääsivät käymään koiran kanssa pitkällä hengähdyslenkillä kahdestaan. Yritin pitää itseni kiireisenä, etten ajattele liikaa. Luin pienimmille myös iltasadun ja heräsin jopa yöllä syöttämään itkemään heränneen Sisun, ettei äidin tarvitse. Äiti oli todella kiitollinen, joten ei tarvinnut edes anella, kun kysyin, voinko mennä Mintulle yöksi keskellä viikkoa.

Paitsi että en ole menossa Mintulle. Päätin, että lähden bileisiin. Oli kutsua tai ei.

Olen niin kyllästynyt olemaan se tyyppi, joka muuttuu näkymättömäksi aina kun puhutaan bileistä. Haluan näyttää kaikille, että olen hyvä tyyppi. En aio tällä kertaa jäädä näkymättömäksi. Haluan olla normaali, koska minä olen normaali.

Ja minun on pakko nähdä Anton.

Vaatekriisi saa nyt odottaa. Vedän tuolin peilin eteen ja napsautan suoristusraudan päälle. En yleensä ikinä jaksa laittaa hiuksiani, paitsi sotkunutturalle, mutta nyt panostan ihan kaikkeen. Haluan näyttää niin coolilta että Anton ei edes uskalla olla minulle enää vihainen. Suoristusrauta piippaa ja alan kääntelemään sillä hiuksiini laineita. Haluan hiusteni olevan mahdollisimman tuuheat, joten suihkautan niihin vielä volyymihiuslakkaa. Täydellistä.

Palaan takaisin vaatekaapilleni. Mikä olisi hyvä teemaväri? Possun vaaleanpunainen se ei ainakaan ole. Keltainen? Ei, ihan liian iloinen. Musta? Ehkäpä. Se kuvaa tämän hetkistä sielunmaailmaa ainakin täydellisesti. Vedän kaikki mustat vaatteeni sängylle ja yritän etsiä hyvää yhdistelmää. Päädyn mustaan pitsireunaiseen pikkutoppiin (jota pidän löysien villapaitojeni alla enkä koskaan ikinä sellaisenaan, mutta tämä on spesiaalitilanne) sekä mustaan skater-hameeseen. Nämä yhdistän vielä mustaan biker-nahkatakkiin ja päähäni laitan mustan Brixtonin kipparilakin, jota en ole uskaltanut käyttää vielä kertaakaan. Katson itseäni peilistä — näytän ihan muotibloggaajalta. En voi olla hymyilemättä.

Nappaan pikkulaukkuuni tupakka-askin, sytkärin ja lompakon. Onneksi porukat lähtivät käymään perhetutuilla kylässä, joten tällä kertaa voin huoletta mennä suoraan tässä asussa ulos. Vatsanpohjassa alkaa tuntua pieni jännitys. Ei pelkästään bileiden takia, vaan myös siksi että olen ennen sitä menossa käymään Mariuksen luona.

Kerroin Sirulle eilen aikeistani ja pohdin ääneen että mistä saisin rohkaisuksi vähän alkoholia. Kävi ilmi, että hän on satunnaisesti itsekin juonut Mariuksen luona pari lasia viiniä silloin tällöin. Siru ehdotti, että Marius varmaan mielellään hakisi minulle oman pullon. Suostuin siihen, koska ei minulla ole kauheasti muitakaan vaihtoehtoja. Siru oli ihan innoissaan, että vihdoin tapaan Mariuksen. "Tuu ennen niitä bileitä käymään sielä, meen sinne suoraan koulusta", Siru sanoi innoissaan.