Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

71. osa

"Olet oikeassa", Myrkkykiemura maukui hetken hiljaisuuden jälkeen Lintupuulle ja vääntäytyi vaivalloisesti jaloilleen, "lähdetään leiriin."

Hän toivoi, että reviirin muut osat olisivat rauhallisia, koska niiden tarkastamisen jatkaminen ei nyt ollut mahdollista eikä hän voisi lähettää leiristä enää uutta partiota. Aamupartio saisi aloittaa auringonnousun aikaan Ukkospolun puoleiselta rajalta.

Musta kolli tarttui oppilaaseen, jonka koulutuksen oli ottanut vastuulleen Pilvenriekaleen sairastumisen jälkeen. Tämän oli ollut kipeä pitkään mutta Laakerinlehvän mukaan pääsisi pian takaisin soturien tehtäviin. Kaikki olivat helpottuneita, että sairaus ei ollut tarttunut Palavakasvoa lukuun ottamatta muihin.

Lintupuu astui lähemmäs ja otti ruumiin osittain kannettavakseen. Hitaasti Myrkkykiemura lähti kantamaan naaraan avustuksella ruumista leiriä kohden. Matka tuntui kestävän ikuisuuden ja hän ehti käydä mielessään monta vaihtoehtoa, miten kertoisi tapahtuneen. Mikään ei kuitenkaan tuntunut oikealta.

Kun he viimein saapuivat leiriin johtavalle piikkihernetunnelille, sade oli lakannut. Myrkkykiemura pysähtyi hetkeksi katsomaan tunnelin suulla näkyvää tukkoa tummanoranssia turkkia, joka oli siinä muistuttamassa partioon lähdöstä. Lopulta hän tunki murheellisena kapeaan tunneliin ja antoi piikkien repiä omaa turkkiaan kunhan oppilaan turkki pysyisi vahingoittumattomana. Vaikka tunneli ei ollut kovinkaan pitkä, sen kulkemisessa meni tavallista enemmän aikaa.

Päästyään viimein aukiolle Myrskyklaanin varapäällikkö pysähtyi jälleen ja katsoi ympärilleen. Kaikki vaikutti rauhalliselta eikä kukaan näyttänyt heti huomaavan, että yksi partion mukaan lähteneistä kissoista makasi liikkumattomana paikassa, jonne Myrkkykiemura ja Lintupuu olivat tämän laskeneet.

"Miten te nyt jo...", Lumihuurteen ääni kuului kauempaa ja Myrkkykiemura näki tämän juoksevan soturien pesän suunnalta. Tämän maukaisu kuitenkin keskeytyi, kun tämä pysähtyi niille sijoilleen muutaman ketunmitan päähän piikkihernetunnelin sisäänkäynniltä. Tämä tuijotti silmät suurina hiekalla makaavaa oppilasta.

"Mitä tapahtui?" tämä kysyi ja ilmeisesti tämän järkyttynyt ääni kiinnitti muidenkin huomion, koska katseet alkoivat kääntyä heitä kohden. Sen jälkeen kesti vain hetki, kun Myrkkykiemura ja Lintupuu olivat muiden myrskyklaanilaisten ympäröiminä.

Joku oli ilmeisesti mennyt heti kertomaan edelleen pentutarhassa Arpipennun ja Vieraspennun kanssa asuvalle Ampiaisaivastukselle ja Huutotassun veljelle Onnentassulle, koska nämä ilmestyivät kauhistuneina paikalle. Kuolleen oppilaan emo ja veli tunkeutuivat muiden ohitse tummanoranssin ruumiin luokse. Arpipentu ja Vieraspentu ilmestyivät myös pentutarhalta mutta Sysiseitsen esti näitä tulemasta liian lähelle.

"Myrkkykiemura, miten minun pentuni voi olla kuollut?" Ampiaisaivastus kysyi ääni värähtäen surusta, kun tämä painoi kuononsa kylmennyttä ruumista vasten. Myrkkykiemuran teki pahaa katsoa eikä hän pystynyt kohtamaan tämän katsetta, koska hän muisti kuulleensa, että ennen hänen syntymäänsä kuningatar oli myös menettänyt oppilasikäisen pentunsa.

Häly aukiolla oli saanut Kuiskaustähdenkin tulemaan ulos pesästään ja muut klaanikissat tekivät tälle tietä, kun tämä marssi eturiviin. Tämän katse kohdistui Huutotassuun ennen kuin tämä käänsi katseensa varapäällikköönsä. Naaraspäällikkö ei kuitenkaan ehtinyt kysyä mitään, koska Myrkkykiemura oli jo aloittamassa.

