Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

60. osa

Myrkkykiemura kiipesi puun runkoa pitkin ylöspäin mahdollisimman hiljaa, jotta toisella puolella oleva orava ei lähtisi karkuun. Kerrankin hänen mustasta turkistaan oli apua, koska se sulautui lähes täydellisesti pimeään metsään.

Kun hän oli kiivennyt tarpeeksi ylös, hän kömpi leveälle oksalle ja alkoi pitää meteliä. Hieman alemmalla oksalla istuva orava syöksyi runkoa pitkin alas maahan mutta Lumihuurre ilmestyi kuin tyhjästä ja nappasi saaliin helposti kynsiinsä.

Kolli kurkki oksalta alas ja kehräsi tyytyväisenä, kun näki pian toisen soturin katsovan ylös puuhun orava suussaan. Hän lähti varovasti laskeutumaan alas tarraten runkoon tiukasti kynsillään, jotta ei vahingossakaan putoaisi.

"Se toimi täydellisesti", Myrkkykiemura totesi tyytyväisenä, kun hän oli päässyt takaisin kovalle maalle. Saalista maahan hautaava naaras nyökkäsi nopeasti keskittyessään kuopan kaivamiseen.

"Sinä voit mennä edeltä, tulen perässä ihan pian", tämä ehdotti nostaessaan hetkeksi katseensa. Kolli nyökkäsi ja lähti astelemaan aistit valppaina metsässä. Riistaa hän etsi enemmänkin kuulonsa ja hajuaistinsa avulla, koska metsä oli pimeiden varjojen peittämä.

Hän oli kulkenut jo hetken, kun yllättäen tajusi, että Lumihuurre ei ollut vieläkään tullut. Hän kääntyi ihmeissään katsomaan taakseen mutta merkkiäkään tästä ei näkynyt, joten hän lähti tallustamaan samaa reittiä takaisin.

Äkkiä hän näki tutun raidallisen kissan hieman edempänä maata vasten painautuneena, ja hän seisahtui niille sijoilleen. Tämä oli selvästi matkalla hänen peräänsä havainnut lisää riistaa ja jäänyt vaanimaan sitä. Kolli piiloutui varjoihin ja silmät kiiluen antoi katseensa seurata tämän keveitä askelia.

Ollessaan vaiti piilossaan ilkikurinen ajatus nousi hänen mieleensä ja hän painautui maata vasten odottaen, että Lumihuurre olisi saanut saaliinsa kiinni. Kun myyrän vinkaisu katkesi kuolettavaan puremaan, Myrkkykiemura lähti  hiipimään mahdollisimman hiljaa käyttäen hyväksi Varjoklaanissa oppimaansa varjojen hyödyntämistekniikkaa pysyäkseen piilossa.

Päästyään tarpeeksi lähelle hän laski painonsa takajaloilleen ja syöksyi Lumihuurretta kohden. Tämä oli laskenut myyrän maahan ja onnistui väistämään melkein kokonaan hänen hyökkäyksensä. Tämän tasapaino horjui kuitenkin silmänräpäyksen liian kauan ja Myrkkykiemura sai vedettyä naaraalta jalat alta. Hän painoi tämän silmät ilkikurisesti kiiluen maata vasten.

"Voiti...", hän oli maukumassa, kun tunsi äkkiä Lumihuurteen saavan takajaloillaan pitävän otteen hänen vatsastaan ja lennättävän hänet sitten irti itsestään. Ennen kuin hän ehti kömpiä pystyyn, hänet oli jo vangittu maata vasten. Hän tunsi hengityksen kutittavan poskeaan, kun vaaleanruskearaidallinen soturi kuiskasi hänen korvaansa:

"Ei niin nopeasti."

Kun tämä oli päästämässä häntä nousemaan, hän ponnisti ylös kaikilla voimillaan, ja hetken he taistelivat maassa pyörien siitä, kumpi lopulta voittaisi. Tälläkin kertaa Myrkkykiemuran oli kuitenkin myönnettävä tappionsa kohdatessaan ylleen kohonneen Lumihuurteen hilpeät silmät.

"Sinä se et sitten ikinä opi", tämä kiusoitteli ilkikurisesti, "miten kaikki voivat sanoa, että olet yksi klaanin parhaista taistelijoista, kun et edes pärjää minulle. Ei kannata yrittää enää uudelleen, koska tiedät kuitenkin tuloksen."

