Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

Prologi

Oranssivalkoinen naaraskissa seisoi hievahtamatta paikoillaan ja tuijotti muutaman hännänmitan päässä lumisilla kalliolla liikkumatta makaavaa kissaa. Hän ei kyennyt liikahtamaankaan saatikka edes tajunnut ympärillään riehuvaa taistelua, vaikka vihaiset ulvaisut kaikuivat entisestään kylmenevässä lehtikadon auringonlaskussa kissojen taistellessa toisiaan vastaan. Toiset puolustaakseen reviiriään, toiset saadakseen sitä lisää.

Vähän matkan päässä makaavan kissan silmät olivat lasittuneet ja tuijottivat eteenpäin mitään kuitenkaan näkemättä. Oranssivalkoinen naaras hädin tuskin huomasi oranssiraidallisen kissan ryntäävän ruumiin luokse kauhistunut ilme kasvoillaan ja sydäntä särkevän ulvaisun kaikuessa ilmassa.

Äkkiä kalliolla seisova kissa tunsi lavassaan kevyen kosketuksen ja saatuaan viimein itsensä liikkeelle kääntyi katsomaan yllättäen hänen vierelleen ilmestynyttä tulijaa. Tämä ei näyttänyt tutulta, mutta naaras ei jaksanut välittää.

"Minä sain luvan tulla hakemaan sinua. Meidän on aika mennä", kissa lausui lempeällä äänellä mutta oranssivalkoinen naaras tuskin kuuli, koska hänen päänsä oli täynnä kysymyksiä, joita hän ei pystynyt ymmärtämään tai joihin hänellä ei ollut vastauksia.

"O-olenko minä kuollut?" hän kysyi, vaikka sanat olivat juuttua hänen kurkkuunsa niitä lausuessa. Paikalle saapunut tummanraidallinen kissa huokaisi hiljaa ja seurasi hänen katsettaan liikkumattomaan klaanikissaan, jonka luokse kiirehtinyt soturi ulvoi surusta. Tämä oli varma, että naaras tiesi itsekin vastauksen, mutta siitä huolimatta hän maukui:

"Oli sinun vuorosi liittyä Tähtiklaaniin."

"Se ei voi olla totta", oranssivalkoinen kissa maukui henkeään haukkoen. Hän oli ollut vielä liian nuori kuolemaan. Miten hänen ruumiinsa luokse kiiruhtanut emo ja parantajan polun valinnut sisarensa voisivat selvitä tästä? Hänen olisi pakko päästä takaisin. Taistelu oli ollut vasta hänen ensimmäisensä eikä hänen alun perin olisi pitänyt siihen edes osallistua. Vihollisia oli kuitenkin ollut ihan liikaa eikä hän ollut voinut jättää klaanitovereitaan pulaan ja vain katsoa vierestä aukion reunalla kasvavien lumisten pusikoiden piilossa.

"Joskus asiat eivät mene niin kuin me suunnittelemme", kolli selitti hiljaisella äänellä ja silitti hänen lapaansa rauhoittavasti. Sitten tämä nosti katseensa ylös taivaalla selvästi näkyviin tähtiin, jossa heidän kotinsa olisi, ja myönsi:

"Myrskyklaani on joutunut kokemaan suuria menetyksiä lyhyen ajan sisällä. Edes Tähtiklaani ei ole voinut vaikuttaa tapahtumiin ja olemme joutuneet vain voimattomin tassuin katsomaan vierestä. Ajat kuitenkin muuttuvat ja varjoista kasvaa soturi, joka pelastaa koko klaanin. Hänen polkunsa on valittu eikä se tule olemaan helppo, kuten ei kenelläkään Myrskyklaanin kissalla."

"Sinun aikasi oli lyhyt mutta pystyt nyt seuraamaan ja suojelemaan rakastamiasi kissoja tähdistä. Tule, meidän aikamme on nyt mennä", kolli kehotti lohduttavasti ja nousi taas seisomaan. Taistelu riehui edelleen heidän ympärillään, vaikka useat kissat olivat jo lähteneet karkuun. Äänet peittyivät surevan emon surusta raivokkaaseen ulvontaan, kun tämä hyökkäsi lähimmän vihollisen kimppuun kostaakseen pentunsa kuoleman.

Oranssivalkoinen nuori kissa katsoi viimeisen kerran omaa ruumistaan ennen kuin pakotti raajansa liikkeelle ja lähti seuraamaan häntä hakemaan tullutta tähtikissaa. Tämä laski häntänsä hänen lavalleen ja ohjasi hänet oikeaan suuntaan. Niin kaksi kissaa lähtivät paikalta jälkiä jättämättä ja kenenkään edes tietämättä, että he olivat siellä olleet.

_________________________________________________________

- Satakieli