"Olimme joella merkitsemässä rajaa ja annoin Huutotassulle luvan laittaa itse merkin, kun minä ja Lintupuu jatkoimme matkaa. Häntä ei kuulunut, joten palasimme takaisin ja löysimme hänet kiveltä huutelemasta omalla reviirillään oleville jokiklaanilaisille. Käskin hänet pois mutta silloin hän liukastui ja putosi jokeen, " hän selitti murheellisella äänellä kurkkuun nousevasta palasta huolimatta, "en onnistunut pelastamaan häntä. Jokiklaanin Roiskenokkonen auttoi hänet lopulta pois joesta mutta hän oli silloin jo kuollut..."

Myrkkykiemuran ääni hiljeni ja lopulta vaikeni kokonaan. Hänen päänsä vajosi alas ja hän odotti jo saavansa syytöksiä, kuinka hän partionjohtajana oli syyllinen oppilaan kuolemaan. Kukaan ei kuitenkaan avannut suutaan ja vilkaistessaan ympärilleen hän tajusi kaikkien katsovan Kuiskaustähteä kuin odottaen, että tämä sanoisi jotakin. Tämä itse vain tuijotti alakuloisena maassa makaavaa oppilasta.

"Huutotassun kuolema oli kamala onnettomuus ja sen takia hän kuuluu nyt Tähtiklaaniin", klaanipäällikkö maukui lyhyesti, "viekää hänen ruumiinsa keskelle aukiota valvojaisia varten."

Myrkkykiemura katsoi sumein silmin, kun Ampiaisaivastus ja Onnentassu kantoivat nuoren kollin ruumiin keskelle aukiota ja asettuivat tämän viereen valvoakseen tämän vierellä yön. Hänestä tuntui pahalta katsoa oppilaansa surua eikä voinut olla ajattelematta, mitä tämä hänestä nyt ajatteli.

"Mekin haluamme hyvästellä Huutotassu!" Vieraspentu intti kauempana, kun Sysiseitsen yritti työntää melkein oppilasikäisiä pentuja kohti pentutarhaa.

"Niin, hän oli meidän pesätoverimme aikaisemmin", Arpipentu jatkoi sinnikkäästi ja tämän ääni oli surumielinen. Lopulta Vasapennun emo huokaisi.

"Hyvä on mutta ette saa häiritä Ampiaisaivastusta ja menette sitten suoraan takaisin pentutarhaan", Sysiseitsen myöntyi ja Myrkkykiemura näki pentujen lähestyvän liikkumatonta ruumista. Äkkiä hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun lämmin turkki painautui hänen kylkeään vasten.

"Älä syytä itseäsi", Lumihuurre lohdutti, vaikka tällä oli toisinaan itselläänkin vaikeuksia olla syyttämättä itseään Myrkkykiemuran loukkaantumisesta, josta oli jo kauan. Hän ei vastannut eikä tiennyt, miten pystyisi olemaan syyttämättä itseään.

"Tiedät, millainen Huutotassu oli luonteeltaan etkä sinä olisi voinut tehdä mitään paremmin kuin olet tehnyt", raidallinen naaras muistutti kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa. Hän ei siltikään ollut vakuuttunut.

"Tule, mennään hyvästelemään hänet", tämä maukui hetken hiljaisuuden jälkeen, kun melkein kaikki olivat jo käyneet vaihtamassa kieliä oppilaan kanssa viimeisen kerran. Istumisen jäykistämin raajoin Myrkkykiemura lähti tämän perään.

Ruumiin luona olevat Ampiaisaivastus ja Onnentassu eivät edes nostaneet katsettaan, kun hän tuli paikalle. Musta kolli laskeutui lähelle ruumista ja painoi kuononsa tummanoranssia turkkia vasten.

"Anna anteeksi. Kuolemasi on minun vikani", hän kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellä katkerasti, "minun olisi pitänyt suoriutua vielä paremmin."

Hän nuolaisi oppilaan turkkia muutaman kerran ennen kuin nousi ja häntä maata laahaten lähti kohti soturien pesää, jonne Lumihuurre oli jo mennyt edeltä. Päästyään omalle makuupaikalleen hän lysähti makuulle jaksamatta peseytyä ja sulki silmänsä. Hän tunsi kumppaninsa karkean kielen turkillaan ennen kuin nukahti levottomaan uneen, jossa näki uudelleen ja uudelleen Huutotassun hukkuvan silmiensä edessä sekä Ampiaisaivastuksen ja Onnentassun, jotka syyttivät häntä tummanoranssin oppilaan kuolemasta.

_________________________________________________________

- Satakieli