Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

17. osa

Myrkkytassun pää kapsahti pystyyn ja hänen silmänsä suurenivat, kun hän näki kissajoukon rynnistävän aukion reunalla kasvavien puskien läpi aukiolla olevia kissoja kohti. Hän ei tunnistanut yhtäkään näistä eikä heidän hajunsa tuntunut tutulta.

"Myrskyklaani!" Punakirous sähähti ja tämän turkki oli pystyssä, kun tämä loikkasi lähimmäksi tullutta vihollista kohti. Jollakin tavalla Myrkkytassu oli innostunut ajatuksesta, että toinen klaani oli hyökännyt, koska hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt yhtäkään toisiin klaaneihin kuuluvaa kissaa. Tämä oli siis Myrskyklaanin haju.

Hän ei ehtinyt ajattelemaan sen enempää, kun yksi kissoista jysähti päin hänen kylkeään. Tällä oli normaalia pidempi turkki ja tämän koosta hän päätteli, että tämäkin oli vielä oppilas. Hänen keuhkonsa tyhjenivät, kun hän iskeytyi hyökkäyksen voimasta maahan, ja hän yritti henkeään haukkoen rämpiä pystyyn. Toinen kolli oli kuitenkin jo hänen luonaan ja painoi hänet takaisin maahan. Tämän turkki tuntui tunkeutuvan kaikkialle ja Myrkkytassulle tuli tunne, että hän ei pystynyt hengittämään. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin kylkiään raastavia kynsiä ja inhottavaa vierasta hajua, joka oppilaasta tuli.

Näytä sille, kuka sinä olet! Ääni hänen päänsä sisällä raivosi ja Myrkkytassu pystyi melkein kuvittelemaan isänsä katsomassa raivoissaan häntäänsä heiluttaen.

"Taistele hiirenaivo!" hän kuuli myös Kallojenkasan huutavan jostakin kauempaa ja hämärästi hän ymmärsi käskyn olleen tarkoitettu hänellä. Hän näki lumenvalkoisen naaraan verestä tahriutuneena hieman kauempana hopeamustaraidallisen myrskyklaanilaisen kanssa.

Kolli ponnisti voimansa äärimmilleen ja sai takajaloillaan pitävän otteen vastustajastaan, jolloin hänen oli melko helppoakin potkaista kimpussaan olleen oppilaan irti itsestään. Hypätessään verta vuotavana pystyyn hän näki ensimmäistä kertaa kunnolla ympärilleen. Aukio oli täynnä taistelevia kissoja. Kynsitassu ja molemmat Varjoklaanin soturit taistelivat Myrskyklaanin sotureita vastaan kuin taas Tuisketassulla ja Ruototassulla oli vastassaan muita oppilaita. Myrkkytassu hätääntyi hieman, koska hän huomasi, että he olivat pahasti alakynnessä siitäkin huolimatta, että kaikki taistelivat. Myrskyklaanilaisia oli liikaa.

Taistele! Kolli sai isänsä äänestä voimaa ja loikkasi äsken kimpussaan ollutta vaaleanharmaaraidallista oppilasta kohti karvat pystyssä. Kun hän olisi selvittänyt tämän, hän pystyisi auttamaan klaanitovereitaan. Hän painoi tämän maahan ja yritti kynsiä tätä selästä. Kollin paksu turkki kuitenkin suojasi tätä erinomaisesti. Kun hän huomasi raapimisen olevan turhaa, hän upotti hampaansa tämän lapaan. Hän tunsi suussaan veren maun ja kuuli allaan olevan kissan ulvaisevan kivusta. Tämä yritti kynsi häntä mutta oli niin huonossa asennossa, että ei kunnolla onnistunut.

Myrkkytassu puraisi vielä nopeasti tämän korvaa ja antoi viimeisen varoittavan iskun etukäpälillään ennen kuin päästi irti vastustajastaan. Hän katsoi hetken samaan suuntaan, jonne vihollisklaanilainen katosi päästyään käpälilleen, jotta varmistuisi, että tämä varmasti lähtisi eikä tulisi enää takaisin.

Äkkiä hän jähmettyi silmänräpäytyksen ajaksi. Hänen katseensa oli kiinnittynyt muuhun kissajoukkoon, jonka seassa hän näki Tuisketassu. Tämä oli painettu maahan ja tätä isompi musta naaras raastoi tätä päästämättä irti. Tuisketassu yritti pyristellä vapaaksi mutta ei siihen kyennyt. Kauempaakin hän saattoi huomata piikkejäkin terävämmät kynnet ja hampaat. Siitä välittämättä hän rynnisti kohti klaanitoveriaan auttaakseen tämän vapaaksi.

Viha Myrkkytassu sisällä kasvoi, kun hän kiiruhti viimeiset erottavat ketunmitat. Vaikka aukio ei ollut edes suuri, matka tuntui kestävän ikuisuuden. Päästyään tarpeeksi lähelle hän loikkasi hypätäkseen suoraan mustan naaraan selkään ja iskeäkseen kyntensä tämän kylkiin. Ilmassa joku kuitenkin iskeytyi hänen kylkeensä ja hän lensi maahan kauas kohteestaan. Hän hyppäsi raivoissaan pystyyn ja näki edessään harmaan kollin, joka sihisi:

"Älä edes ajattele pentu!"

Myrkkytassu yritti keksiä päässään suunnitelmaa, miten pääsisi soturin ohi auttamaan ystäväänsä, mutta tämä tuntui olevan hänen edessään kuin tiheä piikkiherneseinämä. Erityistä suunnitelmaa ei kuitenkaan tarvittu, koska heidän välistään juoksi Myrkkytassulle tuntematon myrskyklaanilainen ja harmaan kollin keskittyminen kiinnittyi tähän silmänräpäyksen ajaksi liian kauaksi. Juuri silloin musta oppilas toimi ja rynnisti tämän ohitse tönäisten tätä sen verran, että tämän tasapaino horjui.

Hän näki edessään Tuisketassun ja mustan naaraan, jonka selkään loikkasi korkeassa kaaressa. Vaikka tämä oli suurempi kuin hänen pesätoverinsa, oli naaras silti häntä pienempi ja tämän tassut tuntuivat notkahtavan hänen painonsa alla. Siinä samassa tämä päästi otteensa irti Tuisketassusta, joka vääntäytyi pystyyn ja juoksi pois aukiolta taakseen katsomatta. Myrkkytassun huomio oli kiinnittynyt pensaiden suojiin kadonneeseen naaraaseen hetken verran liian kauaksi, joten hän ei ehtinyt loikata mustan myrskyklaanilaisen selästä ennen kuin tämä kierähti selälleen ja liiskasi hänet alleen.

Naaras hyppäsi pystyyn ja kiepahti kohti Myrkkytassua, jotta hän ei pystyisi uudelleen hyppäämään tämän selkään. Hän nousi käpälilleen ja näki tämän terävät hampaat nyt vieläkin paremmin kuin kauempaa. Hänen turkkiaan kihelmöi ajatus, että kohta ne ehkä iskeytyisivät hänen ihoonsa.

Hän oli hyökkäämässä naaraan kimppuun uudelleen raivon täyttäessä hänen mielensä, kun tämän naamalle levittyi hämmentynyt ilme ja hän kuuli tämän sanovan jotain, mitä ei olisi ikinä kuvitellut kuulevansa:

"Myrkkypentu?"

_________________________________________________________

- Satakieli