"Toivottavasti en ikinä opikaan", Myrkkykiemura vastasi kehräten ja kohottautui koskettamaan Lumihuurteen kuonoa omallaan. Huvittuneesti kehräten tämä kierähti kyljelleen maahan hänen viereensä. Hän seurasi tätä katseellaan ja tajusi tämän tarkastelevan hänen turkkiaan.

"Katso nyt, minkälainen turkkisikin on nyt", naaras tuhahti leikkisästi, koska hänen musta turkkinsa oli aivan sekaisin painimisesta. Tosin ei tämäkään näyttänyt yhtään sen siistimmältä. Musta soturi kumartui lähemmäs ja alkoi sukia kumppaninsa turkkia tasaisin vedoin. Lumihuurre teki samoin ja hetken hiljaisuuden vallitessa he vaihtoivat kieliä.

"Miltä tuntuu, kun on omia pentuja?" naaras yllättäen kysyi rikkoen hiljaisuuden. Myrkkykiemura nosti katseensa tähän ja kallisti päätään kysyvästi. Hän pohti, tarkoittiko tämä Arpipentua ja Vieraspentua, ja yritti miettiä, mitä voisi vastata. Tietysti hän oli iloinen, että nämä olivat olemassa, vaikka näistä oli myös toisinaan paljon huolta.

"Mitä tarkoitat?" hän päätyi lopulta kuitenkin vain maukumaan.

"Olen aina halunnut pentuja", raidallinen soturi tunnusti, "jo ennen kuin meistä tuli edes kumppaneita. Oppilaana tietysti keskityin koulutukseen mutta en silti ole saanut ajatusta mielestäni."

"Et ole koskaan kertonut", Myrkkykiemura totesi ja näki huolen käväisevän kumppaninsa naamalla, kun tämä laski katseensa.

"Luulin, että sinä et halua Arpipennun ja Vieraspennun lisäksi muista pentuja", Lumihuurre tunnusti ja hämmästynyt ilme levisi kollin naamalle.

"Miksi en haluaisi?" hän kysyi hämillään ja yritti miettiä, oliko joskus tehnyt jotakin sellaista, että tämä olisi voinut ymmärtää niin. Kohdatessaan tämän katseen hän kuitenkin ymmärsi, että tämä oli tehnyt johtopäätöksen itse ilman syytä.

"Hölmö karvapallo, tietysti haluan", hän tuhahti huvittuneena ja peitti tämän naaman lempeisiin nuolaisuihin.

"Haluan kertoa sinulle jotain muutakin", Lumihuurre aloitti kömpiessään turkkiaan ravistaen istumaan, kun Myrkkykiemura oli vetäytynyt katsomaan kumppaniaan kauempaa, ja hän teki samoin jääden sitten odottamaan, että tämä jatkaisi, "tiesitkö, että ennen kuin sinä ja Ruotousko tulitte Raikassiipi vietti paljon aikaa minun ja Tunturitaipaleen kanssa?"

Musta soturi pudisti päätään, koska hänen sisarensa ei ollut oikeastaan koskaan puhunut ajasta ennen kuin hän oli palannut Myrskyklaaniin valkoinen kolli mukanaan.

"Tunturitaival oli ihastunut Raikassiipeen eikä kestänyt katsoa, kuinka hän alkoi viettää aikaa sinun tai varsinkaan Ruotouskon kanssa eikä kiinnittänyt meihin enää niin paljon huomiota. Sen takia hän oli teitä kohtaan aina niin vihamielinen", vaaleanruskearaidallinen naaras selitti ja Myrkkykiemura tuijotti tätä ihmeissään. Hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että yrmeä kolli olisi ollut ihastunut hänen sisareensa. Hän oli aina kuvitellut tämän vihaavan häntä, koska hän oli sattunut voittamaan tämän taistelussa Myrskyklaanin hyökätessä Varjoklaanin reviirille, ja Ruotouskoa tämän kotikisujuurien takia.

"Mitä minuun tulee, katsoin vain Tunturitaipaleesta mallia. Itse asiassa jokin sinussa veti minua puoleensa mutta en uskaltanut olla ystävällinen sinua kohtaan, jotta veljeni ei suuttuisi", Lumihuurre huokaisi alakuloisena. Tämä oli sanomassa vielä jotain mutta Myrkkykiemura keskeytti hänet maukumalla:

"Ei sillä ole enää väliä. Tärkeintä on, että sinä olet nyt siinä."

Naaras kohotti päätään ja tämän eriväriset silmät hehkuivat rakkautta, kun ne kohtasivat mustan soturin kellertävät silmät. Tämä painautui hänen turkkiaan vasten ja kietoi häntänsä hänen häntänsä ympäri.

_________________________________________________________

- Satakieli