Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

59. osa

"Eiköhän ole aika lähteä takaisin leiriin", Myrkkykiemura maukui, kun Onnentassu oli kavunnut viimeisen kerran onnistuneesti alas puusta. Hän oli opettanut näille vielä puuhun kiipeämistä sen jälkeen, kun myös Huutotassu oli suoriutunut aikaisemmasta tehtävästä hänen mielestään tarpeeksi hyvin. Kiipeäminen sujui tältä alusta asti huomattavasti paremmin kuin taisteluliikkeet.

"Suoriuduitte molemmat tänään hyvin", hän maukui ja oli sanomassa vielä jotakin muutakin, kun kuuli Lumihuurteen äänen takaansa.

"Myrkkykiemura, meillä on seuraa", naaras tiedotti hiljaisella äänellä ja kääntyessään ihmeissään katsomaan tätä huomasi tämän osoittavan hännällään hiekkakuopan reunalla kasvavia pensaita. Kaikki hiljenivät ja Myrkkykiemura höristi korviaan kuullakseen tarkasti.

"Ole hiljaa tai isi kuulee meidät", kuului hiljaista supinaa ja kolli huokaisi tunnistaessaan äänen.

"Meidän kannattaisi palata jo leiriin. Meidät huomataan kohta", maukui toinen paljon epävarmempi ääni vastauksen.

"Teidät on jo huomattu, tulkaa esiin", pentujen isä komensi ja piiskasi häntäänsä tyytymättömänä lähellä maata. Äänet pensaassa hiljenivät heti mutta kesti hetken ennen kuin kaksi pentua astui näkyviin. Perässä laahustava Arpipentu näytti nololta ja tuijotti tiukasti eteensä, mutta edellä kulkeva Vieraspentu tassutteli ylpeän näköisenä isänsä luokse. Huomatessaan isänsä tuiman ilmeen tämä kuitenkin luimisti korviaan ja painoi katseensa.

"Mitä Tähtiklaanin nimeen te teette täällä?" Myrkkykiemura tiedusteli ja tuijotti tiukasti kahta pentua edessään. Hän ymmärsi, että nämä olivat jotenkin heidän lähtönsä jälkeen puikahtaneet leiristä kenenkään huomaamatta ja seuranneet heitä.

"Me halusimme tulla harjoittelemaan taisteluliikkeitä", Vieraspentu mutisi.

"Minähän olen sanonut monta kertaa, että pennut eivät saa poistua leiristä! Entä jos teille olisi sattunut jotain?" mustaturkkinen muistutti vihaisena, "Ampiaisaivastus on varmasti suunniltaan, kun te yhtäkkiä vain katoatte. Nyt palaamme suorinta tietä takaisin leiriin ettekä poistu sieltä ennen kuin teistä tulee oppilaita tai sanon Kuiskaustähdelle, että teistä tehdään oppilaita vasta seitsemän kuun ikäisinä. Asiasta ei keskustella enää! Oletteko ymmärtäneet?"

"Kyllä, isi", Vieraspentu miukui nolona ja lähti samaan suuntaan, josta oli tullutkin. Arpipentu kiirehti veljensä perään pelästyneen näköisenä, kun hän oli maininnut oppilasseremonian siirtämisen, eikä uskaltanut katsoa isäänsä, joka seurasi heidän menoaan tuimana.

"Palataan leiriin", Myrkkykiemura tokaisi oppilaille, jotka olivat hiljaa katsoneet, kun hän oli vihaisena läksyttänyt pentujaan, ennen kuin lähti näiden perään katsoakseen, että nämä varmasti suunnistaisivat ja löytäisivät takaisin leiriin. Lumihuurre ilmestyi pian hänen viereensä ja askelista perässään hän tiesi, että oppilaat tulivat perässä.

"Onnistuit tänään hyvin oppilaiden koulutuksessa. Sinusta tulee vielä mainio mestari monelle muullekin oppilaalle", naaras maukui.

"Enpä tiedä", hän mumisi ja piti katseensa tiukasti edellään kulkevissa pennuissa. Väsymys oli jälleen iskenyt häneen kuin salama ja hänen teki vain mieli käpertyä nukkumaan siihen, missä sillä hetkellä oli.

