Soturikissat 1 ― Myrkkytähden Menneisyys

52. osa

Se on jo alkanut. Varjoklaanin päällikön sanat kaikuivat Myrkkykiemura mielessä ja saivat hänet hermostumaan. Mitä tämä oli oikein tarkoittanut? Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa miettiä sitä nyt, koska Palavakasvo käski kaikkia palaamaan Myrskyklaanin reviirille. Hän astui vuorollaan tunneliin ja käveli sen läpi Ukkospolun toiselle puolelle, jossa harmaa varapäällikkö odotti häntä.

"Hienoa työtä", tämä maukui hyväksyvästi. Myrkkykiemura kuitenkin vain nyökkäsi vaisusti silmäillessään klaanitovereitaan.

"Ovatko kaikki kunnossa?" hän kysyi ja lähemmäs asteleva Pihkamieli oli ensimmäinen, joka vastasi hänen kysymykseensä.

"Pieniä haavoja lukuun ottamatta ovat. Ainakin paremmassa kuin varjoklaanilaiset", tämä tuhahti ja loi häneen hyväksyvän katseen ennen kuin vilkaisi vielä Ukkospolun toiselle puolelle, jossa ei enää näkynyt liikettä.

"Tulkaa, palataan leiriin. Kuiskaustähti haluaa varmasti kuulla, miten suunnitelma onnistui", Palavakasvo määräsi ja lähti ensimmäisenä marssimaan syvemmälle metsään. Siinä samassa mustan soturin mieleen tulivat taas pennut, joita Ruotousko oli lähtenyt viemään leiriin. Oliko tämä jo ehtinyt sinne asti?

Hänen teki mieli lähteä muiden edelle katsomaan mutta uteliaat kysymykset lentelivät häntä kohden joka puolelta eikä hän kehdannut vain sivuuttaa niitä. Hän oli huojentunut, että hänen klaanitoverinsa olivat niin kiinnostuneita pennuista, vaikka nämä olivatkin puoliverisiä, ja olivat suostuneet taistelemaan pentujen saamisen puolesta.

**

Myrkkykiemura työntyi viimeisen askeleen piikkihernetunnelissa ennen kuin pääsi aukiolle. Hän siirtyi hieman syrjempään, jotta ei peittäisi klaanitovereiltaan tietä sisään. Hän oli äärimmäinen väsynyt ja hänen teki vain mieli käpertyä makuualustalleen soturien pesässä. Kolli kuitenkin tiesi, että hänellä olisi vielä tekemistä ennen kuin hän pääsisi pehmeiden sammalien joukkoon.

Hän näki Ruotouskon tallustelemassa edestakaisin pentutarhan edessä kuin odottaisi jotain, joten hän arveli tämän vieneen pennut sinne. Hän oli juuri lähdössä kävelemään ystäväänsä kohden, kun musta turkki pujahti hänen ohitseen ja hän näki Raikassiiven juoksevan pentutarhalle. Ruotousko näytti ilahtuneelta nähdessään mustan naaraan lähes vahingoittumattomana ja puski tätä lempeästi.

"Myrkkykiemura!" hän kuuli yllättäen nimeään huudettavan ja käänsi päätään nähden Kuiskaustähden Suurkiven luona Pihkamielen ja Palavakasvon kanssa. Nämä katsoivat häntä odottavasti ja klaanipäällikkö heilautti häntäänsä kutsuksi tulla lähemmäs. Hän loikki aukion halki ja pysähtyi kolmen kokeneen klaanikissan viereen.

"Ovatko pennut kunnossa?" hän tiedusteli ensimmäisenä, vaikka kohteliaampaa olisi ollut antaa Kuiskaustähden sanoa ensimmäisenä asiansa.

"He ovat Laakerinlehvän mukaan kunnossa", Kuiskaustähti vakuutti lempeästi, "pääset katsomaan heitä pian."

Myrkkykiemuran tassuja kihelmöi halusta juosta pentutarhalle mutta hän ei sentään kehdannut lähteä kesken klaanipäällikön puheenvuoron. Tämä vaikutti kuitenkin ymmärtävän hänen kiireensä, koska naukui vain lyhyesti:

"Ruotousko kertoi jo kaiken palattuaan pentujen kanssa leiriin. Myös Pihkamieli ja Palavakasvo sanoivat sinun toimineen erinomaisesti, kun menit pysäyttämään taistelun. Voit olla ylpeä itsestäsi. Mene nyt katsomaan pentujasi, Ampiaisaivastus on luvannut hoitaa heitä.

"Kiitos, Kuiskaustähti", Myrkkykiemura maukui ja kumarsi nopeasti ennen kuin viiletti aukiolla hyörien kissojen joukossa kohti pentutarhaa. Hän näki Ruotouskon edelleen sen ulkopuolella mutta Raikassiipi oli ehtinyt lähteä, ehkä Laakerinlehvän ja Pihlajanmarjan luokse tarkistuttamaan taistelussa saamansa naarmut.

