kiss my sins away

part 39 : haluun sua

Anton kaataa isoon kuppiin kahvia. "Otatsä?"

"Joo, kiitti."

"Kelasin mennä röökille, tuutsä kans?"

Vilkaisen hänen vanhempiensa makuuhuoneeseen. "Eikö sun äitiä haittaa?"

Anton katsoo minua huvittuneena ja pudistaa päätään. "Se polttaa välil itekki nii ei sil oo varaa nillittää."

"Aivan", vastaan. Tämä perhe on niin eri maailmasta kuin omani. Itse saisin kotiarestia viikoksi, jos äiti löytäisi minut rööki huulessa terassilta. Olen kyllä satunnaisesti nähnyt Samuelin ja Sirun siellä tupakalla, mutta he ovat niin erottamaton kaksikko ettei siihen kehtaa mennä väliin.

Ulkona on edelleen aivan ihana ilma, varmaan yli 20 astetta jo, enkä voi olla ihailematta edessäni olevaa peltomaisemaa. Vaikka Antonin ja meidän takapihalta on lähestulkoon samat näkymät, täällä ollessani unohdan missä olen. Meidän pihalla näen vain sotkuisen, lelujen täyteisen pihan, trampoliinin sinisine suojineen ja turvaverkkoineen, kulahtaneen koirankopin ja -häkin (jossa Milli ei ole viihtynyt pienintäkään sekuntia sen jälkeen kun muutti meille). Kotona ollessani en näe kaunista peltomaisemaa sen takana. Antonin piha on koskematon, joten pelto on ainoa mihin katseeni kiinnittyy. Toukokuu on ollut jo pitkään niin lämmin, että luonto alkaa herätä eloon. Tekisi mieli vain sukeltaa heinien sekaan ja mennä Sirun kanssa räpsimään kuvia.

"En malta venaa et on kesäloma", Anton huokaisee kasvot taivaalle aurinkolasit nenällään. Hän röhnöttää miltei makuuasennossa puoliksi portailla, ja puoliksi portaiden jälkeen tulevalla tyhjällä tasolla, joka on talon ulkopuolella nurmikon päällä. Ikään kuin terassi, jonka perässä on toinen terassi. "Onks sul muuten kesätöit?"

"Ei", huokaan. "Oon mä pistäny kaupungille ja seurakunnalle hakemuksia mut täällä ne menee tosi nopeesti."

Anton katsoo mua ja virnistää. "Enempi aikaa mulle."

Auringon lämmön ja Antonin suloisen hymyn voimasta vajoan sillä samalla sekunnilla haavemaailmaan — näen meidät juoksemassa käsi kädessä uimaan lämpimän päivän päätteeksi, meidät siellä suutelemassa, ympärillämme romanttista höyryä kun vesi on illalla ilmaa lämpimämpää. Näen meidät nuotion loimussa käsi kädessä vilttiin kääriytyneenä uimareissun jälkeen illan hämärtyessä.

Vain me kaksi.

"Paitsi et mä kyl salee meen Stadiin joksku aikaa", Anton poksauttaa haavekuplani.

Tietenkin. Kerkesin jo unohtaa, että Antonilla on toinenkin elämä. Ja se on Helsingissä. Ja se on varmasti miljoona kertaa mielenkiintoisempi kuin hänen elämänsä täällä. Tottakai hän menee Helsinkiin. Itsekin menisin.

"Ai", saan sanotuksi. "Töihin vai?"

"En viel tiiä. Faijan frendi on kans rakennusjohtaja ja se haluis mut sinne duuniin. Ne rakentaa jotain isoo palvelukotii ja tarvis sinne ylimääräsii vahvoi käsii", Anton virnistää.

Vahvat kädet olenkin jo pistänyt merkille, en vain haluaisi päästää niitä mihinkään rakennustyömaalle. Haluan kietoutua niihin ja pysyä niiden turvallisessa syleilyssä. Huomaan katselevani Antonin paljaita käsivarsia ja muistelen hänen paljasta vartaloaan huultani purren. Anton huomaa sen, kurkkaa aurinkolasiensa alta ja kohottaa kulmiaan kysyvän näköisenä. "Mitä sä oikeen kattelet?"

"En mitään."

"Etpä", Anton sanoo ja nuolaisee huuliaan hitaasti. Tuttu kihelmöinti leviää kroppaani. Olen edelleen jättihupparissani ja mustissa leggingseissä, joten minulle tulee erittäin kuuma. Antonin virne, hänen kosteudesta kimmeltävät huulet sekä seksikkäät käsivarret ja porottavan kuuma auringonpaiste ei auta asiaa yhtään.