Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

22. osa

Myrkkytassu kulki eteenpäin tiheässä aluskasvillisuudessa omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei juurikaan kiinnittänyt huomiota ympäristöön eikä oikein tiennyt itsekään, mistä se johtui. Ehkä hän oli vain niin väsynyt tai ehkä Tuisketassun jättäminen vaivasi häntä edelleen. Kaikkeen huoleen sekoittui myös sykkivä kipu toisessa etujalassa. Ruototassu taisi huomata sen, koska käveli hänen vieressään tarvittaessa tukien sanomatta sanaakaan ja tarkkaili ympäristöä heidän molempien puolesta.

Kun he olivat lähteneet Nelipuilta, oli alkanut sataa ja pisarat tipahtelivat tasaiseen tahtiin maahan heidän ympärillään. Hetkessä Myrkkytassun musta turkki oli läpimärkä, mikä laski entisestään hänen mielialaansa.

Äkkiä valkoinen kolli hänen vierellään nosti päätään ja pysähtyi. Myrkkytassu ei sitä kuitenkaan huomannut vaan jatkoi matkaa samaa vauhtia kuin aikaisemminkin. Hän oli juuri astumaisillaan pienelle aukiolle aluskasvillisuuden seasta, kun hänen ystävänsä sihahti käskevästi:

"Myrkkytassu, odota!"

Hän seisahtui siihen paikkaan ja kääntyi katsomaan taakseen jäänyttä kissaa kysyvästi. Tämä näytti muuttuneen hermostuneeksi ja vilkuili ympärilleen hiipiessään hänet kiinni.

"Kissoja", tämä kuiskasi ja Myrkkytassu haisteli ilmaa tunnistaen saman hajun, joka oli ollut Varjoklaanin reviirille tulleessa kissajoukossa. Heidän ympärillään oli ollut vaimea haju koko sen ajan, kun he olivat metsässä kulkeneet, mutta nyt haju oli muuttunut vahvaksi, mikä kieli kissojen olevan lähettyvillä.

Myrkkytassu kyyristyi maata vasten välittämättä vatsakarvojen kastumisesta ja kuunteli hengitystään pidätellen. Entä jos nämä kissat eivät olisikaan yhtä ystävällisiä kuin tuuliklaanilaiset, jotka olivat opastaneet heidät tänne? Entä jos he eivät hyväksyisi heitä klaaniinsa? Hän silmäili edessään olevaa aukiota kuin odottaen, että sinne ilmestyisi liikettä.

"Tiedän, että olette siellä. Astukaa esiin!" kuului äkkiä murahdus. Aluksi Myrkkytassu ei ollut täysin varma, oliko käsky tarkoitettu heille. Yllättäen hän kuitenkin näki kissan astelevan aukiolle ja ymmärsi käskyn olleen heille, kun tämä katsoi suoraan heitä kohden kuin pystyisi näkemään heidät aluskasvillisuuden seassa.

Myrkkytassu säpsähti katsoessaan kissaa. Ei tämän käskyn vuoksi vaan koska hän oli nähnyt tämän aikaisemminkin. Tämä oli ollut hyökkäyspartiossa, joka oli tunkeutunut Varjoklaanin reviirille. Tämä oli käskenyt myrskyklaanilaisia perääntymään, kun yksi heidän oppilaistaan oli tunnistanut hänet. Hän yritti kaivaa ajatuksistaan harmaan kollin nimeä, jonka oli kuullut taistelun aikana. Palavakasvo. Niin se oli.

Ruototassu vilkaisi häntä epäröiden ja hän nyökkäsi merkiksi, että heidän pitäisi näyttäytyä. Jos heidän paikalla olonsa kerran oli jo tiedossa, piilottelemisesta ei olisi mitään hyötyä. Hän veti nopeasti henkeä ennen kuin nousi ja nilkutti pois aluskasvillisuuden seasta . Hän näki yllättyneen ilmeen käväisevän Palavakasvon naamalla mutta se katosi niin nopeasti kuin oli tullutkin.

"Mitä varjoklaanilaiset tekevät meidän reviirillämme?" tämä tiedusteli varautuneena ja silmäili tulijoita hivenen epäuskoisena.

"Lähdimme Varjoklaanista. Teidän hyökkäyksenne sai meidät tajuamaan, että emme olleet oikeassa klaanissa. Kuulit itsekin, miten..." Myrkkytassu vastasi suorasukaisesti ja kohtasi myrskyklaanilaisen katseen uhmakkaasti yrittäen kuitenkin koko ajan kuumeisesti mielessään miettiä nimeä, jolla Palavakasvo oli hänet tunnistanutta oppilasta kutsunut, "Raikastassu sanoi tunnistavansa minut veljekseen. Se selittäisi, että me kuuluisimme Myrskyklaaniin."

"Ehkä että sinä voisit kuulua", Palavakasvo tuumasi ja Myrkkytassun itsevarmuus näytti huvittavan tätä, "mutta kukaan ei ollut nähnyt ystävääsi aikaisemmin. Kukaan ei voi todistaa, etteikö hän olisi kotoisin Varjoklaanista ja täällä vain vakoilemassa."