"Vihdoin!" valkoinen soturi huudahti hänet huomattuaan, "menikö kaikki hyvin?"

"Kyllä", musta kolli nyökkäsi ja silmäili jännittyneenä pentutarhan sisäänkäyntiä, jota peittivät tiheät piikkiherneoksat. Pitkäturkkinen soturi ilmeisesti huomasi hänen katseensa, koska astui askeleen sivuun maukaisten:

"Sisälle vain."

Hän työntyi varovasti ahtaasta kolosta ja heti lämmin, maidontuoksuinen ilma iski vasten hänen naamaansa. Myrkkykiemura joutui räpäyttämään silmiään muutaman kerran ennen kuin ne tottuivat hämäryyteensä. Hän näki pentutarhaan vähän aikaa sitten muuttaneen Lintupuun makaamassa lähimmillä sammalilla ja tämän nostavan päätään tassuiltaan hänet huomattuaan. Kullanruskearaidallinen kuningatar siirsi katseensa syvemmälle pesään ja Myrkkykiemura seurasi tämän katsetta.

Ampiaisaivastus makasi hieman kauempana neljä pentua vierellään. Ei ollut vaikea arvata, mitkä näistä olivat kuningattaren omia pentuja, koska oranssimustaraidallinen pentu ja tummanoranssi pentu olivat kahta muuta huomattavasti suurempia. Myrkkykiemura astui askeleen lähemmäs suurikokoista naarasta ja tämän kiiluvat silmät kääntyivät häntä kohden. Tämän katse oli ystävällinen mutta tämä ei sanonut mitään.

Musta kolli kumartui lähemmäs sammalien päällä makaavia pentuja ja näiden makea tuoksu leijaili hänen kuonoonsa. Hän oli ehtinyt katsoa pentuja Varjoklaanin pentutarhassa vain silmänräpäyksen ajan mutta nyt hänellä ei ollut mikään kiire. Hän kosketti kuonollaan mustaa pentua, joka inisi ja painautui lähemmäs Ampiaisaivastuksen vatsaa. Naaras silitti pennun turkkia hellästi hännällään.

Kiinnittäessään huomionsa toiseen pentuun hän tajusi tämän ryömivän sammalten päällä kauemmas sijaisemostaan ja kohti häntä. Hänen silmänsä suurenivat, koska hän ei ollut varma, mitä tehdä. Kun kiire oli väistynyt eikä hänen enää tarvinnut ajatella vain nopeasti paikalta pääsemisestä, hänestä tuntui kuin pienikin kosketus voisi särkeä pennut.

Äkkiä hän tunsi mustavalkoinen pennun kosketuksen ja tämä painautui hänen toista etujalkaansa vasten. Hän laski taas katseensa pentuun ja arpi tämän päässä näkyi taas selvästi. Hän mietti hetken sen alkuperää mutta luovutti, kun arveli, että ei saisi tietää totuutta luultavasti ikinä.

"Ne tunnistavat isänsä", Ampiaisaivastus kehräsi lempeästi katsoessaan Myrkkykiemuran luokse ryöminyttä pienokaista. Kolli otti tämän varovasti suuhunsa ja laski takaisin kuningattaren viereen työntäen lempeästi lähemmäs tämän vatsaa.

"Minulle kerrottiin, että heidät nimettiin Arpipennuksi ja Vieraspennuksi", soturi selitti hiljaisella äänellä. Hän ei erityisemmin pitänyt nimistä mutta ei halunnut muuttaakaan niitä, koska uskoi niiden olevan Tuisketassun päättämiä. Oranssiraidallinen naaras nyökkäsi.

"Miten vain tahdot", tämä vastasi ystävällisesti. Myrkkykiemuralle tuli tunne, että oli hänen aikansa lähteä ja jättää kuningattaret rauhaan. Se ajatuksenaan hän peruutti kohti pentutarhan sisäänkäyntiä.

"Kiitos Ampiaisaivastus", hän maukui vielä lopuksi ja sai vastaukseksi pienen nyökkäyksen. Hän loi vielä viimeisen silmäyksen pentuihin ennen kuin astui takaisin aukiolle. Ruotouskoa ei enää näkynyt pentutarhan ulkopuolella ja hän arveli tämän lähteneen lepäämään soturien pesään.

Hän pysähtyi hetkeksi pesän ulkopuolelle ja huomasi aukion poikki kävelevän Lumitassun katsovan häntä. Tajuttuaan, että Myrkkykiemura huomasi naaraan katseen, tämä nopeasti käänsi päätään, mutta soturi oli ehtinyt huomata kateuden ja loukkaantuneisuuden tämän katseessa. Kolli katsoi hetken tämän perään ja tajusi tämän suunnistavan kohti Suurkiveä, jonka luona Kuiskaustähti edelleen oli tällä kertaa seuranaan Tunturitassu.

_________________________________________________________

- Satakieli