kiss my sins away

part 88 : kokonainen

Katson suu auki eteeni ilmestynyttä parivaljakkoa, johon en olisi villeimmissä unelmissanikaan uskonut törmääväni suviseuroissa. Tai ylipäätään missään.

Saga hihittää kuin viimeistä päivää Antonin nostaessa häntä ilmaan. Kun Anton laskee hänet alas, hän nappaa Sagan pipon ja laittaa omaan päähänsä, joka saa siskoni hihityksen lisäksi myös kiljumaan ja hyppimään. Kuulen Antonin naurun ja näen hänen täydellisen valkoisen hammasrivistönsä välkkeen, kun hän pelleilee 6-vuotiaan pikkusiskoni kanssa. Siis Anton. Pelleilemässä Sagan kanssa. Ihan tosi, olenko piilokamerassa?

"Mitä ihmettä tää on?" saan sanotuksi, kun he lopettavat pelleilyn ja tulevat lähemmäs. Anton laskeutuu ojan reunalle istumaan noin puolen metrin päähän ja Saga istahtaa hänen polvelleen niin tottuneesti, kuin olisi istunut siinä koko pienen elämänsä. Joudun kirjaimellisesti hieromaan silmiäni uskoakseni, että tämä kaikki mitä näen tapahtuu oikeasti.

"Eiks se oo ilmiselvää?" Anton virnistää. "Mä kidnappasin sun systeris."

Saga alkaa taas hihittää, tällä hetkellä pikkuruinen käsi hänen suunsa edessä. Hän ilmeisesti ajattelee olevansa jotenkin ylivoimainen, kun itse istun ojan pohjalla ja hän saa kunnian istua poikaystäväni polvella. Poikaystäväni, jonka virnistys aiheuttaa miljoonia perhosia vatsaani ja kämmenet hikoamaan. Anton näyttää syötävän söpöltä Ponkesin pipo päässään.

Yritän saada puetuksi pääni sisällä toisiinsa törmäileviä sanoja. "Mut.. Sähän lähit.. Mä näin ku sä nousit bussiin. Ei se voinu olla kukaan muukaan. Et sä voi mennä bussiin ja olla yhtäkkiä taas siinä."

"Itseasias kyl se olin mä", Anton vastaa hieman nolona ja nojaa leukaansa Sagan päälakeen. Se saa pikkusiskoni nostamaan katsettaan ylöspäin Antonia päin ja katsoo poikaystävääni ihaillen. Anton on selvästi saanut yhden ihailijan lisää fanikerhoonsa. Näky saa sydämeni sulamaan kuin jäätelö kuumana kesäpäivänä tötteröä pitkin ja alkaa pamppailla entistäkin kovemmin. Anton vilkaisee Sagaa ja näyttää mietteliäältä. Kuin hän miettisi, mitä kaikkea voi 6-vuotiaan edessä sanoa. "Sit mä kelasin miten tyhmä oon ja jäin muutaman pysäkin pääst pois."

"Oikeesti?"

"Jep", Anton sanoo niskaansa hieroen. Jos välissämme ei olisi kuusivuotiasta virnuilevaa pikkutyttöä, vetäisin hänet ojan pohjalle, hukuttaisin suudelmiin ja pyytäisin anteeksi. Ja pakottaisin hänet pyytämään anteeksi sydänkohtauksesta, jonka hän melkein minulle aiheutti. Ja pyytämään anteeksi myös taittuneesta nilkasta, joka on ainakin yhden sadasosan hänen syytään. Juuri kun olen kertomassa etten ole ojan pohjalla muuten vain rentoutumassa, Saga avaa suunsa.

"Kerro jo! Kerro, mitä sitte tapahtu", Saga hihkuu taputtaen käsiään yhteen.

Anton hymyilee Sagalle ja alkaa kertoa.

-
A N T O N
-

5 tuntia aikaisemmin..

Tätä Saara ei tuu antaa mulle ikinä anteeks.

Vaikka tuntuuki ihan vitun paskalta et se häpee mua, nii kyl mä toisaalta tajuun. Mä tajuun, et se ei häpee mua sil taval ku muut aiemmin. Tää on paljo isompi juttu sille ku mulle, eikä mun olis pitäny alkaa skitsoilee. Oli ihan vitun impulsiivinen veto vaa häipyy sanomatta mitää.

En mä vittu oikeesti voi lähtee.

En mä voi jättää Saaraa tonne. Se sekoo ku se tajuu et mä oikeesti lähin. Toi oli sille niin iso juttu ja mä en oo nyt tukemas sitä.

Tääl bussis ei oo ketää muuta ku mä ja joku vanha pariskunta, koska ei kukaan nyt tähän aikaan viel tuolta lähe pois. Siel on bileet vasta alkamas.