Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

70. osa

"Vauhtia nyt Huutotassu", Myrkkykiemura maukui sateen läpi tuskastuneena tummanoranssille oppilaalle, joka loikki hänet ja Lintupuun kiinni, ja oli iloinen, että tämä teki edes kerran niin kuin hän käski. Hän ei ollut muistanut, kuinka turhauttavaa tämän kanssa partioiminen oli, koska edellisestä kerrasta oli jo jonkin aikaa.

He olivat ohittaneet Aurinkokivet vain hetki sitten ja kulkivat nyt lähellä jokea pysähtyen merkkaamaan Myrskyklaanin reviirin rajoja vähän väliä, vaikka sade huuhtoisi ne kuitenkin pian melkein olemattomiksi. Jokiklaanin reviiri joen toisella puolella näytti rauhalliselta eivätkä he olleet nähneet siellä kertaakaan liikettä. Mustaturkkinen kolli myös toivoi, että asia pysyisi niin eikä heidän tarvitsisi tavata jokiklaanilaisia.

"Saanko minä laittaa seuraavan merkin?" Huutotassu pyysi häntäänsä innostuneesti heiluttaen.

"Hyvä on", Myrkkykiemura myöntyi, "mutta ole nopea ja ota meidät sitten kiinni."

Oppilas nyökkäsi reippaana, minkä jälkeen Myrskyklaanin varapäällikkö lähti jatkamaan matkaa. Hän silmäili metsää joen toisella puolella varuillaan, koska Jokiklaanin haju oli alkanut voimistua, ja hän arveli partion olevan lähellä.

"Myrkkykiemura, Huutotassu ei ole vieläkään tullut", Lintupuu askeleen hänen edellään huomautti äkkiä ja tämän katse oli kiinnittynyt suuntaan, josta he olivat juuri tulleet. Myrkkykiemura vilkaisi taakseen ja yllättäen hänelle tuli tunne, että jotain oli tekeillä. Tunne sai hänen turkkinsa kihelmöimään, mutta hän pyrki pysymään rauhallisena.

"Meidän on parasta käydä katsomassa, minne hän jäi", hän päätti mutta ei jäänyt odottamaan raidallisen soturin mielipidettä vaan kiirehti takaisin samaa reittiä. Huutotassun hajua ei löytynyt, joten tämä ei ollut ilmeisesti vieläkään lähtenyt paikalta, jonne he olivat tämän jättäneet.

"Pysykää poissa älkääkä tulko lähellekään meidän reviiriämme!" kuului kirkas oppilasääni, ja se sai Myrkkykiemuran kiihdyttämään huolestuneena vauhtia, koska hän oli varma, että Huutotassu puhui joillekin jokiklaanilaisille. Äkkiä hän näki puiden seasta joen vierellä olevalla kivellä pomppivan kollin.

"Huutotassu!" hän ulvaisi raivostuneena pysähtyessään korvat sateen takia luimussa ja tassut lipsuen kiven viereen. Tämä kääntyi katsomaan häntä viattoman näköisenä. Myrkkykiemuran katse oli kuitenkin kiinnittynyt joen vastarannalle, jossa hän näki tutun tummanruskearaidallisen soturin. Roiskenokkosen vierellä seisoi leopardikuvioinen kolli, joka pienestä koosta päätellen oli vasta oppilas. Myrkkykiemura kohtasi hetkeksi toisen klaanin soturin katseen, joka huokui vihaa. Tämä ei kuitenkaan sanonut mitään vaan viittoili vain oppilaan mukaansa ja kääntyi kadoten omalle reviirillään olevien kaislojen sekaan.

"Hyvä, menkää vain sinne, minne kuulutte!" Huutotassu kiljaisi voitonriemuisesti näiden perään, ja mustan varapäällikön teki mieli takoa järkeä oppilaan päähän.

"Nyt alas sieltä kiveltä!" hän ärähti kiukkuisena, "saat seuraavan kuun vaihtaa kaikista pesistä sammaleet ihan yksinäsi, kun Onnentassu on harjoittelemassa."

Se sai tummanoranssiin oppilaaseen liikettä mutta kivi tämän alla oli sateen ja joesta tulleiden roiskeiden liukastama, ja Huutotassun takajalat menettivät pidon kiven pinnalla. Tämä horjahti kohti jokea ja yritti epätoivoisesti saada etutassuillaan jostakin kiinni.