"Älä ole itsellesi liian ankara pentujen karkaamisesta. Pennut ovat kuitenkin aina pentuja", raidallinen soturi lohdutti ja kosketti hänen kylkeään hännällään. Tämän sanat eivät kuitenkaan lohduttaneet Myrkkykiemuraa ja hän huokaisi lannistuneena sanomatta mitään.

Vieraspennun ja Arpipennun vauhti alkoi hidastua hiljalleen, mistä hän arveli näiden olleen jo väsyneitä ja nukahtavan heti pentutarhaan päästyään. Leiri alkoi jo näkyä, kun mustavalkoinen pentu kompastui puun juureen ja kaatui maahan. Myrkkykiemura auttoi tämän jaloilleen ja pukkasi sitten lempeästi eteenpäin.

Viimein he astelivat leiriin ja hän näki aukiolla joukon kissoja. Näiden keskellä oli levoton Ampiaisaivastus, joka selitti huolestuneena jotakin. Kun myrskyklaanilaiset huomasivat heidän tulonsa, he kääntyivät katsomaan.

"Siivotkaa klaaninvanhimpien pesä ja oma pesänne niin voitte levätä sen jälkeen", Myrkkykiemura maukui oppilaille nopeasti ennen kuin kukaan ehti sanoa pennuista mitään. Nämä nyökkäsivät, mutta Huutotassun naamalla näkyi tympääntynyt ilme ennen kuin nämä lähtivät kohti klaaninvanhimpien pesää.

"Siellä te olette!" Ampiaisaivastuksen huolesta kimeä ääni kaikui aukiolla, kun tämä tajusi pennut Myrkkykiemuran mukana, ja työntyi kissajoukon välistä heidän luokseen, "missä oikein olette olleet?"

"Olimme katsomassa taisteluharjoituksia", Arpipentu kertoi nololla äänellä, minkä jälkeen tämä avasi suunsa suureen haukotukseen.

"Minusta tulee vielä Myrskyklaanin paras soturi", Vieraspentu mutisi silmät puoliummessa. Kuningatar katsoi rättiväsyneitä pentuja tiukasti ja oli sanomassa näille jotakin mutta hiljeni kohdatessaan Myrkkykiemuran katseen. Hän pudisti pienesti päätään ja maukui:

"Anna heidän levätä ensin."

Ampiaisaivastus katsoi häntä hetken silmiään siristäen mutta nyökkäsi sitten lyhyesti ennen kuin lähti johdattamaan pentuja kohti pentutarhaa. Kun soturit tajusivat, että tilanne oli ohi ja kuningattaren huolenaiheet olivat palanneet leiriin, nämä hajaantuivat kaikki omille teilleen.

Myrkkykiemura istahti maahan ja katsoi pentujen perään. Lumihuurre tuli hänen viereensä, ja hän tunsi tämän painautuvan turkkiaan vasten. Kun pennut ja oranssiraidallinen naaras katosivat sisälle suojaisaan pesään, hän kääntyi katsomaan kumppaniaan, jonka katse oli edelleen pentutarhalla.

"Mitä mietit?" hän kysyi pehmeästi mutta soturi ei kääntänyt katsettaan kuin ei olisi kuullut. Tämän naamalla oli haaveileva ilme ja Myrkkykiemura kuvitteli tietävänsä, mitä tämä mietti.

"Jonakin päivänä sinusta tulee vielä hieno emo", hän kuiskasi tämän korvaan, ja tämän korva värähti. Tämä nosti sädehtivät silmänsä ja kohtasi hänen katseensa.

"Luuletko niin?" tämä kysyi.

"Minä tiedän sen", mustaturkkinen soturi vastasi kehräten ja kosketti tämän poskea kuonollaan. Hän nousi tassuilleen mennäkseen hakemaan tuoresaalista itselleen ja Lumihuurre seurasi perässä.

"Minun ainakin täytyy hetki levätä mutta haluatko lähteä vielä metsälle auringonlaskun jälkeen? Emme ole käyneet metsällä aikoihin kahdestaan. Oppilaiden kouluttaminen vie niin paljon aikaa", Myrkkykiemura ehdotti yllättäen ja naaras näytti ymmärtäväiseltä nyökätessään.

"Tietysti minä tulen", tämä lupasi.

_________________________________________________________

- Satakieli