Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

11. osa

Myrkkypentu ei heti erottanut hämärän metsän seassa liikettä mutta hänen ympärillään leijui vieraiden kissojen haju, jota hän ei ollut hirviön pelottamana aluksi huomannut. Hän tunsi Tillin painautuvan kylkeään vasten ja yritti olla kuulostamatta pelokkaalta maukuessaan pimeyteen:

"Kuka siellä?"

Äkkiä hän näki, kuinka pensaat heilahtivat ja niiden takaa heitä kohden käveli tummanpunaruskea kolli, jonka perässä tuli lumenvalkoinen naaras. Myrkkypentu kuvitteli heidän olevan ainoita, kunnes hänen ja Tillin kokoinen kullanruskean ja valkoisen kirjava naaras loikki muiden saapuneiden kissojen luokse. Toisin kuin vanhemmat kissat tämä ei näyttänyt vihamieliseltä vaan enemmänkin vain uteliaalta.

"Olette tunkeutuneita meidän reviirillemme!" punertava kolli murisi ja näytti siltä kuin voisi hyökätä heidän kimppuunsa hetkenä minä hyvänsä. Myrkkypentu ei ollut ikinä nähnyt yhtä isoa kissaa, ja hän katsoi tätä silmät suurina kunnioituksesta. Siinä samassa hän tajusi kaikkien olevan hoikkia ja lihasten pullistelevan kiiltävien turkkien alla.

"Klaanikissoja?" Tilli kuiskasi hänen korvaansa pelokkaalla äänellä. Tämä oli ollut itsevarma tehdessään päätöksen Sulan luota lähtemisestä mutta nyt kaikki se tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen. Myrkkypentu ei vastannut mitään, mutta sama ajatus oli tullut hänenkin mieleensä heti, kun hän oli kissat nähnyt.

"Mitä teette täällä?" isokokoinen kolli kysyi vihamielisesti ja Myrkkypentu nielaisi nopeasti ennen kuin sai vastattua tuskin kuuluvalla äänellä:

"Etsimme metsän klaaneja."

"No nyt olette löytäneet yhden sellaisen", kolmesta paikalle tulleesta kissasta lumenvalkoinen naaras tokaisi, "miksi etsitte klaaneja?"

Toivo kasvoi Myrkkypennun sisällä, kun hän sai vahvistuksen, että klaaneja todella oli olemassa. Koko päivän etsimisen jälkeen he olivat viimein löytäneet etsimänsä. Ehkä hän nyt pääsisi takaisin oikeaan kotiinsa. Hän oli kokonaan unohtanut, että klaaneja olisi yhteensä neljä, eikä hänen mielessäänkään käynyt ajatus, olivatko löydetyt kissat juuri siitä klaanista, josta hänkin oli lähtöisin.

"Me...minä kuuluin ennen klaaniin mutta emoni kadotti minut metsään. Tulimme ystäväni kanssa nyt etsimään synnyinklaaniani", Myrkkypentu selitti nyt jo hieman varmemmalla äänellä.

"Sinäkö kotoisin metsästä?" tummanpunaruskea kolli murahti epäilevästi ja kumartui lähemmäs haistelemaan heitä, "haisette molemmat kaksijaloilta ja ulkonäöstänne päätellen olette kotikisuja."

Myrkkypentun oli pakko myöntää, että he eivät muistuttaneet näitä kissoja kovinkaan paljon.  He näyttivät paljon paremmin syöneiltä eikä heillä ollut samanlaisia lihaksia kuin näillä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata, kun lumenvalkoinen naaraskissa astui klaanitoverinsa viereen. Vaikka hän ei ollutkaan huomioinut asiaa sen enempää, hän oli kyllä huomannut, että kyseinen naaras oli tuijottanut häntä normaalia pidempään naamallaan miettiväinen ilme.

"Verikierre, odota", tämä keskeytti.

"Mitä nyt Kallojenkasa?" Verikierteeksi kutsuttu kissa ärähti närkästyneenä keskeytyksestä. Kallojenkasa kumartui lähemmäs kollia ja kuiskasi jotakin tämän korvaan. Kun naaras oli sanonut sanottavansa, tämä astui taas askeleen kauemmas ja osoitti hännällään Myrkkypentua.

Verikierre käänsi pistävän katseensa häneen ja tarkasteli häntä kauan kuonosta hännänpäähän. Tämän tuijotus sai pienen kollin olon hieman epämukavaksi mutta hän esti itseään kiemurtelemasta hermostuneena paikoillaan. Vihamielinen ilme klaanikissan naamalla lientyi hieman mutta tämä näytti edelleen hyvin epäluuloiselta.