"Apua!" kolli huusi mutta huuto katkesi, kun tämä upposi veteen. Kaikki oli tapahtunut vain silmänräpäyksen aikana. Raivo, jota Myrkkykiemura oli tuntenut, vaihtui samalla hetkellä kauhuksi ja hänen silmänsä suurenivat järkytyksestä. Hän tai Lintupuu eivät ehtineet tehdä mitään estääkseen oppilasta putoamasta.

"Huutotassu!" Myrkkykiemura ulvaisi kauhistuneena ja ryntäsi alavirtaan etsien epätoivoisesti katseellaan tummanoranssia turkkia vellovan virran seassa. Äkkiä hän huomasi veden pinnalle kohoavan pään vähän matkan päässä.

"Auta!" Huutotassu ulvoi hätääntyneenä vettä suustaan sylkien ennen kuin upposi jälleen veden alle. Nyt Myrskyklaanin varapäällikkö piti katseensa tiukasti tässä ja juoksi niin nopeasti kuin pystyi eteenpäin päästäkseen tämän edelle. Vähän matkan päässä oli pieni kieleke, jolle hän syöksyi. Hän kurkotti tassullaan yltääkseen oppilaaseen mutta juuri sillä hetkellä virta veti tämän taas syvemmälle. Hän horjahti kohti jokea ja jos Myrkkykiemuran perässä tullut Lintupuu ei olisi napannut hänestä kiinni, hän olisi nyt oppilaan seurana virran vietävänä.

Äkkiä Jokiklaanin puolelta veteen syöksyi tummanruskearaidallinen kissa. Tämä tottuneen näköisenä pitkin tassunvedoin polski eteenpäin ja näytti tietävän täsmälleen, mitä oli tekemässä. Myrkkykiemura katsoi silmät selällään, kuinka tämä yllättäen sukelsi. Pian vedenpinnan yläpuolelle kuitenkin nousi kaksi päätä ja jokiklaanilainen lähti vetämään tummanoranssia oppilasta kohti rantaa. Kerran molemmat katosivat jälleen näkyvistä mutta palasivat Myrkkykiemuran helpotukseksi pinnalle.

Hän syöksyi rannalle Lintupuu perässään ja auttoi Roiskenokkosta kantamaan Huutotassun kuivalle maalle. Jokiklaanin soturi ravisti turkkiaan päästettyään otteen oppilaasta mutta tämä jäi makaamaan liikkumattomana paikoillaan. Läpimärkänä tämän tummanoranssi turkki näytti tavallistakin tummemmalta.

"Hän on kuollut", kuului naukaisu mutta Myrkkykiemura ei halunnut uskoa sitä.

"Huutotassu", hän maukui epätoivoisesti ja tökki tätä tassullaan. Oppilas ei kuitenkaan avannut silmiään, eikä hän nähnyt tämän kyljenkään kohoilevan.

"Jos olisit pitänyt oppilaasi paremmin kurissa, hän ei olisi pudonnut veteen ja hukkunut", Roiskenokkonen kivahti ja Myrkkykiemura kuuli tämän astuvan veteen.

"Kiitos Roiskenokkonen", hän vastasi värittömällä äänellä mutta ei edes katsonut joen yli uivaan tummanruskearaidalliseen jokiklaanilaiseen, vaikka tiesi, että ilman tätä he eivät olisi ikinä saaneet Huutotassun ruumista joesta. Hän istui oppilaan vierellä pää riippuen eikä tiennyt, miten voisi palata leiriin. Terävät kynnet tuntuivat jälleen puristavan häntä sisältä ja tekivät hänen olonsa sietämättömäksi. Hän alkoi jopa hieman ymmärtää vanhempiensa päätöksiä.

"Myrkkykiemura, meidän varmaankin pitäisi palata", Lintupuu ehdotti hetken kuluttua varovasti. Hän tiesi tämän olevan oikeassa mutta nouseminen tuntui vaikealta eikä hän voinut olla ajattelematta, mitä jos hän olisi kouluttanut oppilasta paremmin Pilvenriekaleen ollessa sairaana. Mitä tämä edes sanoisi, kun kuulisi, että tämän oppilas oli kuollut? Entä tämän emo ja veli? Vihaisivatko Ampiaisaivastus ja Onnentassu häntä? Jos hän olisi pysynyt oppilaan luona eikä lähtenyt jo eteenpäin, olisiko tämä yhtä elossa? Entä jos hän olisi saanut kiinni tästä, olisiko hän voinut pelastaa tämän?

"Myrkkykiemura", kullanruskearaidallinen soturi hänen vierellään toisti mutta tämänkin ääni oli surun murtama. Mitä he sanoisivat muulle klaanille?

_________________________________________________________

- Satakieli